Sain kuin sainkin lomaa, jopa kaksi yötä. Nyt tosin en enää tiedä, oliko se sittenkään hyvä asia.
Kun suljetulta pääsee lomille, pitää tehdä lomasopimus. Mun lomasopimuksessa oli tosi ärsyttävä sääntö: mun pitäisi viettää koko loma mun äidin kanssa. Onneksi oon hyvä manipuloimaan sitä, ja vaikka allekirjoitettiinkin lomasoppari, meillä on meidän omat säännöt. Saan käydä ulkona kavereiden kanssa, kunhan vastaan heti puhelimeen, en juo tai tee mitään itsetuhoista.
Pääsin lomalle eilen, torstaina. Mun äiti haki mut kolmen maissa. Menin illaksi tapaamaan mun A:ta ja kävin mun kämpässä hakemassa tavaroita ja kuukauden postit ja vähän siivoilin.
Tänään lähinnä vaan makoilin sängyssä, kunnes illalla menin mun veljen kanssa kaupungille ja uimaan. Heitin talviturkin vasta nyt, koska suljetulla ei paljon uiskennella.
Päällisin puolin kuulostaa hyvältä, mikä meni pieleen?
Ajatuksen tasolla kaikki meni juuri niin kuin olin pelännytkin. Suljetulla sai rauhassa vihata suljettua ja syyttää sitä elämänhalun puutteesta. Mutta lomalla sain maistaa tavallista elämää ja tajuta, että se tuntui yhtä tyhjältä kuin suljettukin. Ehkä jopa pahemmalta.
Kun pääsee ulos kuplasta, ja saakin muistutuksen siitä, etteivät ongelmat ratkeakaan sillä, kaikki epätoivo palaa. Piilotin jo tavaroihini muutaman terän salakuljetettavaksi osastolle pahan päivän varalle.
Ja nyt, juuri kun asumiskuviot oltiin saatu ratkaistua kaikille sopivalla tavalla, siihenkin tuli muutos. Suunnitelma oli, että saan jäädä kotikaupunkiini asumaan kunhan muutan tukiasuntoon. Sosiaalityöntekijöitä ei kuitenkaan ilmeisesti aiemmin ollut huvittanut ilmoittaa, että tukiasunnoissa on lain määrittämä tiukka k-18 raja.
Suunnitelmat uusiksi. Olen jälleen tilanteessa, jossa en tiedä edes missä kaupungissa asun kuukauden päästä. Saati millaisessa asunnossa ja kenen kanssa. Ahdistaa.
Ja erottiin eilen mun poikaystävän kanssa. Oltiin yhdessä paria päivää vaille vuosi. Mutta se ei ole toiminut kuukausiin. En tiedä, saako masennus mut tunteettomaksi, vai oonko mä vaan kylmä ihminen, mutta ero ei tunnu missään. Sen vuoksi en ole itkenyt kyyneltäkään, enkä myöskään ole missään coping-vaiheessa. Olen päässyt siitä jo yli. Pääsin siitä yli jo eropuhelun aikana.
Tiivistettynä, loma on ollut päällisin puolin hyvä, mutta mun pää ei kestä tätä. Ja olen tunnekylmä hirviö. Mutta ainakin nukuin viime yön hyvin, ekaa kertaa melkein kuukauteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti