Yksi juttu meni lomassa hyvin. Musta tuli hoitomyönteisempi. Tai oikeastaan hoitoneutraali, nyt kun oon tajunnut, että joka paikassa kaikki on yhtä merkityksetöntä.
Kaikki mun ympärillä muuttuu huonoon suuntaan, mutta se ei edes ole syy mun ololle. Mä vaan oon, enkä välitä mistään.
Nyt kun tukiasunto on poissa pelistä, mun pitää todennäköisesti muuttaa lastenkotiin. Kaikki näyttää olevan huolissaan ja pahoillaan, ja ne ihmettelee, miksi lastenkoti on mulle ok. On vaan. Ihan sama missä mä makaan ja odotan kuolemaa.
Haluaisin vain olla jo kuollut. Koska mä oon jo. Ainoa ero on se, että tiedostan yhä ajan kulun. Joudun olemaan olemassa päivästä toiseen. Se on ihan vitun raskasta. En jaksa enää olla olemassa.
Hoitosuunnitelma torstaina. Mulla ei oo siihen oikeestaan mitään toiveita. En välitä, saanko lomaa, uusia lääkkeitä tai omat ulkoiluluvat. Sillä ei ole mitään väliä. Millään ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti