Pyörtyminen

Viime viikolla ahdistus-paniikkikohtaus ei loppunut, vaikka otin tarvittavaa ja viilsin. Kun mua alkoi houkutella tehdä jotain pahempaa, päätin onneksi lähteä päivystykseen.

Päivystyksessä kesken kaiken kun olin puhumassa hoitajalle, mua alkoi huimata ja pyörryin istualleni. Heräsin sitten sairaalasängystä ja jouduin jäämään somaattiselle aamuseitsemään saakka, koska hoitajat yritti selvittää, miksi olin pyörtynyt. Kaikki vitaalit oli kuitenkin ok, joten pääsin lähtemään.

Mun uni on taas mennyt aika huonoksi, heräilen öisin 3-5 kertaa, ja joka kerta on vaikeaa saada unta uudelleen. Hain apteekista melatoniinia, vaikka se ei ole koskaan auttanut nukkumiseen. Ainakin voin sanoa lääkärille sitten muutaman viikon päästä, että olen yrittänyt tehdä asialle jotain.

Syömiset on alkamut menemään taas aika hyvin. Paastosin alkuviikolla 64 tuntia, eilen söin 2x300 kaloria, mutta oksensin melkein kaiken ja kävelin paljon. Kävin tiistaina jopa juoksulenkillä.

Paino onkin sitten laskenut myös. Ei mene enää kauaa, että olen kevyempi kuin koskaan, en malta odottaa! 

Loin muuten instagramiin käyttäjän, jolla seuraan mielenterveysongelmista puhuvia käyttäjiä, ja ajattelin itsekin tehdä sinne jotain lyhyempiä päivityksiä. Käyttäjän nimi on sadepisara_, jos kiinnostaa seurailla. Hyväksyn tosin vain samankaltaiset tilit seuraajiksi.

28.5.

Paino: 48,7kg

Abiristeily

Joo niin. Paskoin hommat ja hävetti niin paljon, etten kehdannut postata.

Paasto ei sujunut ollenkaan. Paastosin joka toinen päivä ja ahmin joka toinen. Mun paino on noussut monta kiloa. Mun on nyt pakko lopettaa tää kierre. Edes lopettaa painon nouseminen. Yritän nyt vetää kevyttä 1000 kalorin dieettiä, etten enää sorru ahmimaan. Ei sillä laihdu, mutta ehkei lihokaan.

Oli penkkarit. En mennyt niihin.

Eilen oli abiristeily. Menin mun vanhan koulun kanssa. Olin yksin koko risteilyn ajan, join enemmän kuin koskaan. Hengailin enimmäkseen karaokebaarissa, koska siellä oli sopivan rauhallinen meno.

Kymmenen aikaan iski se, mitä olin odottanut. Karaokessa joku lauloi A:n biisin, ja mä aloin itkeä. Kaikkien vanhojen tuttujen näkeminen, se biisi, se miten mun olis pitänyt olla siellä A:n kanssa eikä yksin ja kaikki iloiset ihmiset porukoissa juhlimassa oli mulle liikaa. Onneksi oli pimeää ja kova meteli, joten sain itkeä rauhassa. Otin pari shottia ja kävin röökillä niin rauhoituin.

Alkoholi sai mut uskaltamaan nousemaan itsekin lavalle. Se voi kuulostaa pikkujutulta, mutta mulle se oli iso juttu. Rakastan laulamista ja karaokea, mutten ole ikinä laulanut julkisesti. Kaikki muut meni lavalle porukkoina laulamaan rempseitä biisejä ja niiden kaverit tanssi lavan edessä. Mä menin yksin, eikä kukaan ollut hurraamassa, mutta lauloin herkän biisin ja sain aplodit tuntemattomilta. Se tuntui hyvältä, uskalsin viimein tehdä jotain, mitä olen aina halunnut tehdä.

Menin nukkumaan joskus kuudelta, ja tänään piti nousta kahdeksalta, jotta ehti takaisin satamaan paluulautalle. Väsyttää, mutta vältin darran ottamalla etukäteen särkylääkettä.

Takaisin Suomessa, näin mun exän Helsingissä, niinkuin oltiin sovittu. P on jutellut mun kanssa joka päivä snäpissä sen jälkeen, kun se otti yhteyttä pari viikkoa sitten. Hengattiin kaupungilla ja mentiin sitten sen kämpälle. Tunsin kyllä jännitteen meidän välillä, mutta päätin jättää sen huomioimatta, koska en oikeasti vaan tiedä, mitä mun pitäisi tehdä. P yritti selvästi jotain, se muisteli meidän hyviä aikoja ja sanoi, että sillä on ikävä mua. En vastannut.

Meidän juttu ei toiminut, koska me voitiin molemmat liian huonosti, että oltaisiin kestetty toisen tuska. Tilanne ei ole oikeastaan juurikaan muuttunut. En tiedä, kestäisikö se mua nytkään, tai mä sitä. Olin ystävällinen, selvittelin sen kanssa sen ongelmia ja kerroin jopa pintapuolin, mitä mulle on tapahtunut eron jälkeisinä kuukausina. Mutta en usko, että me toimittaisiin. Tai en tiedä. Juuri tällaista draamaa haluaisin vältellä. Miksi sen piti ottaa yhteyttä juuri kun mun elämä oli sopivan tyhjä ihmisistä?

Nyt istun junassa kotiin. Neljä tuntia mennyt, kaksi jäljellä. Olen kotona ehkä ennen kahta, ja huomenna on koulua. Univaje vaan jatkuu.

Aikuinen??

Täytin 18. Synttärit meni yllättävän hyvin. Mentiin aloittamaan rauhalliseen baariin mun koulukaverin kanssa, tilasin paniikissa lasillisen punaviiniä. Siinä baarissa oli musiikki sen verran hiljaisella, että pystyttiin hyvin juttelemaan.

Siirryttiin siitä toiseen baariin, missä oli paikallisen rockbändin keikka. Siellä olikin sitten enemmän meininkiä. Onneksi portsari ei tajunnut mun henkkareiden olevan vanhentuneet. Listalla ei ollut drinkkejä, mutta kysyin baarimikolta, ja se kertoi naureskellen, että drinkit tilataan itse. Menin vähän paniikkiin, koska en tiedä drinkeistä mitään, mutta onneksi baarimikko osasi asiansa ja sekoitti mulle tosi hyvän drinkin.

Sen mun kaverin kaverit liittyi seuraan bändin aloitellessa ja ilta oli tosi kiva. Menin yöksi takaisin nuorisokodille nukkumaan. Parasta täysi-ikäisyydessä on se, ettei musta voida enää tehdä yhden yhtä lastensuojeluilmoitusta. Tänä vuonna niitä onkin tullut varmaan kaksikymmentä, niin kiva päästä niistäkin eroon...

Mua on stressannut tosi paljon tilanne sen yhden ohjaajan kanssa, oon pari viikkoa herännyt joka yö kahden kolmen maissa saamatta enää unta. Niinpä olen käyttänyt aamuyöt lähiaikoina opiskeluun, sarjojen katseluun ja kävelyihin. Unettomuudessa pahinta vaan on se, että kun elämä on ihan kamalaa muutenkin, mutta nyt se on sitä tuplasti kauemmin, kun ei voi paeta edes uneen.

Poltan tupakkaa, kun mua stressaa, juon alkoholia, kun mua masentaa, käyn kävelyillä, kun mun ajatukset ei jätä mua rauhaan ja soitan pianoa, kun pakkoajatukset käskee mua katkaisemaan mun kädet. Yritän muistuttaa sillä itseäni, että mulla on yhä käyttöä mun käsille. Mutta en siis teekään paljoa muuta kuin poltan, juon, kävelen ja soitan pianoa. Mielellään useampaa yhtä aikaa.

Mutta no, asiat on onneksi monella tapaa parantunutkin viume päivinä, toivotaan, että mieliala ja uni seuraa kohta perässä.

Mun arvosanat on noussut huimasti. Viime jaksosta sain enemmän kymppejä kuin ysejä, niin on viimeksi käynyt yläasteella. Ja olen pysynyt jo yli kaksi viikkoa mun lukusuunnitelmassa ylppäreitä varten.

Ja mun paino on laskenut reilusti. Söin viimeksi kai perjantaina, nyt on maanantaiaamu. Mun vatsa alkaa näyttää litteältä ja reisien välissä on pitkästä aikaa rako. Paino on nyt 54,7kg. Se on yhä tosi paljon, mutta en ole ollut 55kg alapuolella sitten "parantumiseni".

Mutta mikä on kaikkein parasta, pääsin eilen viimein puhumaan asiat selviksi sen ohjaajan kanssa. Tai no, ei täysin selviksi, mutta sain toivoa. Pyysin sitä iltateelle keittiöön ja se suostui. Juteltiin kaikkea ihan normaalia mun täysi-ikäisyydestä ja sen opinnoista ja joulusta. Olin kerrankin hereillä ja tilanteen tasalla, joten osasin lukea sen yrittävän pysyä roolissaan. Siksi en puhunutkaan suoraan. Mun oli kuitenkin pakko saada yksi vastaus.

"Mulla on alkanut tulla epäilyksiä", sanoin. Sen silmissä välähti joku piilotettu tunne. "Et ole", se vastasi. Se oli suora viittaus viestiin, jonka lähetin sille viikko sitten. Olin kysynyt siinä, oonko hullu ja kuvitellut kaiken. Tiedän sen viitanneen siihen, koska sanamuoto ei sopinut esittämääni kysymykseen. Hymyilin ja nyökkäsin.

Asumiskuvio on yhä auki, mutta oon sopinut nuorisokodin johtajan kanssa, että muutan pois tänä vuonna. Jos en saa omaa kämppää niin punkkaan äidillä pari viikkoa. Ennen nuorisokodilta lähtö tuntui pelottavalta, mutta nyt odotan sitä, koska mulla on toivo ja lupaus tulevasta. Tiedän, että kun olen muuttanut, voin lähettää viestin sille ohjaajalle ja se vastaa.

Vaikka pysyn ulkoisesti asiallisena, en voi olla kuvittelematta, miten helposti se voi nostaa mut syliinsä. Meillä on tosi suuri kokoero, se on pitkä, roteva ja lihaksikas, ja mä kutistun päivä päivältä. Sen suuret lämpimät kädet yltää kohta mun vyötärön ympärille.

Eli tiivistettynä, mulla on siis ollut rankkoja viikkoja, mutta nyt mulla on toivoa tulevasta. Katsotaan, mihin suuntaan tämä jatkuu.

Kamala olo

Kamala olo. Iso, oksettava olo. Jos olisin omassa kämpässä, oksentaisin.

En tuntenut hetki sitten mitään. Yritin helpottaa oloa yrittämällä viiltää verisuonen auki. Äiti sai minut kiinni ja pakotti juomaan rauhoittavaa teetä.

Nyt tunnen syvää ällötystä. Kuvat joissa oksennan tai joissa viillän vatsan auki valtaavat mielen kuin pakkoajatukset.

Olen syönyt niin paljon. En pysty edes laskemaan. Liioittelematta yli 4000 kaloria. Olen ahminut. Ällöttää.

Huomenna pääsen omaan kotiin. Sitten aloitan mehupaaston. Sitten saan laihtua, laihtua pieneksi, ja kadota.

Nyt mun pitää vaan nukahtaa ennenkuin ahdistus repii mut kappaleiksi.

Skin I'm in

Viime postauksen jälkeen oon tullu siihen lopputulokseen, että alotan laihduttamisen uudelleen. Mä haluan olla laiha. Tiedän sen. Ja lopulta - miten mua voidaan estää? Mua ärsyttää niin paljon se mitä tapahtui tammikuussa. Miksi aloin osastolla vaan kiltisti syömään? Ei ne ois ruokaa mun kurkusta alas tunkenu. Olin niin lähellä.

Nyt riittää laihdutettavaa, mutta onneksi oon motivoitunutkin. Paino on ylimmillään ollit 60,1kg. Tänään aamulla lukema oli 58,7kg. Jos laihtuisin kilon viikossa, olisin alipainoinen kahden kuukauden päästä ja tavoitepainossa kolmen kuukauden päästä.

Söin tänään koulussa ruokaa, mutta en syyllistä itteeni siitä, koska mun teki sillon mieli suklaata. Kouluruoan syöminen sentään vei suklaahimon. Suklaasta olisi tullut ainakin tuplasti kaloreita.

Jääkaapissa on pullo pepsi maxia, muuta en aio tänään ottaa. Huomenna on bileet, joten kalorit tulee varmaan alkoholista. Pelkään vähän sunnuntaita, koska silloin oon menossa porukoille, ja on pääsiäinen eli mun pitää syödä PALJON. Aattelin kuitenkin kokeilla pitää pääsiäisen jälkeen mehupaaston, niin ehkä se tasaantuu.

Tuli muuten mieleen - lukeeko näitä kukaan? Sh-aiheisten blogien saralla on nykyään tosi hiljaista. Jos siellä on joku niin ois kiva tietää...

New year, new bitch

Kylmä ja väsyttää ja huimaa enkä pysty hengittämään. Noh, ainakaan en oo syöny tänä vuonna.

Näin lähteny vuosi käyntiin. Paino tippuu, fyysinen vointi tippuu. Yritän 48 tunnin paastoa, mutta koska en ole paastonnut kuukausiin, huono olo iski jo nyt, kun paastoa on takana 25 tuntia. Lisäksi äiti on hankala ja oli erittäin lähellä, että olisin joutunut katkaisemaan paaston kahdenkymmenen tunnin kohdalla. (Selvisin tilanteesta kun äiti nukahti jasain salakuljetettua päivällisen huoneeseeni (tosin nyt mulla on täysi lautanen sängyn alla ja äiti alkaa kysellä, missä lautanen on))

Paino on siis nyt 48,4kg. Oon lähempänä mun tavoitetta kuin vuosiin.

Vähän sekava olo... Mitähän mun vielä piti kirjoittaa... No perjantaina on hoitopalaveri mikä kuumottaa, koska sinne tulee mun psykologi, joku syömishäiriöhoitaja ja mun äiti, ja mun painoon laskenu kaks kiloo viime viikon punniteksesta...

Ai niin ja tein mä pari uudenvuoden lupaustakin

1. Saavuta tavoitepaino
2. Lopeta viiltely
3. Lopeta oksentelu
4. Tsemppaa koulussa
5. Hanki kesätyö
6. Muuta kotoa (huhti-toukokuussa, ellen mokaa)
7. Ala taas käymään salilla
8. Yritä 48h paastoa alkaen 1.1.
9. Yritä vaan olla mukavampi ihminen in general??
10. Pysy hengissä

Viidenkympin paremmalla puolella

Nyt on menny ihan loistavasti laihdutuksen suhteen. Onnistuin viimein 48h paastossa, ja olinkin siinä vielä pari tuntia ekstraa syömättä, yhteensä 57,5h. Laihduin kahessa päivässä 3,2kg mikä on paljon enemmän kun odotin, eli olin tänä aamuna nelosilla alkavissa luvuissa. Jee! Tätä on odotettu! Oon niin innoissani, viimein tää onnistuu. Tiedän, että todennäköisesti lihon huomiseksi, koska paaston jälkeen kalorit kolminkertaistuu (?) mutta kai sitä nyt ainakin kilo, puolitoista jää sitä muutosta. Viikonloppu pelottaa vähän... Lauantaina voin ehkä syödä kalorirajan mukaan tai jopa alle, koska menen yhteen tapahtumaan, ja voin väittää perheelle syöneeni siellä. Sunnuntaina ei ole kuitenkaan mitään turvaa.

Sallin siis paastolla itselleni veden, teen, purkan ja zero kokiksen, jota tosin tällä kertaa en juonut. Söin kuitenkin yhden valkosipulinkynnen, koska luin netistä, että se ja sitruunamehu kiihdyttävät aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa tai jotain... Valkosipulinkynnessä oli laskujeni mukaan vähemmän kaloreita kuin purkassa, joten en laskenut sen katkaisevan paastoa, muutenkin kun en syönyt sitä halusta tai nälästä vaan nimenomaan laihdutusta auttamaan. En lenkkeillyt paaston aikana, koska pelkäsin, että sitten ratkean syömään, mutta tein kyllä lihaskunnot iltaisin.

Oletin jotenkin, että paasto ois vaikuttanu muhun voimakkaammin, muuta mulla ei ollu muuta ku vähän heikotusta, varsinkin kun nous seisomaan, välillä vähän kylmä (tai sit mul on vaa liian vähä päällä) ja aamuisin heräsin oudon aikasin ja ehkä vähän kylmänhikisenä. Muuten siis ihan hyvä olo.

Tänään söin siis aamupalaksi rasvattoman rahkan, jossa oli 75kcal ja illalla syön todennäköisesti päivälliseksi lautasellisen kesäkeittoa, jossa on ehkä joku 250-300kcal.

En keksi nyt oikein muuta kirjoitettavaa... Lähden ehkä kohta kaupungille mun siskon kanssa, vaikka ei mulla oo oikeen rahaa kun säästän, mutta aina on kiva katella vaan. Onneks vältän kahvilakäynnit sanomalla, et oon herkkulakossa.

Nyt ne kilot kuriin

Viime viikko meni oikeestaan aika hyvin. Söin alle 600 kcal maanantaista torstaihin ja laihduinkin. Mutta sitten tuli viikonloppu ja vedin homman ihan kuralle. Meillä oli pitsaa ja lasagnea, hyvää leipää, muroja... Lihoin kilon viikonloppuna, joten paino on nyt 53,4kg. Osallistun yhteen kahden viikon haasteeseen, jossa tavoitteeni on pudottaa paino 50 kiloon. Tänään en syönyt onneksi mitään ja aamulla tein liikkatunnilla niin kunnolla hommia että tuli oikeasti hiki, joten eiköhän tää tästä.

Vaikka söin viikonloppuna paljon, ei se ihan hukkaan mennyt, sillä opiskelin ihan älyttömästi. Eiköhän nyt mee kokeet hyvin.

Aattelin tällä viikolla käydä pitkästä aikaa lenkillä. Oon käyny tänä talvena ehkä kolme kertaa.

Ei oo nyt oikein mitään syvällisiä ajatuksia kirjoiteltavaksi, vähän tyhjä olo...

Paino, mikä olet?

Joo... Tässä on käynyt vähän hassusti. Maanantaina söin ehkä pikkuisen reilu 300kcal, ehkä 350, ja tiistaina paino oli sama. Tiistaina söin 600kcal suunnitelman mukaan, keskiviikkona paino oli noussut 53,1 kiloon. Keskiviikkona piti aloittaa 48h paasto, enkä keskiviikkona siis syönyt mitään. Valitettavasti jouduin tänään lopettamaan aamulla kun paastoa oli kulunut 31h, koska minulla oli niin huono olo, että pelkäsin, että se haittaa koulunkäyntiä tai ainakin joku huomaa. Kaiken lisäksi paastopäivä ei llut laskenut painoa kuin sen 300g, eli muutaman hyvin menneen päivän jälkeen paino yhä se pirullinen 52,8kg... Kun en paastotenkaan laihdu, kokeilen tänään syödä 1000kcal, jos olen vaikka säästöliekillä. Ärsyttää, koska tämän viikon tavoite oli 52kg johon oletin pääseväni helposti, laihdutuksen alussa minulla kun yleensä on parin päivän aika tippunut jopa pari kiloa.

Onneksi sentään muut tämän viikon tavoitteet edistyy. Rästihommia vähän vähemmän, huone tiptopkunnossa.

Pitänee jatkaa tätä rataa, kyllä kai se painokin joskus vielä laskee... Ensi viikolla en ehkä vielä yritä uudelleen 48h paastoa, jos en kerta ole vielä siihen valmis, mutta voisin ottaa vaikka kaksi erillistä paastopäivää, vaikka maanantain ja torstain.

Mulla oli alkuviikosta tosi motivoitunut fiilis, nyt se on vähän tasaantunut, oon yhä kyllä ihan yllättävän hyvällä tuulella, mutta en puhku intoa ja hymyile yksin bussipysäkillä. Onneksi viikonloppuna pääsen mun ihanalle parhaalle kaverille (sanotaan häntä vaikka Suklaaksi) ja piristyn varmaan taas siellä. Pitää vaan katsoa, etten söisi liikaa... Onneksi herkkulakko varmaan puolittaa kalorit viime vierailuun nähden, kun vedettiin jättikeksejä, pullaa, jäätelöä ja leivoksia...

Päivittelen varmaan lisää vasta sunnuntaina, ettei Suklaa näkisi blogia.

(Kiitos muuten ekoille lukijoille, kommentit viime postaukseen piristi <3 )