Näytetään tekstit, joissa on tunniste koeviikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koeviikko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

kevät

On koeviikko, mutta mulla oli vain kaksi koetta, joten mulla on nyt pieni loma. Se ei todellakaan tee mulle hyvää. Kun ei ole pakko herätä tai tehdä mitään, makaan vain sängyssä kaiket päivät. Ja nukun ihan milloin sattuu. Sain tänään unta vasta yhdeksältä aamulla.

Epämääräinen masennus ja ahdistus sotkee kaikkea, vaikkei edes ole mitään sotkettavaa. Ei ole koulua, ihmissuhteita tai harrastuksia. Ehkä se sitten sotkee vaan mun elämänhalun. Elän sekavassa tilassa, jossa mun tekee vuorotellen mieli viillellä, vetää kännit tai nukkua kellon ympäri.

On taas kevät. Vihaan kevättä. Ihan kuin kaikki ei olisi tarpeeksi pahaa jo valmiiksi, aina kun käyn ulkona kaupassa, on lämmintä ja valoisaa. Ja tämä kevät on erityisen paha. Se muistuttaa mua viime keväästä, ajasta, jonka vietin A:n kanssa. Olin silloin huonommassa kunnossa kuin koskaan, mutta mulla oli A.

Huomenna mulla on aika koululääkäriin. Se on varattu ajokorttitarkastusta varten, mutta aion samalla kysyä, voisiko se kirjoittaa mulle lähetteen aikuispsykiatriselle poliklinikalle. Oon odottanut nyt 10 viikkoa lähetettä, mutta mun lääkäri nuorisopsykalla on ihan paska eikä se taida tehdä sitä.

Paino tippui viime postauksen jälkeen parissa päivässä 56,1 kilosta 53,7 kiloon, mutta oon nyt junnannut siinä samassa lukemassa monta päivää. Mä yritän kyllä parhaani, mutta jokin ei vaan toimi. Pitäisi varmaan yrittää lähteä juoksemaan, mutta ulkona on kevät.


tiistai 28. tammikuuta 2020

Prelit ja allnighter

Meillä alkoi tänään koulussa koeviikko, ja mulla on kolme preliä tulossa. Stressaan niitäkin jotenkin tosi paljon, vaikka niiden arvosanat ei vaikuta mihinkään, joten tein itselleni pienet eväspaketit joka preliin. Kun prelit on ohi, vähennän syömisen taas minimiin.

Vaikka olen syönyt jotain ~700kcal päivässä, joudun nykyään kävelemään niin paljon, että paino pysyy onneksi paikallaan. Aina, kun haluan käydä kaupassa, tai jos on pianotunti tai ihan mitä vaan, joudun kävelemään kilometritolkulla, koska mulla ei ole varaa bussiin... Sunnuntaina tuli 10km kun kävin prismassa, eilen 8km, kun oli pianotunti ja tänään 7km kun kävin tapaamassa mun sossua. Sain siltä muuten uuden läppärin kirjoituksia varten! Mikä on tosi ihanaa, koska mun vanhan prossu oli niin huono, ettei sillä pyöri mikään peli tai video...

Kouluhommat on kyllä ollut lähiaikoina ihan älyttömiä. Luin viikonloppuna kokonaisen 400 sivua pitkän kirjan ja sunnuntaina kun en saanut unta, tarkistin joskus kahden maissa, onko mulla mitään deadlineja tulossa. Löysin kauhukseni kaksi esseetä, ja tein koko yön koulun alkuun saakka niitä. Siinä kasin aamutunnilla opettaja julisti laittavansa meille vielä yhden tehtävän, ja lisäsi kummastelevansa suuresti, että joku on jo palauttanut sen. Se tuli tunnin jälkeen kysymään, voinko ihan hyvin kun olin palauttanut sen esseen viideltä yöllä. En tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa. Olin kyllä koko eilisen niin sekaisin väsymyksestä, että molempia tuli kyllä tehtyä.

Katselin mun vanhoja instagramkuvia, niistä näkee ihan älyttömän selvästi mun painon heittelyn vuosien varrella. Vuosi sitten otetussa kuvassa mun jalat on kuin kaksi tikkua ja viime syyskuussa näytin ihan pullalta. Nyt ollaan onneksi taas lähempänä tikkumallia...

26.1.
Paino: 52,6kg
Kalorit:
Kuppi nuudeleita 350kcal
= 350kcal

27.1.
Paino: 52,9kg
Kalorit:
Kuppi nuudeleita 350kcal
4 keksiä 423kcal
= 773kcal

28.1.
Paino: 52,3kg
Kalorit:
(Prelissä:)
151g viinirypäleitä 112kcal
13g (1) riisikakku 59kcal
44g (2) keksejä 212kcal
90g (1) päärynäsose 49kcal
(Illalla:)
400g (1 pussi) nuudeleita: 350kcal
= 781kcal

perjantai 27. syyskuuta 2019

Kuinka hautajaisiin pukeudutaan

Mä etsin tänään netistä mekkoa A:n hautajaisiin. Se on niin väärin. Mun pitäisi miettiä, mitä mä annan sille 18-vuotis synttärilahjaksi ja mitä siideriä hankin itselleni bileisiin. Sen sijaan mietin, kumpi kahdesta mustasta mekosta on parempi ja mitä kukkia ostaisin haudalle.

Ajattelen A:ta. Itken, juttelen, kirjoitan, kuuntelen musiikkia. Työstän asiaa eri tavoilla.

A:n kuolemasta on tiedotettu mun vanhalla koululla. Yhdessä koulun whatsapp ryhmässä meinasi käynnistyä keskustelu aiheesta. Laitoin viestin, etten halua, että asiaa spekuloidaan. Ihme kyllä, muut tottelivat. Tai sitten ne jatkoivat mun selän takana eri ryhmässä.

Tuntuu pahalta, että A:n kuolemasta on tullut julkista. Mä en halua, että koko koulu tietää. Tää on mun ja A:n muiden läheisten asia. En halua, että muut muistelee sitä tai puhuu siitä. Ne, jotka ei oikeasti välittänyt. Ja tuntuu pahalta, etten ollut paikalla, kun siitä kerrottiin. Mun olisi kuulunut olla siellä. Vaikka tiedän enemmän, kuin mitä rehtori julisti, mutta mun olisi pitänyt olla siellä.

Luen uudelleen Anna-Leena Härkösen kirjaa Loppuunkäsitelty. Luin sen pari viikkoa ennen kuin A kuoli. Sattumalta. Nyt luen sen uudelleen. Se kertoo Härkösen siskon itsemurhasta. Alleviivaan kirjasta asioita. Samaistun vuorotellen Härköseen ja tämän siskoon. Kirja on täynnä ajatuksia, joita ajattelen itsemurhasta ylipäätään. Ja ajatuksia, joita ajattelen A:n itsemurhasta.

"Me elämme koska sinä kuolit."

Niin kamalalta, kuin se tuntuukin myöntää, musta tuntuu, että A:n kuolema oli mulle lopulta hyväksi. Se muutti mun ajattelua. Nyt kun tiedän, mitä on aika läheisen itsemurhan jälkeen, en halua enää niin kovaa kuolla itse. Ja musta tuntuu, että nyt mulla on velvollisuus elää A:n takia. Mun pitää elää, koska se kuoli.

Ja se muutti mun tapaa käsitellä asioita. Mun oma masennus ja ahdistus on jotain epämääräistä sotkua, josta on vaikea löytää syy-seuraussuhteita. Mutta nyt mulla on suru, ja hoitajat tietää, miten sitä käsitellään. Ja mä tiedän. Ensimmäistä kertaa puhuminen tuntuu auttavan selkeästi. Samalla, kun puran mun surua, osia masennuksesta purkautuu. Musta tuntuu, että mua oikeasti hoidetaan.

Konkretiaa. Oon yhä suljetulla, olen ainakin ensi viikon vielä. En ole käynyt koulussa, mutta yritän käydän yhdessä kokeessa maanantaina. Syön ja nukun hieman paremmin. Päivän kohokohta on, kun päivällä toimintaryhmän tauolla pääsen tupakalle.

Sä olit perhonen, jonka siivet
eivät kauas kantaneet.
Sä väsyit kylpyhuoneeseen.
Ja nyt kun öisin katson tähtiin,
ja sun kasvos siellä nään,
rakastun uudelleen.

Apulanta - Ilona

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Pilleridarra

Kävin torstaina lääkärissä. Mulle varattiin osastopaikka alustavasti kolmeksi viikoksi. Alkaa huomenna 27.5.

Kokeissa en oo oikeen käyny. Nyt olis viis koetta takana ja yhen oon tehny. Muina päivinä oon vaa käyny koululla näyttää mun uutta psykologintodistusta. Niin aion tehdä huomennakin. "Joo kyllähän mä muuten tulisin tekemään tän integraalikurssin kokeen, mutta asia on niin etten osaa integroida"

Eilen ryypättiin A:n ja sen kavereiden kanssa. Vedin tuplasti tavallisen määrän pillereitä ja sainkin tänään kokea elämäni ekan darran. Heräsin kasilta, itkin ja oksesin kolme tuntia, edes vesi ei pysynyt sisällä. Kävin uudelleen nukkumaan ja heräsin uudelleen neljältä, jolloin uskalsin viimein ottaa buranaa jäätävään päänsärkyyn.

Joo lapset, älkää leikkikö lääkkeillä ja alkoholilla. Tulee pahaa jälkeä.

tiistai 21. toukokuuta 2019

masennustesti

Vointi on vaan huonontunu ja huonontunu, mutta onko se edes yllätys, onhan nyt toukokuu.

Pahin juttu tällä hetkellä on se, että mun impulssit on pahentunut tosi paljon. Yleensä niitä on ollut noin tunnin tai pari päivässä, mutta nyt niitä on koko ajan. Koko ajan vaan luovemmat ja väkivaltaisemmat ajatukset täyttää mun pään, enkä pysty tekemään yhtään mitään, koska ne blokkaa kaikki muut ajatukset. Hakkaa sun kättä neulalla. Kävele rekan alle. Lyö puukko reiteen. Työnnä kädet ruusupensaaseen. Välillä tottelen niitä. Ne huutaa niin kovaa, etten voi vain jättää niitä huomiotta.

Lähdin tänään kokeesta kesken pois, kun en pystynyt keskittymään ollenkaan, pää oli täynnä itsetuhoisia ajatuksia.

Lamaannuttava masennus, itsetuhoinen ahdistuneisuus ja ylivirittynyt maanisuus on mun ainoat kolme mielentilaa. Kun nauran, nauran mekaanisesti ja ihan liikaa, eikä mulla edes ole hauskaa.

Mun kaikki mielenkiinto kaikkeen on täysin kadonnut. Mä en halua tehdä mitään, mä en jaksa tehdä mitään, enkä pysty tekemään mitään. Enkä usko voivani koskaan parantua. Elämä on tätä. Mä en jaksa tätä enää.

Tänään psykologilla mut laitettiin tekemään masennustesti. 30 pistettä oli siinä vaikean masennuksen raja, ja sain 45 pistettä. Lääkäri katsoo sen testin tuloksia torstaina, katsotaan, tuleeko uutta diagnoosia...

Päivän ainoa hyvä uutinen on se, että sain psykologin kirjallisen lausunnon mun työkyvyn alenemisesta, jonka voin viedä opettajille saadakseni vähän armoa koulujutuista.

En taida nyt jaksaa valittaa enempää. Päivittelen varmaan sitten kun on jotain uutta. Jotenkin mulla on vaan semmonen fiilis et tätä samaa paskaa tulee jatkumaan vielä pitkään.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Mitä tapahtuu kun psykologi on lomalla

Nythän lähtikin menemään paskasti...

En ole päässyt käymään mun psykologilla melkein kuukauteen, koska se on lomalla, ja mun vointi on tosi huono. Asiaa ei auta ollenkaan tänään alkanut koeviikko.

Mulla ei yleensä ole ollut taipuvaisuutta oksenteluun, mutta eilen olikin kunnon BP-päivä, jippii. Eipä ollut ikävä, edellisestä ahminnastakin on kulunut nyt varmaan lähes vuosi. Eilen olisi pitänyt lukea kokeisiin, mutta sen sijaan makasin koko päivän sängyssä. Illalla iski ahmimiskohtaus ja sen jälkeen lähdin heti pahan omatunnon lenkille. Puolivälissä mulla oli sellanen olo että halusin oksentaa, joten juoksin sitten metsään.

Tänään ollut koe menikin sitten just niin huonosti kun mitä lukematta voi odottaa, janpelkään, että syön tänään masennukseen hesessä. Koeviikot ei tee tosiaankaan hyvää mulle.

Päässä soi taas sama vanha mantra.

"Vituttaa. Haluun kuolla. En jaksa. Haluun itkee ja kuolla. Päästäkää mut pois."