Yksinäisen keijun tarina

Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin,
jotta vastatuuleenkin hän lentää jaksaisi.
Kovat oli ajat ollut hällä takana.
Mut kuka uskois et on olemassa surullisia keijuja.
Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan,
fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.
- Chisu: Yksinäisen keijun tarina

En oo koko kesänä kattonut mun soittoläksyjä, mutta eilen avasin viimein mun nuottivihkon ja löysin tän biisin, joka mun pitää opetella soittamaan. Mä en yleensä itke musiikille, mutta tää kappale oli poikkeus.

Mä muistan ajan kun aloin kertoa mun läheisille mun masennuksesta, arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteesta ja itsetuhoisuudesta. Mä olin se keiju ja ne oli fauneja. Kukaan ei ymmärtänyt, miten mä voisin olla masentunut. "Et sä ikinä näytä masentuneelta", jopa mun oma äiti sanoi. "Miten sä voit tuntee olos riittämättömäksi noilla arvosanoilla?" Mut alettiin ottaa vakavasti vasta kun yritin ensimmäistä kertaa itsemurhaa ja jouduin sairaalaan kesken koulupäivän.

Muutama kuukausi sitten törmäsin nuorisotyöntekijään, joka oli kouluttanut mut tukioppilaaksi yläasteella. Juteltiin vähän ja mä ajattelin kertoa totuuden mun elämästä, olihan se ammattilainen, joka tarvitsi tietoa siitä, miten nuorten elämät voi mennä pieleen. Kerroin, että olin masentunut ja olin juuri päässyt nuorten psykiatriselta avo-osastolta, jossa olin ollut anoreksian takia. Sekin oli yllättynyt. Se kysyi, mitä nuorisotyöntekijöiden pitäisi tehdä, ettei mun tarina toistuisi. Vastasin, että kiinnittäkää huomiota niihin, jotka ei koskaan joudu ongelmiin. Nuorisotyöntekijät huomaa ne nuoret, jotka ohjaa pahan olonsa päihteisiin, kiusaamiseen, riehumiseen, ja yrittää auttaa niitä. Mutta ne, jotka ohjaa pahan olon sisäänpäin jää näkemättä. Kiinnittäkää huomiota kympin oppilaisiin, hiljaisiin, yksinäisiin. Niihin keijuihin.



((Kirjoitan toisen postauksen heti perään ajankohtaisista jutuista, tää oli vähän tämmönen teemapostaus, niin en halua tunkea muita juttuja tähän))

Mitä jokaisen pitäisi tajuta syömishäiriöistä

Olen jäänyt ihan koukkuun Jaiden Animationsin ja Boyinabandin uuteen syömishäiriöistä kertovaan Empty-biisiin. Suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan! Samaistuttavat sanat ja hyvä musiikki. (löytyy niin youtubesta kuin spotifysta)

Jotkin kappaleen sanoista kuvaavat jopa sellaisia ajatuksia, joita en ole ennen osannut pukea sanoiksi, tai muuten vaan hyviä huomioita, joite jokaisen tulisi tajuta syömishäiriöistä, joten ajattelin nyt käsitellä niitä tämän biisin lyriikoiden kautta.

"Just because you know you're colorblind doesn't mean you can see the colors."
Jotkut tuntuvat olettavan, että kun sairastunut tajuaa olevansa sairas, hän haluaa ja kykenee heti parantumaan. Koska tiedän, että minulla on syömishäiriö, voin taas alkaa syödä normaalisti. EI! Syömishäiriö on mielen sairaus, eikä parantuminen tapahdu hetkessä. Asian myöntäminen voi olla vasta ensimmäinen vaihe parantumisessa, tai se on voinut seurata mukana koko ajan, ilman että sitä vain jossain kohtaa tajuaa.

"I know I could die, I have seen the statistics"
Joka ikinen jonka kanssa olen puhunut syömishäiriöstäni, on kertonut minulle samoja asioita. Kaverit, terkkarit, jopa psykologini. "Se on vaarallista, 10% sairastuneista kuolee syömishäiriön aiheuttamiin komplekseihin" ja "Tiesitkö, että syömättömyys hidastaa aineenvaihduntaa, saa kuukautiset loppumaan ja hiukset tippumaan?". Olen sairastanut syömishäiriötä kolme vuotta, tiedän kyllä aika helvetin hyvin, mitä oireta se tuo ja mitä siitä voi seurata. Silti jokainen, joka on joskus kuullut terveystiedon tunnilla sanan anoreksia kiirehtii papattamaan tietonsa kuin mikäkin ekspertti. Jos tunnet jonkun, jolla on syömishäiriö, ja haluat auttaa, ole ystävällinen, äläkä jkkerro hänelle, mikä on syömishäiriö, vaan kysy, haluaako hän vaikka jutella.

"The voice is with me through thick and thin"
Tätä monet eivät tunnu myöskään tajuavan. En ole sairas vain, jos luuni törröttävät vaatteidenkin läpi. Ylipainoinenkin voi olla sairastunut anoreksiaan. Suurin osa sairaudesta on pään sisässä omassa syyttävässä maailmassaan. Säännöt, itseinho, laihdutuksen halu ja äärimmäisen laihuuden ihannointi muodostavat sairauden ytimen, joka usein vetää kehon mukanaan. Ääni on silti päässä, oli paino 100kg tai 40kg.

"You can't fool your body you can only fool your mind"
"I can help my mind to learn to trust my body"
Keho tuntee ainakin useimmilla kyllä tilan huonoksi. Koko ajan paleltaa, energiat on aivan loppu. Pystyssä ei mainaa pysyä ja välillä saattaa kokea nälkää. Juju ei ole, ettei se satu, vaan se, että omaa mieltään voi hämätä ja huijata. Sen voi saada uskomaan, että tämä on omaksi parheeksi, tämä on ainut vaihtoehto.

Eli tiivistettynä perusohjeet kaikille, jotka haluavat auttaa syömishäiriöistä:
1. Et ole terkkari, älä kerro haitoista, valista tai syyttele
2. Älä kysy painosta tai kommentoi sitä. Oli se normaali tai liian matala, siitä puhuminen todennäköisesti triggeröi vain laihduttamaan
3. Sinä et voi parantaa ketään toista. Se on jokaisen oma tehtävä. Voit auttaa ja olla tukena, mutta älä luule kenenkään parantuvan, kun kehotat vain heitä syömään
4. Käsittele potilasta varoen. Syömishäiriöt ovat lähes aina linkittyneistä masennukseen ja alhaiseen itsetuntoon, joten vaikka sinuun sattuukin todennäköisesti hänen puolestaan, älä tee siitä isoa numeroa: syyllisyys pahan olon aiheuttamisesta muille vain lisää taakkaa
5. Älä auta väkisin. Kysy, tarvitaanko apuasi, tai ihan vain juttuseuraa. Jos joku pyytää, että saisi olla rauhassa, eikä hän näytä kuitenkaan olevan välittömässä vaarassa, on yleensä parempi antaa hänen olla.

Ja pliis kertokaa joku nää mun poikaystävälle.