Elämä palasina

Tästä ei tuu mitenkään loppua, paskat päivät vaan seuraa toistaan. Tänään kaikki meni taas vaihteeksi aivan päin vittua.

Aamulla oli matikkaa - ensimmäistä kertaa pariin viikkoon olin tunnilla. En tajunnut yhtään mitään ja olen muita puoli kirjaa jäljessä, joten sain ahdistuskohtauksen ja jouduin pyytämään äitiä tuomaan uusi tarvittaessa otettava ahdistuslääke koululle.

Pari tuntia siitä, ja oli yhteistapaaminen, minä, äiti ja mun psykologi. Yhteistapaamiset ei koskaan pääty mulla hyvin, kerran yritin itsemurhaa, kerran jouduin sairaalaan tikattavaksi. Jälleen kerran keskustelu järkytti mua tosi pahasti, yritin vain olla itkemättä, istuin hiljaa tuolissani ja kyynelet valuivat poskilla. Äiti päätti, että joudun luopumaan mun asunnosta. Toivon, että saan sen pään käännettyä, mutta silti en pystynyt ajattelemaan muuta kuin viiltelyä.

Tosin jälleen kerran olen tilanteessa, jossa en voi enää kertoa kellekään, miten oikeasti voin. Olen varmaan sanonut niin aiemminkin, mutta musta tuntuu, että tää on viimeinen kerta, nyt ne on tosissaan. Nyt on mun viimeinen mahdollisuus näyttää, että oon kunnossa, että saan pitää mun kämpän. En siis voi viillellä tai kertoa pahasta olosta tai laihduttaa. En tiedä miten mä kestän, pelkkä ajatuskin saa harkitsemaan itsemurhaa.

Niin, ehkä mä en ole loistavassa kunnossa. Mutta miksi äidin täytyy muuttaa juuri nyt? Jos se lykkäisi sitä vuodella, mä voisin parantua rauhassa ilman jatkuvaa pompottelua valehtelusta muutolla uhkailuun.

Illalla sain taas karun muistutuksen siitä, millä tolalla mun parisuhde on nyt. Mulla ja mun poikaystävällä ei ole mennyt hyvin viimeaikoina. Se on kokonaan mun vika oikeastaan. Mä en vaan jotenkin jaksa olla sen kanssa. Viimeisen viikon aikana meillä on ollut kolme vakavaa keskustelua meidän suhteesta, mutta ne ahdistaa mua tosi paljon. Musta tuntuu, että loppu on lähellä.

Mitäs muuta vielä, tänään olisi ollut uusinnat, enkä mennyt sinne. Ja sain sähköpostilla hylkäyksen viimeiseenkin hakemaani kesätyöpaikkaan.

Haluaisin kertoa jollekulle, näyttää tän postauksen, mutta kaikkien vastaus mun ongelmiin on muutto äidin mukana.

Menetän kontrollin mun elämän jokaisella osa-alueella. Koulu ei suju, en saa töitä, ihmissuhteet kariutuu, laihduttaa en voi, multa viedään mun paras ahdistuksenhallintakeino ja mahdollisesti mun täytyy muuttaa toiseen kaupunkiin, toiseen lukioon. Mun elämä murenee palasiksi ja mä en voi huutaa.

Skin I'm in

Viime postauksen jälkeen oon tullu siihen lopputulokseen, että alotan laihduttamisen uudelleen. Mä haluan olla laiha. Tiedän sen. Ja lopulta - miten mua voidaan estää? Mua ärsyttää niin paljon se mitä tapahtui tammikuussa. Miksi aloin osastolla vaan kiltisti syömään? Ei ne ois ruokaa mun kurkusta alas tunkenu. Olin niin lähellä.

Nyt riittää laihdutettavaa, mutta onneksi oon motivoitunutkin. Paino on ylimmillään ollit 60,1kg. Tänään aamulla lukema oli 58,7kg. Jos laihtuisin kilon viikossa, olisin alipainoinen kahden kuukauden päästä ja tavoitepainossa kolmen kuukauden päästä.

Söin tänään koulussa ruokaa, mutta en syyllistä itteeni siitä, koska mun teki sillon mieli suklaata. Kouluruoan syöminen sentään vei suklaahimon. Suklaasta olisi tullut ainakin tuplasti kaloreita.

Jääkaapissa on pullo pepsi maxia, muuta en aio tänään ottaa. Huomenna on bileet, joten kalorit tulee varmaan alkoholista. Pelkään vähän sunnuntaita, koska silloin oon menossa porukoille, ja on pääsiäinen eli mun pitää syödä PALJON. Aattelin kuitenkin kokeilla pitää pääsiäisen jälkeen mehupaaston, niin ehkä se tasaantuu.

Tuli muuten mieleen - lukeeko näitä kukaan? Sh-aiheisten blogien saralla on nykyään tosi hiljaista. Jos siellä on joku niin ois kiva tietää...

Ohjelmassa kuuden tunnin päikkärit

Alotin sunnuntaina nyt sitten uudelleen mun iltalääkkeen ja sen vaikutuksista onkin saanut kärsiä ihan olan takaa. Käytin sitä siis muutaman viikon mun osastojakson aikana, mutta se lopetettiin silloin, koska siinä oli liian vahvat sivuvaikutukset ja mun tila alkoi "tasaantua" aka aloin valehdella mun voinnista. No, mutta nyt sitten uudelleen. Kiitos lääkkeen, joka väsyttää mua ihan kamalasti vielä entisestään, mä en tee muuta kuin nukun. Mun päivärytmi on nykyään suunnilleen tällainen:

8.00 Herään - tunti herätyksen jälkeen. Koulu alkaisi.
8.20 Rämmin koululle myöhässä, ilman meikkiä, viikon vanhoissa vaatteissa ja hiukset likaisina
8.30-12.15 Koulutunteja, jotka pääasiassa nukun, vaikka yritän kaikilla mun voimilla pysyä hereillä
12.15-13.00 Ruokatunti - joko käyn kaupassa ostamassa suklaata ja pidän A:lle seuraa röökipaikalla tai nukun
13.00-15.45 Lisää koulutunteja, ehkä hieman vähemmän nukkumista
16.00 Kotona, suoraan nukkumaan
19.00 Herään, kävelen jääkaapille, joun kulauksen mehua, takaisin nukkumaan
22.00 Herään, syön illallista, takaisin nukkumaan

No, siinä on lääkäri oikeassa, että lääke on lievittänyt ahdistusta, mutta lähinnä siksi, ettei mulla ole kaikelta nukkumiselta aikaa ahdistua. Ei tämäkään ole elämisen arvoista elämää että nousen ylös vain syömään.

Olen miettinyt laihduttamisen aloittamista uudelleen. En kestä tätä, jos mulla ei ole valtaa missään asiassa. Oon pari viime päivää syönyt ihan hitosti makeaa. Karkkipussin, kolme suklaalevyä, sipsipussin, limsapullon ja puoli pakettia pullaa... Olo on ihan kamala.

Tein eilen illalla kollaasin mun oven sisäpuolelle niin, että jos tulee vieraita, ne ei nää sitä jos ovi on auki. Ehkä se motivois mua. Kollaasissa on kaikki hienoimmat thinspo-piirrokset, joita oon tehny, sanoja thinspo-biiseistä, lista asioista, joita laihduttaminen muuttaisi parempaan, ja tietysti painopäiväkirja.

Katsotaan kuitenkin, pystynkö tekemään asialle mitään. Tänään aamulla yhteispalaverissa puhuttiin, että mun olis hyvä olla pari viikkoa ainakin enimmäkseen porukoilla... En todellakaan haluaisi, ei se mua auttaisi.

Vahva

Paino on nyt todellakin tulossa alas. Rakastan tätä tunnetta, kunpa tää vaa jatkuis. Olo on vahva ja itsevarma.

Perjantaina painoin 52,5 kg, lauantaina 52 kg, sunnuntaina 51,2 kg ja tänään 50,5 kg. Kaksi kiloa kolmessa päivässä. Ei paha.

Tosin olen oksentanut pari kertaa, mitä ei pitäisi tehdä. Onneksi ei sentään ahmimisen vaan pakollisten ruokailujen jälkeen.

Viime päivät olen ajatellut vain ruokaa. Tai tarkemmin ottaen sen skippaamista. Katsoin uudelleen elokuvat To The Bone ja Starving In Suburbia.

//EDIT: Oksensin tänään kahdesti. Viikon sisään viidesti. Pelottaa vhän, en mä mitään bulimiaa halua

Ehkä viimein ruotuun

Nyt on alkanu menemään yllättävän hyvin. Oon pystynyt hallitsemaan syömistä tosi hyvin. Kieltäydyin jopa suklaasta, mikä on mulle todella hyvin, koska suklaa on mun heikko kohta. Oon tän syksyn syöny about joka päivä yhden levyn.

Synttäreillä söin vähän ja laihduin puoli kiloa. 52,5 kilosta 52 kiloon. Käytiin tänään sukulaisilla. Söin ruoalla lähes pelkkää salaattia ja sanoin ettei oo nälkä kun käytiin hesellä. Oon täyttäny itteeni pepsi maxilla. Eihän se lihota, eihän? Pelottaa vähän kun on niin täysi olo. Mutta mä pystyn tähän. Tärkeintä on olla motivoitunut ja nyt mä todella olen.

Rakastan nälkää, rakastan sitä, miten lonkkaluut ja solisluut törröttää ihon läpi. Pelkään ruokaa ja lihomista. En halua syödä. Suklaa on pelkkää rasvaa ja kaloreita. Huimaa ja välillä polttelee sisältä. Kuvittelen, että se on rasvaa joka palaa ja hymyilen.

Energiat loppu

Käytävät on täynnä ihmisiä. Liikaa ihmisiä. Ahdistaa seisoa yksin väkijoukossa. Haluan mennä nukkumaan, mutta sohva on täynnä nauravia ihmisiä.

Mun pitäis olla tunnilla, mutta en jaksa. Menin juuri kertomaan opettajalle, että jätän kurssin kesken. En jaksa opiskella. Haluan nukkua.

Väsymys painaa minua alas. Käy koulussa, käy töissä, mene nukkumaan. Mihinkään muuhun ei energia riitä. Ei edes noihin.

En syönyt eilen mitään. Makasin vain sängyssä. En ole syönyt tänäänkään vielä mitään. Tosi se ei ole ihmekään, kellohan lähestyy vasta kahtatoista.

Onneksi sentään paino laskee, vaikka sen mukana laskevat numerotkin. Ainoa asia, jota voin kontrolloida, ainoa, mistä saan otettua kiinni. Kaikki muu valuu käsieni välistä maahan. Opiskelu, ystävät, aika...

Ainoa asia, jota jaksan odottaa, on psykologilla käyminen. Huomenna on viimein taas aika. Varataan todennäköisesti opolle aika, että voidaan puhua mun opinnoista.

Mihin voi enää luottaa?

Upeaa, tajusin vasta pari päivää sitten, että meidän vaaka on rikki. Oon kohta vuoden punninnu itteni sillä päivittäin, ja nyt vasta tajuun et se näyttää mitä sattuu... Tajusin sen, kun mokoma väitti mun lihoneen puol kiloo muutamassa tunnissa, joiden aikana en ollu syöny tai juonu. Kokeilin monta kertaa, 52,4kg, 51,9kg, 52,1kg, 51,5kg... Joka kerta eri luku. En voi enää kunnolla luottaa tohon. Noh, joka tapauksessa sen tiedän, että viikonloppu meni ihan päin mäntyä ja paino on nyt suunnilleen 52,8kg (wihii, sain sen luvun kolmesti peräkkäin, joten luotan siihen aika paljon)

Taas kerran kasailin itselleni kivoja sääntöjä rikottavaksi... Yritän nyt laihtua kilon viikossa, niin ei menisi kuin pari kuukautta, niin olisin tavoitepainossa (ei tuu onnituu). Kalorirajat on arkisin 500kcal ja viikonloppusin 1000kcal (eikä tuokaan sen pahemmin). Yritän käydä lenkillä neljä kertaa viikossa (luistan varmaan jo ekan tilaisuuden tullen). Ja viimenen, juttu, joka vois jopa onnistuu on jokailtainen pieni treeni. Ei oo pitkä, eikä varmaan polta just yhtään, mut tuntuu sentään et tekee jotain. Treeni on 50 istumaannousua, 25 ylävatsan istumaannousua, 25 sellasta vatsalihaspolkua, 25 kyykkyä ja 20 sivuvatsalihasliikettä (haha en tiiä noiden liikkeiden oikeita nimii). Ton vatsatreenin oon onnistunu tekee jo kolmena iltana peräkkäin ja siihen kun menee joku pari biisiä ja teen sen omassa huoneessa ennen nukkumaanmenoa niin se ei sillee oo hankalaa tällaselle laiskurillekaan.

Tää päivä meni aika hyvin. Jaksoin kaheksan tunnin koulupäivän ja päälle neljä tuntii kerhon vetämistä pikkusille, mistä puolet oli "ylitöitä" kun jouduin tuuraa toisessa kerhossa. Kävin juoksemassa 6,5km ja söin kalorirajan mukaan.

murot 200kcal
juustoviipale ja leivänmuruja 50kcal
juustoleipä 200kcal
lenkki -380kcal
=70kcal

Pyöristin varmuuden vuoks reilusti, noi murotkin kun esim oli lesemuroja ja otin vaan puol kuppii. Lasken vaa mielummin yläkanttiin ku syön vahingos liikaa.

Sit se puoli, mikä ei tänää mennykää ihan putkeen... Vanha ystäväni ahdistus palasi viikonloppuna enkä pysty taaskaan puhumaan mun ystäville. Yks niistä on ollu mulle vihanen yli viikon, mä en ees tiiä mistä, mut se ei vastaa ollenkaan. Muille mä en oo laittanu melkee yhtää viestii pariin päivään. Vastaan vaa "joo" jos joku kysyy onks kaikki hyvin... Tuntuu vaan siltä, etten ansaitse niiden ystävyyttä. En osaa auttaa ja tukee niitä kun ne tarvii... Sen sijaan valitan kaikesta ja aiheutan itse itselleni lapsellisia ongelmia. En haluu huolestuttaa niitä, mut en vaan tunne olevani tarpeeksi hyvä niiden ystäväksi.

Olenko minä pro ana?

Pohdin tänään, olenko minä pro ana. Tulin siihen tulokseen, etten ole. Tiedän, ettei ole ihan normaalia laihduttaa konsteilla joita käytän ja pyrkiä alipainoon, mutta ei, en silti ole pro ana. En tavoittele anoreksiaa. Minulle elämässä tärkeintä on kaikenpuolinen täydellisyys, joka saavutetaan kontrollilla. En halua anoreksiaa, sillä vaikka se on tietynlaista kontrollia, se ei olisi enää minun käsissäni, ja juuri sitä haluan, että kaikki narut ovat käsissäni. Ja anoreksia saisi muut tavoitteet jäämään toissijaisiksi. Melkein yhtä tärkeää kun minulle on hyvät arvosanat, ja jos sairastuisin, opiskelulle voisi käydä huonosti. Joten haluan vain kauniiseen painoon ja kauniin kehon, siihen lopetan.

Olen kirjoittanut tänne tosi paljon nyt lähiaikoina lähinnä siksi, että tämä on ainoa paikka, jonne enää osaan kertoa tunteistani. Ennen puhuin ystävieni kanssa, mutta päätin, etten halua heidän huolestuvan. Ja nyt ihan viime viikkoina olen lopettanut oikeastaan lähes kokonaan heille juttelun, sillä en jostain syystä enää pysty siihen, se ahdistaa ihan liikaa, ihan arkisista jutuistakin juttelu. Tuntuu koko ajan, että sanon jotein väärin, ja vaivaan ihmisiä asioillani, olemassaolollani. Tässä on se hyvä puoli, että jos jotakuta ei kiinnosta, hänen ei tarvitse lukea joten en vaivaa ketään.

Mites tänään meni syömiset? No, melko huonosti, kuten arvelinkin lomalla menevän, mutta eiliseen verraten hyvin. Söin aamulla banaanin, turkkilaista jugurttia ja kaksi leipää, lounaaksi vähän salaattia ja illalliseksi kanaa, kaksi perunaa ja salaattia. Ihan älytön määrä, hyi! En muuten halua laskea kaloreita, sillä olen kuullut, että se on koukuttavaa ja en halua jäädä mihinkään koukkuun, etten menetä kontrollia.