Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnistuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnistuminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. elokuuta 2020

voittoja

 Nopea päivitys tästä päivästä: viimein joku onnistuu! 

Sain viimein ajokokeen läpi. Neljäs yritys ja varmaan lähes 3000 euroa hintalappuna, mutta nyt mulla on kortti.

Ja mulla oli tänään uusintakokeena äikän kurssi jota en saanut kasaan viime syksynä. Kymmenen kuukautta myöhässä oleva essee, siitä tuli aika huono, mutta se menee kyllä läpi joten nyt sekin on tehty ja kirjoitusoikeus lunastettu.

Tänään oli tosi pitkä ja tiukka päivä johon sisältyi noiden lisäksi opoaika ja hoitoneuvottelu, mutta niistä kerron myöhemmin.

Mutta nyt mulla on aika hyvä olo. Kun viimein pystyin saamaan nuo kuukausia stressanneet asiat päätökseen, ehkä selviydyn muistakin. Huomenna jatkuu opiskelu uudella tarmolla.

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Kierteen katkaisu

Viime postauksen jälkeen jumituin parin viikon ahmimiskierteeseen. Välillä oksensin, välillä en. Paino nousi tosi paljon. Ahdisti joka ilta, mutten voinut enää lähteä päivystykseen, koska se on niin kallista. Sitä paitsi kesäkuun ekalla viikolla alkoi taas ryhmätapaamiset, enkä voinut riskeerata, että joutuisin osastolle, enkä pääsisi niihin.

Oon varmaan aiemminkin puhunut siitä, mutta oon siis ryhmässä, joka on suunnattu 18 vuotta täyttäneille, nuorisokodissa asuneille nuorille. Se alkoi helmikuussa, mutta oli koronan takia tauolla. Odotin innolla kesäkuun tapaamisten alkua.

Osittain onkin ollut kivaa. Käytiin salilla, laitettiin ruokaa, mentiin seikkailupuistoon kiipeilemään, käytiin pari kertaa ravintolassa ja yhdellä tytöllä oli valmistujaiset, jotka mä olin suunnitellut. Kuitenkin juuri se, että melkein joka tapaamisella syödään paljon, ja juhlien järjestämisen stressi kuitenkin söi vähän sitä iloa.

Oon kuitenkin tällä viikolla alkanut saada itseäni kasaan. Siivosin mun huoneen, tiskasin, tein lukusuunnitelman syksyn yo-kokeisiin ja oon saanut lopetettua ahmimisen. On mukavaa, kun on pitkästä aikaa onnistunut olo.

Poliltakin kuului viimein jotain. Kävin viime viikolla sairaanhoitajan luona, se teki haastattelun, millä selvitettiin mun epävakaa-diagnoosia. Yllätys yllätys, en täyttänyt kuin pari kriteeriä, kun 5 tarvitaan diagnoosiin. Sanoin koko ajan, ettei se ole mulle oikea diagnoosi... Tosin ne oli ehtinyt jo kaavailla mulle epävakaan hoitomallia ja nyt kaikki suunnitelmat menee uusiksi ja hoito viivästyy. En edes tiedä milloin mulla on seuraava aika, epämääräisesti on mainittu, että mut laitetaan jonoon masennuksen hoitomalliin.

Mutta niin. Nyt menee ihan ok, vaikka vähän ärsyttääkin painon nousu. Se ehti olla korkeimmillaan 53,4 kiloa 5.6. Tänään aamulla vaaka näytti 50,5 kiloa.

lauantai 16. toukokuuta 2020

-10 kiloa

Tää viikko on mennyt tosi hyvin. Oon saanut jopa vähän nostettua mielialaa, koska laihduttaminen on sujunut niin hyvin. Tajusin alkuviikosta, että niissä mars-patukka -jäätelöissä on vain 140 kaloria! Vihdoin joku herkku jonka voi oikeasti syödä. Oon syönyt päivittäin yhden annospirtelön ja yhden jätskipatukan. Kalorit pysyy matalalla, eikä tule turhia herkkuhimoja.

Huomasin tänään, että nyt on kulunut tasan 9 kuukautta siitä, kun olin mun ylimmässä painossa ikinä, ja oon laihtunut siitä tasan 10 kiloa. 10 kiloa 9 kuukaudessa voi kuulostaa aika vähältä, mutta en oo vielä ikinä laihtunut niin paljon.

Luin eilen mun vanhoja postauksia vuosien 2018-2019 taitteesta, kun viimeksi laihduin kunnolla. En ollu ees tajunnut, miten sairas olin silloin. Ne postaukset oli ihan kamalaa luettavaa. Vihasin itseäni aina kun söin, pelkäsin ruokaa, yritin itsemurhaa, kun pelkäsin, etten saisi laihduttaa... Yhdessä postauksessa jopa luki, että pelkään juoda vettä, etten liho. Se oli paljon synkempää aikaa, kuin edes muistin. Muistelen aina, että olisin ollut iloinen silloin.

Mulle tuli hetkeksi outo olo, haluanko takaisin siihen vointiin? Mutta en tiedä, jostain syystä se ei vaivaa mua sen enempää. Onko tyhmää kuvitella, että asiat menee eri tavalla tällä kertaa? On. Onko vielä oudompaa valita laihduttaminen, kun tiedostan tämän? On. Mutta teen sen silti. Se on ollut mun tavoite yli neljä vuotta. Sitä paitsi se on mun ainoa iloinen ajatus nyt. Eihän se voi olla väärin, jos hymyilen aina, kun astun vaa'alle, aina kun olen pitkällä kävelyllä, tunnen nälän tunteen, tai ajattelen sitä, miten ihmiset reagoisivat, jos olisinkin viimein laiha, kun koronarajoitteet puretaan, ja pääsen taas ulkomaailmaan.

12.5.
Kalorit: 270kcal
Paino: 53,1kg

13.5.
Kalorit: 270kcal
Paino: 52,5kg

14.5.
Kalorit: 270kcal
Paino: 52,0kg

15.5.
Kalorit: 280kcal
Paino: 51,6kg

16.5.
Kalorit: 280kcal
Paino: 51,2kg
BMI: 17,5

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Aikuinen??

Täytin 18. Synttärit meni yllättävän hyvin. Mentiin aloittamaan rauhalliseen baariin mun koulukaverin kanssa, tilasin paniikissa lasillisen punaviiniä. Siinä baarissa oli musiikki sen verran hiljaisella, että pystyttiin hyvin juttelemaan.

Siirryttiin siitä toiseen baariin, missä oli paikallisen rockbändin keikka. Siellä olikin sitten enemmän meininkiä. Onneksi portsari ei tajunnut mun henkkareiden olevan vanhentuneet. Listalla ei ollut drinkkejä, mutta kysyin baarimikolta, ja se kertoi naureskellen, että drinkit tilataan itse. Menin vähän paniikkiin, koska en tiedä drinkeistä mitään, mutta onneksi baarimikko osasi asiansa ja sekoitti mulle tosi hyvän drinkin.

Sen mun kaverin kaverit liittyi seuraan bändin aloitellessa ja ilta oli tosi kiva. Menin yöksi takaisin nuorisokodille nukkumaan. Parasta täysi-ikäisyydessä on se, ettei musta voida enää tehdä yhden yhtä lastensuojeluilmoitusta. Tänä vuonna niitä onkin tullut varmaan kaksikymmentä, niin kiva päästä niistäkin eroon...

Mua on stressannut tosi paljon tilanne sen yhden ohjaajan kanssa, oon pari viikkoa herännyt joka yö kahden kolmen maissa saamatta enää unta. Niinpä olen käyttänyt aamuyöt lähiaikoina opiskeluun, sarjojen katseluun ja kävelyihin. Unettomuudessa pahinta vaan on se, että kun elämä on ihan kamalaa muutenkin, mutta nyt se on sitä tuplasti kauemmin, kun ei voi paeta edes uneen.

Poltan tupakkaa, kun mua stressaa, juon alkoholia, kun mua masentaa, käyn kävelyillä, kun mun ajatukset ei jätä mua rauhaan ja soitan pianoa, kun pakkoajatukset käskee mua katkaisemaan mun kädet. Yritän muistuttaa sillä itseäni, että mulla on yhä käyttöä mun käsille. Mutta en siis teekään paljoa muuta kuin poltan, juon, kävelen ja soitan pianoa. Mielellään useampaa yhtä aikaa.

Mutta no, asiat on onneksi monella tapaa parantunutkin viume päivinä, toivotaan, että mieliala ja uni seuraa kohta perässä.

Mun arvosanat on noussut huimasti. Viime jaksosta sain enemmän kymppejä kuin ysejä, niin on viimeksi käynyt yläasteella. Ja olen pysynyt jo yli kaksi viikkoa mun lukusuunnitelmassa ylppäreitä varten.

Ja mun paino on laskenut reilusti. Söin viimeksi kai perjantaina, nyt on maanantaiaamu. Mun vatsa alkaa näyttää litteältä ja reisien välissä on pitkästä aikaa rako. Paino on nyt 54,7kg. Se on yhä tosi paljon, mutta en ole ollut 55kg alapuolella sitten "parantumiseni".

Mutta mikä on kaikkein parasta, pääsin eilen viimein puhumaan asiat selviksi sen ohjaajan kanssa. Tai no, ei täysin selviksi, mutta sain toivoa. Pyysin sitä iltateelle keittiöön ja se suostui. Juteltiin kaikkea ihan normaalia mun täysi-ikäisyydestä ja sen opinnoista ja joulusta. Olin kerrankin hereillä ja tilanteen tasalla, joten osasin lukea sen yrittävän pysyä roolissaan. Siksi en puhunutkaan suoraan. Mun oli kuitenkin pakko saada yksi vastaus.

"Mulla on alkanut tulla epäilyksiä", sanoin. Sen silmissä välähti joku piilotettu tunne. "Et ole", se vastasi. Se oli suora viittaus viestiin, jonka lähetin sille viikko sitten. Olin kysynyt siinä, oonko hullu ja kuvitellut kaiken. Tiedän sen viitanneen siihen, koska sanamuoto ei sopinut esittämääni kysymykseen. Hymyilin ja nyökkäsin.

Asumiskuvio on yhä auki, mutta oon sopinut nuorisokodin johtajan kanssa, että muutan pois tänä vuonna. Jos en saa omaa kämppää niin punkkaan äidillä pari viikkoa. Ennen nuorisokodilta lähtö tuntui pelottavalta, mutta nyt odotan sitä, koska mulla on toivo ja lupaus tulevasta. Tiedän, että kun olen muuttanut, voin lähettää viestin sille ohjaajalle ja se vastaa.

Vaikka pysyn ulkoisesti asiallisena, en voi olla kuvittelematta, miten helposti se voi nostaa mut syliinsä. Meillä on tosi suuri kokoero, se on pitkä, roteva ja lihaksikas, ja mä kutistun päivä päivältä. Sen suuret lämpimät kädet yltää kohta mun vyötärön ympärille.

Eli tiivistettynä, mulla on siis ollut rankkoja viikkoja, mutta nyt mulla on toivoa tulevasta. Katsotaan, mihin suuntaan tämä jatkuu.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Vahva

Paino on nyt todellakin tulossa alas. Rakastan tätä tunnetta, kunpa tää vaa jatkuis. Olo on vahva ja itsevarma.

Perjantaina painoin 52,5 kg, lauantaina 52 kg, sunnuntaina 51,2 kg ja tänään 50,5 kg. Kaksi kiloa kolmessa päivässä. Ei paha.

Tosin olen oksentanut pari kertaa, mitä ei pitäisi tehdä. Onneksi ei sentään ahmimisen vaan pakollisten ruokailujen jälkeen.

Viime päivät olen ajatellut vain ruokaa. Tai tarkemmin ottaen sen skippaamista. Katsoin uudelleen elokuvat To The Bone ja Starving In Suburbia.

//EDIT: Oksensin tänään kahdesti. Viikon sisään viidesti. Pelottaa vhän, en mä mitään bulimiaa halua