stressikausi alkaa

 Koulu alkoi keskiviikkona, arki ja stressi jo pari viikkoa sitten. Kesällä ei ollut mitään tekemistä, mutta nyt taas pamahti kalenteri vaihteeksi niin täyteen, että itkettää. Miksei mikään ole koskaan hyvä?

Mulla on tässä jaksossa kuusi kurssia, en ole tehnyt niin montaa jaksoon melkein puoleentoista vuoteen. Ylioppilaskirjoituksissa odottaa neljä ainetta, niiden alkuun on enää reilut viisi viikkoa. Lisäksi se ryhmä missä käyn palasi kesätauolta, on tapaamisia siellä ja kouluttaudun "apuohjaajaksi" syksyn ryhmään. Sitten vielä ajokoulu, jonka reputin jo kolmannen kerran. Ja hoitajakäynnit. Ne tosin on enemmän positiivinen asia, kun saan viimein jotain apua kuukausien kuluttua. Se vaan tuntuu käynnistyvän aika hitaasti.

Ensimmäisellä käynnillä hoitaja ehdotti että kävelisin enemmän. Sen jälkeen olenkin aloittanut taas kävelyillä käymisen, mutta nopeasti muistin, miksi lopetin. Musiikki ei riitä harhauttamaan mun ajatuksia, vaan kävellessä ne liukuu kelaamaan uudelleen ja uudelleen kaikkea ahdistavaa. Eikä yhtään auta, että melkein jokainen asuinalue ja katu mun kämpän lähellä assosioituu johonkin ikävään. Käveleminen triggeröi myös tauolla olleita "pakkoajatuksia". Niitä itsetuhoisia ja väkivaltaisia ajatuksia, jotka eivät ole loogisia ja omia. Ihan kuin joku muu tulisi mun päähän ja ehdottaisi että mitäpä jos katkaisisit vaikka kaulavaltimon.

Luin käynnin tekstin omakannasta ja säikähdin aika paljon yhtä asiaa. Hoitaja oli kirjannut suunnitelmaan mitä testejä se mulla teetättää, siellä oli kaikki perustestit, masennus-, ahdistus-, paniikki- yms, mutta lisäksi SCOFF ja BES, eli syömishäiriö- ja ahmimishäiriötestit. Olin vakuuttanut hoitajalle, ettei mulla ole syömishäiriöajatuksia, mutta jotenkin ajatus virallisessa lomakkeessa valehtelusta kuulostaa vääremmältä kuin keskustellessa. Mutta en mä voi niitä rehellisestikään täyttää, kävin testaamassa ne ja sain kummastakin lähes täydet pisteet.

Niin, ahmimisongelma ei ota loppuakseen. Nyt vaan oksennan kaiken, minkä vuoksi paino pysyy aloillaan ja välillä jopa laskee. Pelkään vaan aika paljon mun sydämen ja etenkin hampaiden puolesta. Jos oksentelee päivittäin, polttaa tupakkaa, juo lähes pelkästään sokeritonta limsaa ja masennuksen vuoksi pesee hampaita harvoin, oon ihan varma, että ne tippuu kohta päästä.

Mutta niin, paskaahan tää kaikki yhä on, mutta ehkä saan taas vaihteeksi jotain kirjoittamisen arvoista, kun asioita taas tapahtuu. Haluaisin vaan itkeä ja nukkua koko ajan, mutta itkeä en osaa ja nukkua en saisi, kun koulupäivät kestää kahdeksan tuntia plus ympäri kaupunkia asioilla ravaaminen, kävelyt ja kirjoituksiin lukeminen, jos siitä nyt vieläkään mitään tulee. Kolme päivää koulua takana, ja olen nyt jo niin uupunut, etten tänään saanut koulussa mitään aikaan ja nukuin kotona pitkät päiväunet. Mitähän tästäkin tulee...

14.8.2020

Kalorit: 390

Poltettu: 214

Paino: 53,4kg

Ajokoulu

Mulla on ollut tosi kiireinen, mutta hyvä alkuviikko. On tosi piristävää, kun on paljon menoa.

Mulla on ollut nyt jo kolme ajotuntia, ja pärjään yllättävän hyvin. Pääsin jo toisella tunnilla ajamaan liikenteeseen.

Mutta eilen oli kyllä tosi stressaava päivä, ja se vaikutti jonkin verran mun käytökseen. Olin nukkunut huonosti ja koulupäivä ei oikein onnistunut. Kävin ajotunnilla ja sitten mulla oli ryhmän kokoontuminen. Alunperin piti olla kokkausta, mutta viime hetkellä se vaihdettiin salikäynniksi, mikä sai mut innostumaan.

En kuitenkaan oo ikinä käynyt isoilla saleilla, joten ahdistuin tosi pahasti, kun siellä olikin melkein sata ihmistä. Kun lisätään se, että mun kunto on tosi huono nykyään, olin koko tunnin ihan paniikkikohtauksen partaalla.

Kun olin lähdössä ryhmän uusi miespuolinen ohjaaja kysyi, tulisinko kahville torstaina. Säikähdin tosi paljon, joulukuun insidentin muistuessa mieleen. Oon sen jälkeen vältellyt aikuisten miesten kanssa kahdestaan olemista. Mua pelottaa ajotunnitkin aika paljon, koska opettaja on mies.

Töksäytin siinä sitten vähän tylysti: "Miksi?". Onneksi se on kuulemma virallinen juttu, tämä uusi ohjaaja pyytää kaikkia nuoria kahdestaan kahville, jotta voisi tutustua heihin.

Aloitin maanantaina ekaa kertaa elämässäni oikean dieetin. Pääsyynä oli se, että alan kyllästyä nuudeleihin, ja mulla on ongelma, että jos kokkaan oikeaa ruokaa, en osaa hillitä annoskokoja, vaan saatan syödä monen päivän ruoat yhdessä illassa. Joten en oikein tiennyt, mitä syödä. Ostin kaupasta nutrilett-laihdutuspirtelöitä, yhdessä pussissa on 120 kcal ja niitä suositellaan otettavaksi 5 päivässä. Oon ottanut nyt 3 per päivä, koska tuo suositus on tietenkin mitoitettu tuotteen kohderyhmälle, eli ylipainoisille ihmisille.

Dieetti sujuu hyvin, on kiva, kun aina voi juoda pirtelön, kun tulee nälkä, eikä silti liho, eikä tarvitse pähkäillä, mitä söisi. Mitä torstain kahvilaan tulee, katsoin etukäteen tuotteiden kaloreja. Jos otan vain yhden jääteen, voin lisäksi ottaa yhden pirtelön sinä päivänä.

1.3.
Paino: 52,7kg
Kalorit: 454 kcal

2.3.
Paino: 52,9kg
Kalorit: 360 kcal

3.3.
Paino: 52,5kg
Kalorit: 360 kcal + 70min kuntosalilla

4.3.
Paino: 52,2kg

Mitä ihmiset tekee lomalla?

Viime päivät on mennyt hyvin. Viimein. Oon syönyt vähän ja paino on laskenut. Oon opiskellut joka päivä ja pysyn suunnitelmassa.

Eilen mulla tuli suuret houkutukset mennä kauppaan ostamaan suklaata, mutta juuri kun olin lähdössä, sain estettyä itseäni ja kävinkin vaan röökillä. Vihdoin jotain, mistä voin olla ylpeä.

En muista, olenko kertonut, mutta kela hyväksyi viimein kuntoutusrahahakemukseni ja maksoi mulle takautuvia monen kuukauden edestä, joten niillä rahoilla pääsin aloittamaan autokoulunkin. Tein jo ekat neljä teoriatuntia, joten mulle on nyt varattu eka ajotunti maanantaille.

Niin että suunnitelmia katsoen kaikki on hyvin. Alan kuitenkin väsyä lomaan. Mulla on nyt lukuloma ja talviloma, ja haluaisin vaan palata kouluun. En ymmärrä, miten ihmiset kestää pitkiä lomia. Joo, mä väsyn koulussa nopeasti, ja haluaisin vapaata, mutta oon huomannu, että mulle ideaali loman pituus on ihan vaan viikonloppu. Paras mahdollinen tilanne olisi, että viikossa olisi neljä koulupäivää, keskiviikko vapaata. Niin jaksaisin koulua, eikä lomat olisi liian pitkiä.

Nyt lomalla mun unirytmi on päässyt aivan hirveäksi. Menen neljältä nukkumaan ja herään kahdelta. Ja lisäksi tämä on ihan kamalan tylsää, mihin ihmiset käyttää kaikki päivän tunnit? Iltapäivisin opiskelen, katson sarjoja, selaan somet, syön, teen autokoulun juttuja, käyn kaupungilla, pelaan. Kaiken sen jälkeen kello on kahdeksan ja kulutettavana on vielä puoli päivää.

Toisaalta tylsyys on ajanut mut tekemään aika järkeviä juttujakin. Kävin eilen juoksemassa toista kertaa tänä vuonna. Oon tällä viikolla myös tiskannut, mikä on mulle tosi iso kynnys.

Mua myös väsyttää pitää mun kuorta ehjänä. Mä tunnen, kuinka se ohenee ja meinaan tippua masennukseen, mutta estän sitä aktiivisesti koko ajan ja se vie voimia. Pidän itseni kiireisenä, jotta en ehtisi ajatella. Juuri sen takia tylsyys on tosi vaarallista mulle. Ja joka päivä tulee enemmän halkeamia. Teen jotain ihan normaalia, ja äkkiä mun päähän tunkee joku ikävä muisto mukanaan ajatus: Sun pitäisi viiltää sun kaulavaltimot auki. Ja mä kirjaimellisesti sanon omille ajatuksilleni, eikä pitäisi, pää kiinni.

Ja jos ajattelen yhtään pidemmälle, en tosiaan tiedä, miksi yritän pysyä elossa. En oikeastaan odota innolla mitään tulevassa. En kirjoituksia tai niiden loppumista, en ajokorttia, kesälomaa tai edes yliopistoa. Kaikki tulevakin vaan väsyttää. Siksi yritän vaan olla ajattelematta sitä. Pysyn elossa keskittymällä joka päivä päivän tavoitteisiin ja ihan vaan selviytymällä. Jokin asia pakottaa mut tekemään niin. Onko mulla jossain alitajunnassa toivoa, että asiat muuttuu, jos jaksaa jatkaa? Vai oonko vaan niin väsynyt, etten jaksa edes haluta kuolla? Vai onko tää A:n takia, sen kuoleman jälkeen mun kuolemanhalu on melkein kadonnut. Koska olen sitä mieltä, että se valitsi väärin.

Ja nyt kun mun totaalinen yksinolo vaan pitkittyy, enkä oo kuukausiin jutellut kunnolla kenenkään kanssa, ja nyt yli viikkoon edes nähnyt ketään tuttua, yksinäisyys on muuttunut hetkittäisestä tunteesta jatkuvaksi. Tunnen sen läsnäolon koko ajan, painavana ja lohduttomana, ja yritän vaan unohtaa sen.

Mutta mä haluun sanoa kiitos kaikille niille, jotka lukee tätä blogia ja niille, joiden blogeja mä saan lukea. Saan siitä tunteen, etten oo yksin. Kiitos sulle, joka lukee tätä, muttei jaksa, viitsi tai uskalla kommentoida, jokainen katsomiskerta mun postauksissa ilahduttaa mua. Ja kiitos sulle, joka kommentoi silloin tällöin, kommentit piristää mua tosi paljon ♡

27.2.
Illallinen:
Nuudelit 350kcal
Kanaa 450kcal
Yht: 800kcal
Paino: 53,6kg

28.2.
Lounas:
Nuudelit 350kcal
+5km juoksulenkki
Yht: 350kcal
Paino: 53,3kg

29.2.
Paino: 52,7kg

Prelit ja allnighter

Meillä alkoi tänään koulussa koeviikko, ja mulla on kolme preliä tulossa. Stressaan niitäkin jotenkin tosi paljon, vaikka niiden arvosanat ei vaikuta mihinkään, joten tein itselleni pienet eväspaketit joka preliin. Kun prelit on ohi, vähennän syömisen taas minimiin.

Vaikka olen syönyt jotain ~700kcal päivässä, joudun nykyään kävelemään niin paljon, että paino pysyy onneksi paikallaan. Aina, kun haluan käydä kaupassa, tai jos on pianotunti tai ihan mitä vaan, joudun kävelemään kilometritolkulla, koska mulla ei ole varaa bussiin... Sunnuntaina tuli 10km kun kävin prismassa, eilen 8km, kun oli pianotunti ja tänään 7km kun kävin tapaamassa mun sossua. Sain siltä muuten uuden läppärin kirjoituksia varten! Mikä on tosi ihanaa, koska mun vanhan prossu oli niin huono, ettei sillä pyöri mikään peli tai video...

Kouluhommat on kyllä ollut lähiaikoina ihan älyttömiä. Luin viikonloppuna kokonaisen 400 sivua pitkän kirjan ja sunnuntaina kun en saanut unta, tarkistin joskus kahden maissa, onko mulla mitään deadlineja tulossa. Löysin kauhukseni kaksi esseetä, ja tein koko yön koulun alkuun saakka niitä. Siinä kasin aamutunnilla opettaja julisti laittavansa meille vielä yhden tehtävän, ja lisäsi kummastelevansa suuresti, että joku on jo palauttanut sen. Se tuli tunnin jälkeen kysymään, voinko ihan hyvin kun olin palauttanut sen esseen viideltä yöllä. En tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa. Olin kyllä koko eilisen niin sekaisin väsymyksestä, että molempia tuli kyllä tehtyä.

Katselin mun vanhoja instagramkuvia, niistä näkee ihan älyttömän selvästi mun painon heittelyn vuosien varrella. Vuosi sitten otetussa kuvassa mun jalat on kuin kaksi tikkua ja viime syyskuussa näytin ihan pullalta. Nyt ollaan onneksi taas lähempänä tikkumallia...

26.1.
Paino: 52,6kg
Kalorit:
Kuppi nuudeleita 350kcal
= 350kcal

27.1.
Paino: 52,9kg
Kalorit:
Kuppi nuudeleita 350kcal
4 keksiä 423kcal
= 773kcal

28.1.
Paino: 52,3kg
Kalorit:
(Prelissä:)
151g viinirypäleitä 112kcal
13g (1) riisikakku 59kcal
44g (2) keksejä 212kcal
90g (1) päärynäsose 49kcal
(Illalla:)
400g (1 pussi) nuudeleita: 350kcal
= 781kcal

vapauttava yksinäisyys

Tällainen yksinäisyys on mulle uutta. Hyvällä tavalla. Oon aina ollut yksinäinen, mutta nyt, kun mun ympärillä viimein ei ole ketään, en enää ole yksinäinen. Olen yksin, vapaa.

Tietenkin tähän on vaikeaa tottua. Kehitin taas lievän pakkomielteen uuteen ihmiseen. Mutta tällä kertaa pidän sen hallinnassa. Pidän sen ihmisen niin etäällä, etten voi koskaan tehdä mitään ajattelematonta. Sekin on ohjaaja nuorisokodilta, ei se mies, hyi helvetti, ei. Toinen ohjaaja, jonka kanssa istuttiin keittiössä usein tunteja, juteltiin politiikasta ja yhteiskunnasta, filosofiasta ja kirjallisuudesta. Juotiin litrakaupalla teetä. Usein juteltiin niin pitkään, että muut ohjaajat joutui patistamaan sen tekemään oikeitakin töitä välillä. Kaipaan niitä keskusteluja, joten annan itseni kaivata niitä, mutta vain hetken päivässä. Se tekee onneksi omalta osaltaan tämän helpoksi, ettei se ole missään sosiaalisissa medioissa. En voi aloittaa sekopäistä stalkkausoperaatiota tai ottaa yhteyttä. Käyn vain päivittäin kävelyllä keskustassa ja toivon salaa, että nään sen sattumalta väkijoukossa.

Mutta muilta osin, se, että luovutin täysin ihmissuhteiden osalta, on vaan vapauttanut mut. Ihmiset ei enää häiritse mun elämää, sotke mun suunnitelmia. Kaikki on hallinnassa. Ei tarvitse esittää mitään kellekään, ei tarvitse miellyttää ketään. Voin olla oma itseni. Kiinnitin pitkästä aikaa taas pinssit reppuuni, turha esittää mitään massaa.

Kaikki on hallinnassa. Ja viimein suunnitelmien noudattaminenkin on yksiselitteistä. Nousen, kun herätyskello soi. Syön tarkalleen suunnitellut ruoka-annokset. Kävelen päivittäiset askeltavoitteet. Opiskelen suunnitelman mukaan. Vapaa-ajankin käytän viimein järkevästi.

Pakkoajatuksetkin on lähes kadonnut. Toki niitä on yhä, ne tulee kesken kaiken ehdottamaan, että hei, mieti miten siistiä olisi lyödä korkkiruuvi kaulavaltimoon, mutta enää suunnilleen kerran tunnissa. Ja kun niitä tulee, osaan nykyään jotenkin vain sivuuttaa ne. Sanon vaan, että hei ei nyt kiitos, mä yritän tässä keskittyä, painu vittuun siitä huutamasta.

Ainoa päivä tällä viikolla, kun tää kaikki pääsi rakoilemaan, oli torstaina. Ja se johtui ihmisistä, tietenkin. Se vain alleviivasi sitä, ettei muut ihmiset pysty kuin sotkemaan asioita. Olin pari viikkoa sitten nimittäin löytänyt esitteen ryhmästä, joka kuulosti juuri minulle luodulta. Ryhmä nuorille aikuisille, jotka ovat asuneet nuorisokodissa. "Tule saamaan ystäviä, hankkimaan arjen taitoja ja kokeilemaan uusia harrastuksia." Menin torstaina ryhmän aloituskerralle, ja heti mut tungettiin täyteen pitsaa, jonka jouduin oksentamaan myöhemmin. Ei hyvä. En halua ihmisiä.

Ja joo, tiedän, että kirjoitan tänne liian usein ja liian pitkiä tekstejä, että kukaan näitä jaksaisi lukea. Ja että vaikutan ihan sekopäältä, kun vuorotellen kehitän hulluja suunnitelmia ja pakkomielteitä, ja vuoroin olen tappamassa itseäni, mutta ihan sama. Sittenpähän olen sekopää, mutta en mä tälle mitään voi kun lääkärit ei anna lääkkeitä.

23.1.
Paino: 52,2kg
Kalorit:
Kuppi nuudeleita 350kcal
Pitsa 1051 kcal
=1401 kcal

24.1.
Paino: 52,9kg
Kalorit:
Kuppi nuudeleita 350 kcal
=350 kcal

25.1.
Paino: 52,9kg
Kalorit:
2 keitettyä kananmunaa 174 kcal
7 maissikakkua 189 kcal
=363 kcal

Nuudelimono

Meni kaksi viikkoa siitä, kun olin kertonut yhdelle nuorisokodin ohjaajalle totuuden mun ja sen miehen suhteesta. Se oli luvannut välittää viestin nuorisokodin johtajalle, mutta mitään ei kuulunut sieltä, joten otin taas ohjat omiin käsiini. Menin kysymään rikosuhrichatissa, onko mitään, mitä voin tehdä, ja siellä neuvottiin menemään poliisilaitokselle.

Kävin maanantaina asemalla ja poliisit taas neuvoivat laittamaan sähköpostia suoraan nuorisokodin johtajalle ja kaupungin sosiaalitoimen johtajalle. Niinpä kirjoitin kaksi sähköpostia, joissa kerroin kaiken. Molemmat vastasivat onneksi heti tiistaina, että he ottavat asian vakavasti ja tekevät tästä selvityksen.

Se mies valitsi väärän muijan jolle ryttyillä. Mä tiedän mun oikeudet, ja oon niin tylsistynyt ja sekaisin, että mulla on kaikki maailman aika ja energia käytettäväksi tähän.

Oon ollu nyt kolme päivää monodietillä ja paino on laskenut. Mun ei oikeestaan ees tee mieli ruokaa, nälän tunteesta on viimein taas tullut hyvä olo. Aattelin, että oon tän viikon tällä monolla ja sitten vaihdan johonkin toiseen ruokaan, että saan jotain ravinteitakin joskus...

20.1.

Paino: 52,8 kg

1 kuppi nuudeleja 350 kcal

21.1.

Paino: 53,0 kg

1 kuppi nuudeleja 350 kcal

22.1. 

Paino: 52,5 kg

1 kuppi nuudeleita 350 kcal

Mietin kokeilla ens viikolla kananmunamonoa, tässä vähän suunnitelmaa:

2 paistettua kananmunaa + 1rkl rypsiöljyä 270kcal
1 keitetty kananmuna 87 kcal
357kcal/pv 

Itkin. Viimein.

Mulla on ollut huonot pari päivää. Ei mitään suurta, mutta kaikki pikkujutut vaan patoutu ja patuoutu, mutta onneksi sain eilen viimein padon murrettua.

Tiistaina oli raskas koulupäivä. Viimeisellä tunnilla menimme bilsan kurssin kanssa vierailemaan yliopistolla. Nousin bussiin kemian tunnin jälkeen, ja silloin asiat alkoivat kasautua.

Bussi ajoi autokoulun ohi. Mikä siinä muka on? En tiedä, se oli juuri se autokoulu, jota se mies oli minulle suositellut ja koko episodi sen kanssa muistui mieleen. Sitten kuulin parin abin juttelevan takanani penkkareista innoissaan. Penkkarien pitäisi olla kiva juttu, mutta nekin alkoivat ahdistaa minua suunnattomasti. En ilmottautunut rekka-ajelulle, ja olen aika varma, etten osallistu ollenkaan. Kokonainen päivä pitäisi kestää olla yksin iloisessa väkijoukossa, jossa kaikki nauravat, ottavat yhteiskuvia ja heittelevät karkkia? Ei kiitos.

Tiesin jo etukäteen, että yliopistovierailu tulisi olemaan rankka, mutta se oli pahempi kuin odotin. Olin toivonut, että se olisi lähinnä luentomuotoinen, tai edes esittelykierros, mutta ei, meidät vietiin suoraan labraan ja jäin lasittuneena seisomaan ovensuuhun, kun kaikki muut vetivät labratakit niskaan ja alkoivat tehdä PCR:ää ja elektroforeesia (geenitekniikkaa). Sain jonkinasteisen paniikkikohtauksen ja seisoin koko tunnin ulkovaatteet päällä ovensuussa täristen.

Kun pääsin kotiovelle, en löytänyt avaintani. Se ei ollut repussa eikä taskuissa. Jouduin soittamaan huoltomiehen avaamaan oven. Ihan kuin rahahuolia ei olisi jo tarpeeksi, siitä tulee kolmenkympin lasku perään.

Makasin koko illan sängyssäni kauhuissani. En saanut yöllä taaskaan unta kuin pari tuntia, ja heräsin aamulla kamalaan päänsärkyyn ja pahoinvointiin.

Oksensin koulun vessassa aamiaiseksi syömäni vauvansoseen.

Koulun jälkeen lähdin kävellen keskustaan hakemaan jälkihuollon päätöstä. Keskustaan on pari kilometriä matkaa, mutta mulla ei ole yhtään rahaa, joten en voinut ottaa bussia. Opettajatkin alkaa jo ärtyä, kun mulla ei ole varaa edes koulukirjoihin.

En ole pystynyt itkemään varmaan lähemmäs puoleentoista kuukauteen, vaikka koko ajan tekisi mieli, mutta kun avasin päätöksen kirjekuoren, aloin viimein itkeä. Luin vain sanat "Jälkihuollon kielteinen päätös", ja suljin kuoren. Taas yksi taho sulkee ovensa. En vain mitenkään jaksaisi taistella yksin.

Ulkona satoi, kun kävelin kotiin, joten sadepisarat peittivät kyyneleeni vastaantulijoilta.

Yleensä univaikeuteni ovat niin päin, että nukahdan kyllä, mutta herään kolmen maissa, mutta viime yönä sain unta vasta viideltä, joten nukuin pommiin koulusta. Menkat alkoi myös aamulla, joten sain koko koulupäivän vetää buranaa kipuun. Se olikin hyvä muistutus, että täytyy laihtua pian, sitten ei tarvitse tätäkään kestää.

Mun luokanvalvoja on ollut mulle tosi kiva koko vuoden, mutta nyt se on alkanut olla turhankin huolissaan. Mun täytyy alkaa vältellä sitä. Olen kertonut sille kaikista muista mun mielenterveysongelmista, mutta tänään se katsahti mun jalkoja, ja kysyi, olenko syönyt mitään tänään. Mun paino on tippunut 10 kiloa sinä aikana, minkä se on mut tuntenut, ja se näkyy parhaiten mun reisissä.

Mutisin jotain ja lähdin äkkiä pois paikalta. Se huusi vielä perään, että meidän täytyy järjestää mun syöminen kuntoon. Mistä se on arvannut?

Aloitin tänään nestepaaston.

16.1.
Aamupaino: 53,3kg
Kalorit: 0kcal

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Mä oon tullut siihen tulokseen, että mulla on varmaan kakkostyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mitä enemmän mä sitä ajattelen, sitä enemmän se käy järkeen. Mun mieliala ja toimintakyky on aina mennyt muutaman kuukauden mittaisina jaksoina. Ennen kutsuin vaan niitä masennus- ja ylisuoritusjaksoiksi, mutta ylisuorituksen sijaan se taitaakin olla hypomaniaa. Pystyn juontamaan ensimmäiset jaksot ala-asteelle saakka. Ne on vaan sen jälkeen pahentunut ja selkeytynyt vuosi vuodelta.

Ala-asteajalta sen huomaa parhaiten harrastuksista. Muistan, että vaihtelin niitä joka vuosi. Ensin harrastin ihan kamalasti kaikkea, tyyliin kuutta harrastusta, sitten väsyin ja seuraavana vuonna en harrastanut kuin yhtä, sitten tylsistyin ja kahmin taas tekemistä.

Pelkkä harrastusinnon vaihtelu selkeytyi mielialaan ja koko elämänhallintaan vaikuttaviksi kausiksi yläasteella. Hyvinä kausina tuskin nukuin. Opiskelin yön pikkutunneille, haalin vastuutehtäviä, töitä. Sain loistavia numeroita. Olin sosiaalinen. Harrastin paljon, olin luova. Piirsin, sävelsin, kirjoitin, otin paljon kuvia instagramiin. Keksin koko ajan uusia projekteja ja aloin laihduttaa.

Huonoina kausina kirosin itseäni, kun oli niin paljon vastuuta. Kaikki oli rankkaa, kaikki oli liikaa. Nukuin pitkiä päiväunia ja itkin huoneessani. Söin paljon lohturuokaa ja paino nousi. Keksin tekosyitä skipatakseni koulun ja työt.

Ja lukiossa... Kaikki on eskaloitunut. Hyvistä kausista on tosiaan tullut maanisia. Kaiken edellä mainitun luovuuden, motivaation ja painon laskun lisäksi puhun ihan koko ajan, olen spontaani, jopa äkkipikainen. Muistan näitä kausia erityisesti kahden exäni ajalta. Olin välillä stereotyyppinen "manic pixie dream girl". Halusin koko ajan tehdä jotain, olin pirteä ja nauravainen, innostuin heidän harrastuksistaan. Halusin koko ajan seksiä. Leikkasin tukkani lyhyeksi ja värjäsin punaiseksi.

Masennuskausista tiedättekin. Ne ovat syventyneet. Makaan lamaantuneena sängyssä. Mikään ei kiinnosta. Kaikki on mustaa ja ainoa vaihtoehto on kuolema. Nykyään paino laskee masennuskausienkin aikana, koska olen niin maassa, etten jaksa syödä.

On kuin kaikki palat loksahtaisivat paikoilleen. Miksi elämäni on ollut kausittaista ja vaihtelevaa? Ehkä se ei ollutkaan elämä, vaan minä. Miksi äitini kutsuu minua dramaattiseksi. Miksi saan välillä aikaan niin paljon, vaikka samalla olen niin masentunut. Miksi lääkkeet eivät toimi. (Kaksisuuntaisille normaaleilla masennuslääkkeillä ei yleensä ole vastetta)

Samalla olen helpottunut ja kauhuissani. Kaikki, mitä minulle on tapahtunut ja millainen minä olen ollut, alkaa käydä järkeen. Mutta toisaalta, jos tosiaan olen kaksisuuntainen, en voi koskaan parantua. Toisin kuin masennus, se on elinikäinen sairaus.

8.1.
Paino: 53,9kg
Kalorit: 800kcal

9.1.
Paino: 53,3kg
Kalorit: toistaiseksi 256kcal, mutta suunnitelman mukaan päivän lopuksi 390kcal.

minä, pettymys

Tästä onkin aikaa. Elämä on tuonut mulle niin paljon pettymyksiä, etten ole ehtinyt olla itse se pettymys.

Tänään oli menossa niin hyvin. Eka koulupäivä, heräsin unettomuuteni takia kolmelta, joten mulla oli paljon aikaa aamulla. Valitsin huolella vaatteet. Verkkosukkahousut, musta hame, kaksirivinen reikävyö ketjulla, Kornin paita ja nahkatakki. Meikkasin tumman ja pelottavan meikin.

Jaksoin olla koulussa koko päivän, ja iltakahdeksaan mennessä olin syönyt vain 400 kaloria. Sitten se iski. Halu ahmia.

Sain vastustettua sitä vain vartin. Sitten syöksyin keittiöön ja söin ja söin ja söin.

Kymmenessä minuutissa olin syönyt 1600 kaloria. Menin heti vessaan oksentamaan. Sain suunnilleen kaiken ulos, mutta paha olo jäi.

Idiootti. Jos retkahdat heti kolmantena kalorien laskennan päivänä, et koskaan laihdu.

Koko päivän, viikon, kuukauden päässä pyörineet pakkoajatukset alkoivat käydä järkeen. Lähiaikoina niiden teemana on ollut viillä reiteesi pitkä ja syvä haava.

Otin terän ja romahdin lattialle. Hetkinen. Vittu.

Kela ei ollut vielä hyväksynyt asumistukihakemustani, joten olin käyttänyt kaikki joululahjarahani vuokraan, ja tililläni oli vain muutama euro. Maailman järjettömin ja järkevin syy olla viiltämättä syvään pulpahti päähäni.

Mulla ei ole rahaa ottaa taksia sairaalaan. Saati ambulanssia. Saati maksaa tikkausta.

Siihen mä jäin istumaan, lattialle terä kädessä, halusin itkeä niin paljon, mutta se ei nykyään enää onnistu.

5.1.
Paino: 55,6kg
Kalorit: 700kcal

6.1.
Paino: 54,7kg
Kalorit: 500kcal

7.1.
Paino: 54,6kg
Kalorit: 2000kcal

(Ja kyllä, lihoin joululomalla kaksi kiloa, koska vietin sen äidin luona)

Keinottelua

Joudun tällä hetkellä valehtelemaan kaikesta kaikille ja se uuvuttaa. Yritän esittää seuraavani edes jotenkin kalorimääräyksiä, ja samalla yritän laihta yhä lisää.

Tänään aamulla riitelin äidin kanssa varmaan puoli tuntia puolikkaasta ruisleivästä. Suostuin juomaan aamiaiseksi lasin mehua ja syömään puolikkaan ruisleivän ilman päällisiä, mutten toista puolta, jolla oli voita ja juustoa. Äiti uhkasi, ettei lataa bussikorttiani, ellen syö leipää. Totesin vain huvittuneena, että sitten kävelen kaupungille. Minulta on kielletty ylimääräinen liikunta, joten touche, äiti.

Lopulta riita päättyi, kun tungin koko leivänpuolikkaan suuhuni kerralla ja kävelin huoneeseeni sylkemään sen pois. En tosin usko, että äiti luuli minun syöneen leivän. Haha.

Vietin suurimman osan päivästä P:n kanssa kaupungilla. Meillä oli pitkästä aikaa tosi kivaa. P yrittää parhaansa mukaan ymmärtää mua, ja tällä kertaa se oikeasti onnistui siinä. Jouduin tosin käymään sen kanssa hampurilaisilla, jotta saisin äidille kuvan, että söin jotain. Valitsin kana-aterian zero kolalla. Työnsin ranskikset kassiin ja oksensin pikaruokalan vessassa hampurilaisen, mutta pelkään silti painon nousevan.

Kalorit:
 - 20 kcal puolikas ruisleipä
 - 113 kcal lasillinen mehua
 - 434 kcal hampurilainen

Yhteensä 563 kaloria.

Ei ihan kammottavasti liikaa, mutta yli viidensadan, mikä on mun tavoite, varsinkin nyt kun oon niin lähellä, mutta koko ajan niin vaarassa joutua osastolle.

Olen nyt seuraavaksi menossa salaa hetkeksi salille, yritän polttaa ainakin 200 kcal, haluan tiputtaa maanantaiksi alle 48 kiloon.

Viidenkympin paremmalla puolella

Nyt on menny ihan loistavasti laihdutuksen suhteen. Onnistuin viimein 48h paastossa, ja olinkin siinä vielä pari tuntia ekstraa syömättä, yhteensä 57,5h. Laihduin kahessa päivässä 3,2kg mikä on paljon enemmän kun odotin, eli olin tänä aamuna nelosilla alkavissa luvuissa. Jee! Tätä on odotettu! Oon niin innoissani, viimein tää onnistuu. Tiedän, että todennäköisesti lihon huomiseksi, koska paaston jälkeen kalorit kolminkertaistuu (?) mutta kai sitä nyt ainakin kilo, puolitoista jää sitä muutosta. Viikonloppu pelottaa vähän... Lauantaina voin ehkä syödä kalorirajan mukaan tai jopa alle, koska menen yhteen tapahtumaan, ja voin väittää perheelle syöneeni siellä. Sunnuntaina ei ole kuitenkaan mitään turvaa.

Sallin siis paastolla itselleni veden, teen, purkan ja zero kokiksen, jota tosin tällä kertaa en juonut. Söin kuitenkin yhden valkosipulinkynnen, koska luin netistä, että se ja sitruunamehu kiihdyttävät aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa tai jotain... Valkosipulinkynnessä oli laskujeni mukaan vähemmän kaloreita kuin purkassa, joten en laskenut sen katkaisevan paastoa, muutenkin kun en syönyt sitä halusta tai nälästä vaan nimenomaan laihdutusta auttamaan. En lenkkeillyt paaston aikana, koska pelkäsin, että sitten ratkean syömään, mutta tein kyllä lihaskunnot iltaisin.

Oletin jotenkin, että paasto ois vaikuttanu muhun voimakkaammin, muuta mulla ei ollu muuta ku vähän heikotusta, varsinkin kun nous seisomaan, välillä vähän kylmä (tai sit mul on vaa liian vähä päällä) ja aamuisin heräsin oudon aikasin ja ehkä vähän kylmänhikisenä. Muuten siis ihan hyvä olo.

Tänään söin siis aamupalaksi rasvattoman rahkan, jossa oli 75kcal ja illalla syön todennäköisesti päivälliseksi lautasellisen kesäkeittoa, jossa on ehkä joku 250-300kcal.

En keksi nyt oikein muuta kirjoitettavaa... Lähden ehkä kohta kaupungille mun siskon kanssa, vaikka ei mulla oo oikeen rahaa kun säästän, mutta aina on kiva katella vaan. Onneks vältän kahvilakäynnit sanomalla, et oon herkkulakossa.

Mihin voi enää luottaa?

Upeaa, tajusin vasta pari päivää sitten, että meidän vaaka on rikki. Oon kohta vuoden punninnu itteni sillä päivittäin, ja nyt vasta tajuun et se näyttää mitä sattuu... Tajusin sen, kun mokoma väitti mun lihoneen puol kiloo muutamassa tunnissa, joiden aikana en ollu syöny tai juonu. Kokeilin monta kertaa, 52,4kg, 51,9kg, 52,1kg, 51,5kg... Joka kerta eri luku. En voi enää kunnolla luottaa tohon. Noh, joka tapauksessa sen tiedän, että viikonloppu meni ihan päin mäntyä ja paino on nyt suunnilleen 52,8kg (wihii, sain sen luvun kolmesti peräkkäin, joten luotan siihen aika paljon)

Taas kerran kasailin itselleni kivoja sääntöjä rikottavaksi... Yritän nyt laihtua kilon viikossa, niin ei menisi kuin pari kuukautta, niin olisin tavoitepainossa (ei tuu onnituu). Kalorirajat on arkisin 500kcal ja viikonloppusin 1000kcal (eikä tuokaan sen pahemmin). Yritän käydä lenkillä neljä kertaa viikossa (luistan varmaan jo ekan tilaisuuden tullen). Ja viimenen, juttu, joka vois jopa onnistuu on jokailtainen pieni treeni. Ei oo pitkä, eikä varmaan polta just yhtään, mut tuntuu sentään et tekee jotain. Treeni on 50 istumaannousua, 25 ylävatsan istumaannousua, 25 sellasta vatsalihaspolkua, 25 kyykkyä ja 20 sivuvatsalihasliikettä (haha en tiiä noiden liikkeiden oikeita nimii). Ton vatsatreenin oon onnistunu tekee jo kolmena iltana peräkkäin ja siihen kun menee joku pari biisiä ja teen sen omassa huoneessa ennen nukkumaanmenoa niin se ei sillee oo hankalaa tällaselle laiskurillekaan.

Tää päivä meni aika hyvin. Jaksoin kaheksan tunnin koulupäivän ja päälle neljä tuntii kerhon vetämistä pikkusille, mistä puolet oli "ylitöitä" kun jouduin tuuraa toisessa kerhossa. Kävin juoksemassa 6,5km ja söin kalorirajan mukaan.

murot 200kcal
juustoviipale ja leivänmuruja 50kcal
juustoleipä 200kcal
lenkki -380kcal
=70kcal

Pyöristin varmuuden vuoks reilusti, noi murotkin kun esim oli lesemuroja ja otin vaan puol kuppii. Lasken vaa mielummin yläkanttiin ku syön vahingos liikaa.

Sit se puoli, mikä ei tänää mennykää ihan putkeen... Vanha ystäväni ahdistus palasi viikonloppuna enkä pysty taaskaan puhumaan mun ystäville. Yks niistä on ollu mulle vihanen yli viikon, mä en ees tiiä mistä, mut se ei vastaa ollenkaan. Muille mä en oo laittanu melkee yhtää viestii pariin päivään. Vastaan vaa "joo" jos joku kysyy onks kaikki hyvin... Tuntuu vaan siltä, etten ansaitse niiden ystävyyttä. En osaa auttaa ja tukee niitä kun ne tarvii... Sen sijaan valitan kaikesta ja aiheutan itse itselleni lapsellisia ongelmia. En haluu huolestuttaa niitä, mut en vaan tunne olevani tarpeeksi hyvä niiden ystäväksi.

Kun oot laiska ja läski ni minkäs teet

Tiesin jo tänään aamulla että tästä tulee huono päivä ja oikeessa olin.

Oon ollu aamusta saakka nälkäne (vaik oon syöny liikaa), väsyny, vihanen itelleni ja välillä muille. Oon tehny kouluhommia mutta liian vähän. Tän päivän läksyjä en ollu tehny mikä huonons aamuu entisestään. Söin eilen suht vähän mut olin lihonu. Yks mun ystävä tekee koko ajan huonoja päätöksiä mut en voi auttaa sitä. Että tämmönen ihana päivä, kaiken päälle särkee päätä.

Oon syöny tänään kaks karjalanpiirakkaa, desin kaakaota ja näkkileivän. Kohta pakko syödä vielä ruokaa.

Huomenna en kyllä syö mitään. Ja torstaina syön niin vähän kuin pystyn. Mun pitää laihtua eikä lihoa, tyhmä keho.

Lyhyt postaus ihan sama. Pakko oli purkaa vitutus.

Aidon hymyn päivä

Ideat valvottivat mua yöllä, mutta en oikeestaan ollu väsyny huolimatta viiden tunnin yöunista, vaan päinvastoin, eilisen motivaatio jatkui tänään! Edes maanantain tylsyys ei pilannu mun tuulta. Oon saanu tehtyy tänää vaikka mitä ja jaksanu hymyillä aitoo hymyy. Jotenki keväinen ja odottava fiilis. Täst tulee hyvä vuosi, tuntuu siltä, et ehkä kaikki kääntyy hyväks. Pari viikkoo sitten en yhtään tiennyt, mitä odotan, nyt odotan painon laskua, vlogin aloittamista, sitä, että saisin huoneen kuntoon, ystävän tapaamista ja lukion alkua.

Paino oli aamulla 52,8kg, siitä siis lähdetään, alaspäin vaan.

Tää päivä on menny tosi hyvin kaiken osalta. Syömiset on pysyny kalorirajoissa (aloin sittenkin laskea, toivottavasti en jää koukkuun D: ), liikuin liikkatunnilla täysillä ja tuli hiki, koulun jälkeen siivosin kaksi tuntia. Kohta menen tekemään läksyt. Ai että kun on energinen olo!

Syötyjä tänään:
Banaani (n. 100 kcal)
3 pientä coctailtikkua (ei hajuakaan paljonko niissä oli kaloreita, mutta sovitaan että alle 200, koska niissä oli kaikki muu kasviksia paitsi pari juustopalaa)
=300 kcal

Eipä mulla ihmeempiä, tänään juon vielä kupin teetä ja katsotaan sitten huomenna, onko paino laskenut.

Olenko minä pro ana?

Pohdin tänään, olenko minä pro ana. Tulin siihen tulokseen, etten ole. Tiedän, ettei ole ihan normaalia laihduttaa konsteilla joita käytän ja pyrkiä alipainoon, mutta ei, en silti ole pro ana. En tavoittele anoreksiaa. Minulle elämässä tärkeintä on kaikenpuolinen täydellisyys, joka saavutetaan kontrollilla. En halua anoreksiaa, sillä vaikka se on tietynlaista kontrollia, se ei olisi enää minun käsissäni, ja juuri sitä haluan, että kaikki narut ovat käsissäni. Ja anoreksia saisi muut tavoitteet jäämään toissijaisiksi. Melkein yhtä tärkeää kun minulle on hyvät arvosanat, ja jos sairastuisin, opiskelulle voisi käydä huonosti. Joten haluan vain kauniiseen painoon ja kauniin kehon, siihen lopetan.

Olen kirjoittanut tänne tosi paljon nyt lähiaikoina lähinnä siksi, että tämä on ainoa paikka, jonne enää osaan kertoa tunteistani. Ennen puhuin ystävieni kanssa, mutta päätin, etten halua heidän huolestuvan. Ja nyt ihan viime viikkoina olen lopettanut oikeastaan lähes kokonaan heille juttelun, sillä en jostain syystä enää pysty siihen, se ahdistaa ihan liikaa, ihan arkisista jutuistakin juttelu. Tuntuu koko ajan, että sanon jotein väärin, ja vaivaan ihmisiä asioillani, olemassaolollani. Tässä on se hyvä puoli, että jos jotakuta ei kiinnosta, hänen ei tarvitse lukea joten en vaivaa ketään.

Mites tänään meni syömiset? No, melko huonosti, kuten arvelinkin lomalla menevän, mutta eiliseen verraten hyvin. Söin aamulla banaanin, turkkilaista jugurttia ja kaksi leipää, lounaaksi vähän salaattia ja illalliseksi kanaa, kaksi perunaa ja salaattia. Ihan älytön määrä, hyi! En muuten halua laskea kaloreita, sillä olen kuullut, että se on koukuttavaa ja en halua jäädä mihinkään koukkuun, etten menetä kontrollia.

Läski läski läski

Läski läski läski...

Tiesinhän minä että loma pilaisi kaiken... Olen syönyt näinä kahtena päivänä varmaan enemmän kuin koko arkiviikkona. Eilen muroja, keksejä, suklaalevy, jugurtti, iso ravintolapasta-annos ja jäätelöä. Tänään kroisantti, leipä, puolitoista berliininmunkkia, puolikas suklaalevy, pieni karjalanpiirakka. Olen lihonut varmaan kilon päivässä. Vihaan tätä, mutta en pääse juuri nyt lenkille enkä oksentamaan. Odotan niin innolla arkea.

Okei, jotain positiivista. Oon nähny paljon mun kavereita nyt viikonloppuna (nään niitä tosi harvoin koska asutaan eri kaupungeissa) ja oon onnistunu lähentää mun suhteita niihin.

Oon nyt tänään ja eilen selaillut paljon kaikenlaisia laihdutusblogeja ja oon saanu niistä taas lisää motivaatiota, kunpa pääsis jo toteuttaa sitä, mun on niin paljon helpompi laihduttaa arkena (onneks huomenna voin aloittaa herkkulakon ilman että kukaan ihmettelee, koska tänään oli laskiainen).

Voisin yrittää nyt mennä lukemaan kokeisiin että voisin olla lähempänä edes jotain mun tavotteista.

Tykkään muuten tosi paljon mustavalkosesta thinsposta. Tässä pari nättiä kuvaa :)