Jouluyö

 Mä vihaan joulua.

En tykkää joululauluista, joulukoristeet on rumia ja kaikkialla on kylmää ja pimeää. Ja kaikki on joko liian kaupallista tai liian uskonnollista.

Noi on kyllä kaikki totta, mutta vaikka noita syitä yleensä ihmisille latelenkin, oikeasti mulla on myös syvempiä syitä.

Kaikki hokee, että joulu on yhdessäolon aikaa ja tärkeintä on rakkaiden kanssa vietetty aika. Niin kauan kuin muistan äiti on ollut kaikki joulukuut todella stressaantunut, kiireinen ja vihainen joulun takia, ja se jatkuu yleensä läpi joulun pyhienkin. Mulle olisi ihan sama vaikka syötäisiin valmisruokia sotkun keskellä, kunhan aika käytettäisiin jutteluun ja muuhun yhdessä olemiseen, mutta jouluaattonakin vaan siivotaan, kokataan ja riidellään.

Viime joulut mulla on ollut aika kamalaa draamaa muutenkin. Kaksi vuotta sitten yritin joulun alla itsemurhaa ja loman ajan olin tarkkailussa syömishäiriön takia (mikä epäonnistui ja jouduin osastolle). Vuosi sitten olin niin masentunut nuorisokodin tapahtumista, etten muista koko joululomasta mitään.

Tänä vuonna kaikki on päällisin puolin hyvin, kukaan ei tiedä mikä mulla nyt on. Haluaisin kertoa jollekulle, mutta kahlaan päässä kaikki nimet, ketään en kehtaa vaivata jouluyönä.

Kello on 5 jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä ja mä itken. 

Vietin joululoman alkua yksin kotonani, mutta se tuntui oudolta. Koko kerrostalo oli varmaan tyhjä, kun kaikki opiskelijat lähtivät jouluksi kotiin. Parkkipaikka oli tyhjä, ikkunat pimeät eikä hangessa ollut jalanjälkiä. Se oli vähän masentavaa, mutta pärjäsin.

Mun oli tarkoitus tulla nyt jouluksi äidin luo, yhdeksi ainoaksi yöksi. En ole yöpynyt täällä melkein vuoteen. Viime aikoina mun on ollut vaikeaa olla yötä edes V:n luona. Niin paljon kuin haluaisinkin nukkua sen vieressä, istun usein yöllä sängyn laidalla tuntikausia harkitsemassa, pitäisikö vaan nousta ja ajaa kotiin.

Ruoka. Ikuinen ongelma, pahin vihollinen. Mun paino on tippunut viime aikoina. Oon vähän lenkkeillyt, syönyt aika matalia kaloreja. Ja sitten se mitä ei pitäisi, ahminut ja oksennellut. Melkein joka kerta kun syön kerralla yli 300 kaloria, mä oksennan. Välillä ahmin tietoisesti, katson kellosta ajan ja teen kaiken huolella. Tai sitten syön jossain sosiaalisessa tapahtumassa, töissä tai jonkun luona ja oksennan heti kun pääsen kotiin.

Oksentelu aiheuttaa nykyään jo aika pahoja oireita, rytmihäiriöitä, hyvin korkeaa sykettä, joka ei laske edes tuntien makaamisella. Fyysinen kunto on romahtanut, en pysty seisomaan tuntia pidempään tai selkään alkaa sattua. Se vaikeuttaa tiskaamista ja ruoanlaittoa. Mutta kun olen oksentanut, saan unta. Tyhjänä ja nälkäisenä on hyvä nukahtaa.

Ne kerrat kun olen ollut V:n luona, olen syönyt maltillisesti, mutta silti lähes "normaalisti". Senkin jälkeen haluaisin vain kotiin oksentamaan. Mutta nyt. Jouluruokaa, suklaata, kierros kierrokselta, olutta, punaviiniä, ota lisää. Vatsaan sattuu, rintaan sattuu, on vaikeaa hengittää, kuin keuhkot olisi puristuksissa, syke on yli 120 vaikka makaan neljättä tuntia, rytmihäiriöitä, hikoilua, lihassärkyä, pahoinvointia. En mitenkään saa unta, ahdistus on henkistä ja fyysistä. Haluan vain oksentaa. Muut nukkuvat, kukaan ei ehkä kuulisi, mutta joku voisi haistaa aamulla. Pelkään, että kuolen jos en oksenna. En uskalla edes yrittää nukkua. Kuolen varmasti jos nukahdan. Saan varmasti sydänkohtauksen. Järjettömiä ajatuksia, vai ovatko? Rytmihäiriöt on oikeasti yksi vaarallisimmista asioista syömishäiriöissä.

Tämä on liikaa, liian pitkällä. Järkevä ääni päässä sanoo: sun kuuluisi voida nauttia joulusta, nyt on aika hakea apua. Sairas ääni sanoo: ratkaisu on ettet enää koskaan yövy missään. 

Valitettavasti tiedän jo kumpaa kuuntelen.

Toivottavasti teillä on parempi joulu! Jos huvittaa niin kertokaa jotain joulustanne kommenteissa, olisi kiinnostavaa kuulla mitä teette jouluna.

Ei tainnut taas mennä putkeen

TW: Tekstissä puhutaan viiltelystä ja ahmimisesta

Taas sattuu ja tapahtuu... Eilen heräsin masentuneena ja väsyneenä. En jaksanut maata sängystä, mutta nouseminenkin oli vaikeaa. Puolen päivän maissa päätin lähteä kaupungille, jotta olisi jotain tekemistä. Se oli kyllä tosi huono idea...

Aluksi kaikki oli ihan hyvin. Kävin vaatekaupoissa ja löysin tosi kauniin mekon. En ostanut sitä vielä, mutta aion kyllä. Sitten päätin lähteä käymään hautausmaalla. Oli koulujen päättäjäispäivä, A olisi valmistunut.

Ajattelin hautausmaalla kaikkea loppukevääseen liittyvää. Loppukevät on aina ollut mulle vaikeaa aikaa. Luonto kukkii, on lämmintä, ihmiset on lomatunnelmissa. Kaikki on iloisia, käy piknikillä ja juomassa ystäviensä kanssa. Viime vuonna koulujen loppuessa olin yksin lukittuna suljetulle osastolle. Tänä vuonna olin yksin hautausmaalla.

Kotimatkalla keksin ratkaisun mun pahaan oloon. Menin kauppaan, ostin paljon herkkuja ja menin kotiin ahmimaan. Tarkoitus oli alun perinkin vain ahmia ja oksentaa. Kammottavaa, sairasta, että suunnittelen tuollaista. Ahmin ja oksensin kaksi kertaa n. 1000 kaloria kerrallaan. Lopulta olo oli todella paha niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Tartuin partaterään ja viilsin kolme syvää haavaa. Mua alkaa aika helposti huimata käsissä olevat haavat, joten soitin päivystykseen. Käskivät tulla käymään.

Joten siellä sitten taas oltiin. Ensimmäinen hoitaja sanoi, että laitetaan ehkä tikkejä, mutta lopulta onneksi ne päätti vaan liimata haavat umpeen jollain superkirvelevällä mönjällä. Sitten menin taas puhumaan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Se lupasi laittaa taas viestiä mun lääkärille, että saisin viimein hoitokontaktin, mutten ole kovin toiveikas, viimeksikään ei tapahtunut mitään.

Kun pääsin kotiin, soitin äidille ja kerroin tapahtumista - ahmintaa lukuun ottamatta. Se oli yllättäen hyvä päätös. Menin käymään, ja sain puhua A:sta. Ekaa kertaa kunnolla sen jälkeen, kun pääsin sairaalasta lokakuussa. Musta vaan tuntuu, että se on kaikille jo old news, vaikka itse en ole vieläkään alkanut kunnolla edes käsitellä asiaa.

Äiti tarjosi ruokaa, ja mulla oli niin paha olo, että päätin syödä. Se kuitenkin varoitti syömästä liikaa. Äiti sanoi huomanneensa, että olen laihtunut, ja pelkäsi että liian iso ruokamäärä saisi mut voimaan pahoin. Selitin laihtumisen sillä, etten jaksa masennukselta syödä, ja koska se oli linjassa mun olotilan ja sen asian kanssa, että söin nyt ihan mutkitta, äiti uskoi.

Koska olin jo "pilannut" päivän ahmimisilla ja ruoalla, söin salaa vielä vähän lisää, ja se osoittautuikin virheeksi. Äiti oli oikeassa, tänään mulla on aamusta saakka ollut kamalat vatsa- ja selkäkivut. En päässyt ylös tuntikausiin. Äsken yritin käydä kävelyllä, mutta se vaan pahensi kipuja niin, että alkoi pyörryttää. En tiedä, mistä tää tarkalleen johtuu, mutta uskon, että liittyy eilisen ruokailuihin.

Tänään söin 600 kaloria, enemmän kuin ehkä pitäisi, mutta yritin pehmittää laskua eilisestä. Huomenna jatkan taas alle 300:n linjaa.

riita

Taisin juuri tehdä selvää viimeisistä elämääni kuuluvista ihmisistä.

Päädyimme äitini ja veljeni kanssa suureen riitaan siitä, etteivät he kunnioita omaisuuttani. Mun äiti hukkasi elokuun muutossa noin viidensadan euron arvosta tavaroitani, eikä edes ole pahoillaan. Mun veli taas on pitänyt mun omilla rahoillani ostamaa sähkökitaraa omanaan suostumatta palauttamaan jo yli vuoden, koska hän kuulemma käyttää sitä enemmän. Sain tarpeekseni, ryntäsin äidin luo, otin mun kitaran ja jätin mun avaimen pöydälle.

Onneksi kela viimein on hyväksynyt mun asumistukihakemuksen, joten pärjään nyt myös taloudellisesti, ja selviän kyllä ilman mun perhettä.

Mutta raha-asioista, oli tosi kiva viimein saada rahaa, sain ostettua kaikkea tarpeellista, mitä ilman olen sinnitellyt jo pitkään, kuten tämän jakson oppikirjat, hiusväriä, jatkojohdon, henkkarit ja suuren kasan hygieniatuotteita. Lisäksi kävin perjantaina kelassa täyttämässä kuntoutustukihakemuksen. Sen hyväksymiseen menee kyllä vielä varmaan kuukausi, mutta kun se astuu voimaan, se on yli kaksi kertaa opintotuen kokoinen ja myös kesäkuukausille myönnettävä tuki, joten voin olla rahojen suhteen rauhassa loppulukion.

Oon ollut tosi tyytyväinen päätökseen lopettaa lääkkeet. Oon nyt nukkunut tosi paljon paremmin, ja muutenkin vointi on kohentunut, lukuunottamatta muutamia vieroitusoireita, mutta niiden pitäisi kohta loppua. Lisäksi mun pakkoajatukset on kadonnut melkein kokonaan. Sitä en odottanut, mutta nyt kun lähden miettimään, ne palasi samoihin aikoihin kun aloitin duloxetinen. Joten ilmeisesti se aiheutti niitä.

Syömiset on mennyt hyvin. Torstaina kalorit oli siis nollilla, perjantaina join pari kevytsiideriä, lauantaina söin parisataa grammaa viinirypäleitä ja vauvansoseen. Tänään oon syönyt pari vauvasosetta. Painokin on laskenut, vähän vasta, mutta mun motivaatio on korkealla, joten suunta tulee jatkumaan. Mulle tuli myös idea, että kun saavutan mun välitavoitteen 50kg, meen käymään kylpylässä. Paino on nyt 53,1kg.