On tapahtunut paljon kaikee sen jälkeen kun viimeks kirjotin.
Suurin juttu on varmaan se, että menin kertomaan kouluteveydenhoitajalle mun ongelmista. Kadun sitä vaan niin jäätävästi. Se oli tosi heikko hetki ja päästin mun kuoren rakoilemaan. Puhuin sillä viikolla mun ystäville ja ne käski mut terkkarille ja tottelin. Syksyllä terveystarkastuksessa vastasin mielialakyselyyn totuudenmukaisesti ja terkkari lähetti mut kuraattorille. Juttelin sen kaa kerran ja siihen se jäi. Nyt aattelin et jos kerron, se laittaa mut taas kuraattorille. Toivoin oikeestaan ehkä koulupsykologia. Mutta ei, terkkari oli vaihtunut ja tää ottikin jutun tosi vakavasti. Ensin se sanoi että soittaa jonnekkin nuorten talolle tai johonkin, mutta sen ei tarvii kertoo mun vanhemmille. Että se ei kerro ilman mun lupaa koska kyseessä ei oo mitään laitonta kuten päihteitä tai väkivaltaa.
Pari tuntia myöhemmin se kutsui mut takas. Se sanoi ettei mua oteta vastaan alkuarvioinnilla niinkuin se ensin lupas vaan syömisongelmien takia tarviin koululääkärin lähetteen. Ja se ei tee lähetettä ilman vanhempien lupaa. Ja se terkkari oli jo jättänyt mun äitille soittopyynnön. Siis en luota enää ikinä aikuisiin näissä asioissa. Terkkari valehteli ja toimi mun selän takana. Mulla ois kuulunu olla oikeus vielä kieltäytyä. Menin tietty ihan paniikkiin. Aloin itkeä ja sen sijaan et menin tunnille takas, menin koulun vessaan ja yritin viiltää saksilla. Sain aikaan vaan hiljalleen tihkuvia nirhaumia mut se autto vähän.
Mut äitin reaktio ei ollu semmonen ku toivoin. Toivoin et se ois ollu vihanen koska se ois ollu helpointa käsitellä. Mut se oli väliinpitämätön. Sano pari lausetta arkisella äänensävyllä eikä asiaan oo palattu. Nyt joudun kuitenkin toimimaan vielä nokkelammin syömisen skippaamisessa.
Mutta kerta kaikkiaan. Miksi tein sen...
Mulla oli alunperin suunnitelmana lopettaa tanssi ens vuonna. En nauti treeneistä, käyn siellä vaan velvollisuudesta. Se vie kolme tuntia viikossa. Oon ryhmän huonoin, ihan oikeasti. Sen näkee kun venytellään, sen kuulee valmentajien huudoista. Mutta nyt jostain syystä en oo enää varma haluunko lopettaa. Tietty se helpottais laihtumista. Ja mitä jos alkaisin viimein kehittyä?
Kohta on kesäloma. En oikeen tiiä miten tää onnistuu sillon. Mua ärsyttää mun huono itsekuri ihan sikana. Jos tottelisin itteeni, oisin ollu hoikka jo vaikka kuinka kauan. Alunperin oli tarkotus olla 45 kiloo kesään 2016 mennessä. Sitten ennen koulun alkua. Sitten ennen uuttavuotta, ennen pääsiäistä, ennen kevätjuhlaa. Nyt se on taas siirtyny "ennen koulun alkua". Mutta ei varmaan tuu onnistumaan. Ensimmäistä kertaa alan oikeesti toivomaan et saisin anoreksian. Ennen halusin vaan laihtua. Mutta ainakin sillon laihtuisin oikeesti. Painan tällä hetkellä valtavat 53,3 kiloa... Hävettää
torstai 25. toukokuuta 2017
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
Pieniä iloja
Kipusin 49,9 kilosta 54 kiloon, laihduin 52 kiloon takaisin. Jälleen siinä lukemassa. Kirottu 52 kilos. Kokonaisuus ei muutu, mutta jotkin pienet asiat tuovat mulle iloa. Jos saisin lisää tällaisia hetkiä mun elämään, voisin jopa laihtua.
Perjantaina olin päivällisaikaan yksin kotona, joten päätin lavastaa ihan kunnolla syömisen. Jotenkin olin ihan innoissani, kun kaadoin paistinpannulle vähän öljyö ja lämmitin hetken, sotkin öljyllä lautasen ja ruokailuvälineet, kaadoin tilkan maitoa lasin pohjalle, rikoin kaksi kananmunaa vessanpönttöön ja heitin kuoret bioon. Sata merkkiä syömisestä, vaikken ollut syönyt. Tietysti mulle tuli huono omatunto ruoan hukkaamisesta mutta kahta pahempaa hukkaahan se ois ollu jos mä oisin syöny ne. Sen lisäks et ne katoaa kaapista, oisin yrittäny saada niiden kalorit katoomaan myös musta, ja ne ois jättäny viel huonon fiiliksenkin.
Tänään syötiin paljon kaikkea vappuruokaa ja oon ihan täynnä. Mietin äsken, että taidan oikeesti saada enemmän mielihyvää ja pidemmäksi aikaa, kun nään mun lonkkaluut tai vaa'an numero on aamulla tippunut, kuin suklaapala suussa. Testasin ja laitoin palan suklaata suuhun. Kun oikein mietin, sain suklaan maistumaan lähinnä rasvaiselta ja halvalta. En oo ikinä ennen ajatellu jo suklaa suussa että hyi, onpa pahaa. Jos tää ois edistystä, tää ainakin vahvistaa kerrankin yhtä mun lempi thinspo-lauseista: Ruoka tuo mielihyvän hetkeksi, mutta kaduttaa loppupäivän. Paasto tuntuu pahalta päivän, mutta hyvältä loppuelämän.
Tein itelleni neljä thinsposivua, joita yritän katsella jos tekee mieli ruokaa. Niihin liimasin mun lempi thinspokuvia, kirjoitin thinspolauseita ja -biisien sanoja. Jotenkin konkreettiset sivut toimii paremmin kuin nettisivut. Voin ehkä jossain vaiheessa laittaa tänne kuvat niistä.
Joo, tiiän, oon tosi ahkera keksimään sääntöjä joita en noudata viikkoa pidempään, mutta silti, tän viikon tää on toiminu: pakollisten ruokien lisäksi joka päivä saa syödä korkeintaan 200kcal. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta "pakollisia" ruokia kun arkiviikolla on vaan kaks päivällistä, niin ei se oo kovin paha, muutenkin kun pidän melkeen joka viikko 1-2 paastopäivää. Ärsyttää tää vappu kun menee yks hyvä vähäkalorinen maanantai hukkaan, mutta keskiviikkona sit paastoon taas.
Perjantaina olin päivällisaikaan yksin kotona, joten päätin lavastaa ihan kunnolla syömisen. Jotenkin olin ihan innoissani, kun kaadoin paistinpannulle vähän öljyö ja lämmitin hetken, sotkin öljyllä lautasen ja ruokailuvälineet, kaadoin tilkan maitoa lasin pohjalle, rikoin kaksi kananmunaa vessanpönttöön ja heitin kuoret bioon. Sata merkkiä syömisestä, vaikken ollut syönyt. Tietysti mulle tuli huono omatunto ruoan hukkaamisesta mutta kahta pahempaa hukkaahan se ois ollu jos mä oisin syöny ne. Sen lisäks et ne katoaa kaapista, oisin yrittäny saada niiden kalorit katoomaan myös musta, ja ne ois jättäny viel huonon fiiliksenkin.
Tänään syötiin paljon kaikkea vappuruokaa ja oon ihan täynnä. Mietin äsken, että taidan oikeesti saada enemmän mielihyvää ja pidemmäksi aikaa, kun nään mun lonkkaluut tai vaa'an numero on aamulla tippunut, kuin suklaapala suussa. Testasin ja laitoin palan suklaata suuhun. Kun oikein mietin, sain suklaan maistumaan lähinnä rasvaiselta ja halvalta. En oo ikinä ennen ajatellu jo suklaa suussa että hyi, onpa pahaa. Jos tää ois edistystä, tää ainakin vahvistaa kerrankin yhtä mun lempi thinspo-lauseista: Ruoka tuo mielihyvän hetkeksi, mutta kaduttaa loppupäivän. Paasto tuntuu pahalta päivän, mutta hyvältä loppuelämän.
Tein itelleni neljä thinsposivua, joita yritän katsella jos tekee mieli ruokaa. Niihin liimasin mun lempi thinspokuvia, kirjoitin thinspolauseita ja -biisien sanoja. Jotenkin konkreettiset sivut toimii paremmin kuin nettisivut. Voin ehkä jossain vaiheessa laittaa tänne kuvat niistä.
Joo, tiiän, oon tosi ahkera keksimään sääntöjä joita en noudata viikkoa pidempään, mutta silti, tän viikon tää on toiminu: pakollisten ruokien lisäksi joka päivä saa syödä korkeintaan 200kcal. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta "pakollisia" ruokia kun arkiviikolla on vaan kaks päivällistä, niin ei se oo kovin paha, muutenkin kun pidän melkeen joka viikko 1-2 paastopäivää. Ärsyttää tää vappu kun menee yks hyvä vähäkalorinen maanantai hukkaan, mutta keskiviikkona sit paastoon taas.
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Haluan mörköjä täyttämään tyhjyyden
Mun päässä on pyöriny tänään aika synkkiä ajatuksia. Oon kattonu 13 reasons why -sarjaa ja jutellu joidenkin ihmisten kanssa ja saanu niistä kaikenlaisia ajatuksia...
Kukaan ei oikeesti tunne ketään. Niin surullista kuin se onkin, me ei tiedetä edes meidän parheista ystävistä edes jäävuoren huippua. Tässä lähiaikoina oon saanukin ihan yllättäen kuulla tosi monen mulle tärkeen ihmisen voivan huonosti ilman et oon tajunnu sitä yhtään. Mä luulin et mä tunsin ne. Mut liian harvoin oon kysyny miten oikeesti menee. Liian harvoin ne on puhunu totta. Ja enhän mäkään puhu totta. Kukaan ei tunne muakaan. Yks surullinen juttu täs on se et muistan viel joskus vuosi sitten kun yks mun ystävä yritti selittää mulle ettei kukaan ymmärrä sitä yhtään ja ajattelin vaa et se on ylidramaattinen, mut nyt tajuun sitä. Silläkin oli kai tämmönen hetki tajuta se.
Pelottaa ees puhua kellekään ku ei voi tietää, miten se vaikuttaa niihin. Tiiän, etten oo kauheen mukava ihminen, joten varmasti loukkaan muita paljon useemmin ku ne antaa ymmärtää. Se on vaan niin pelottavaa.
Mulla on koko ajan hämmentävä tunne. Tavallaan mietin tämmösii synkkii juttui ja oon aika vakaval tuulel. Mut en mä sillee oo niin masentunu ku toisinaan. Ei tee mieli viillellä tai itkeä tai mitään. Mut joku outo ääni mun päässä sanoo että olisi helpompaa jos masentais ihan kunnolla. Tää välitila on niin hämmentävä, eikä tästä oikeen voi valittaakaan kellekään. Jos mua oikeesti masentais, voisin mennä juttelee vaikka koulukuraattorille, mut nyt en voi mitenkään, kun tiedän niin monilla olevan pahempiakin ongelmia. Tiedän, että on ihan älytöntä toivoa voivansa huonommin. En mä tavallaan sitä halua. Tai ainakaan mä en halua, vaan se joku outo osa mua. En vaan tiedä, miten pääsen parempaankaan suuntaan. tuntuu jotenkin helpommalta, jos tulis vaan joku romahdus, sit saisin apua ja voisin paremmin taas. Jotenkin tää välitila, tätä on vaikee selittää, vaikee käsitellä, vaikee päästä eteenpäin mihinkään suuntaan. Niinkun tyhjä kammio, jossa oot ihan yksin. Ei periaatteessa mee huonosti, muttei hyvinkään. Haluisin jostain syystä sinne kammioon mörköjä, jotta joku tulis auttamaan ja ajais ne pois ja täyttäis sen kammion ihmisillä ja hyvillä asioilla.
Mun ei tee mieli viillellä, ei sillee niinkun joskus kun ahdisti. Mut samalla mietin sitä. En kuitenkaan enää ees mieti, niinkuin yleensä mietin. Ajatuksetkin ajattelen täältä tyhjästä kammiosta käsin. Etäältä. Niinkuin jonkun muun näkökulmasta. Ja ajattelen viiltelyäkin noin ihan teoreettisesti, pohdin, pitäisikö taas vaihteeksi, mitä, jos fyysinen kipu auttaisi tyhjyyteen, voisiko viillosta ihossa vuotaa sisäänikin jotain tunnetta?
Kukaan ei oikeesti tunne ketään. Niin surullista kuin se onkin, me ei tiedetä edes meidän parheista ystävistä edes jäävuoren huippua. Tässä lähiaikoina oon saanukin ihan yllättäen kuulla tosi monen mulle tärkeen ihmisen voivan huonosti ilman et oon tajunnu sitä yhtään. Mä luulin et mä tunsin ne. Mut liian harvoin oon kysyny miten oikeesti menee. Liian harvoin ne on puhunu totta. Ja enhän mäkään puhu totta. Kukaan ei tunne muakaan. Yks surullinen juttu täs on se et muistan viel joskus vuosi sitten kun yks mun ystävä yritti selittää mulle ettei kukaan ymmärrä sitä yhtään ja ajattelin vaa et se on ylidramaattinen, mut nyt tajuun sitä. Silläkin oli kai tämmönen hetki tajuta se.
Pelottaa ees puhua kellekään ku ei voi tietää, miten se vaikuttaa niihin. Tiiän, etten oo kauheen mukava ihminen, joten varmasti loukkaan muita paljon useemmin ku ne antaa ymmärtää. Se on vaan niin pelottavaa.
Mulla on koko ajan hämmentävä tunne. Tavallaan mietin tämmösii synkkii juttui ja oon aika vakaval tuulel. Mut en mä sillee oo niin masentunu ku toisinaan. Ei tee mieli viillellä tai itkeä tai mitään. Mut joku outo ääni mun päässä sanoo että olisi helpompaa jos masentais ihan kunnolla. Tää välitila on niin hämmentävä, eikä tästä oikeen voi valittaakaan kellekään. Jos mua oikeesti masentais, voisin mennä juttelee vaikka koulukuraattorille, mut nyt en voi mitenkään, kun tiedän niin monilla olevan pahempiakin ongelmia. Tiedän, että on ihan älytöntä toivoa voivansa huonommin. En mä tavallaan sitä halua. Tai ainakaan mä en halua, vaan se joku outo osa mua. En vaan tiedä, miten pääsen parempaankaan suuntaan. tuntuu jotenkin helpommalta, jos tulis vaan joku romahdus, sit saisin apua ja voisin paremmin taas. Jotenkin tää välitila, tätä on vaikee selittää, vaikee käsitellä, vaikee päästä eteenpäin mihinkään suuntaan. Niinkun tyhjä kammio, jossa oot ihan yksin. Ei periaatteessa mee huonosti, muttei hyvinkään. Haluisin jostain syystä sinne kammioon mörköjä, jotta joku tulis auttamaan ja ajais ne pois ja täyttäis sen kammion ihmisillä ja hyvillä asioilla.
Mun ei tee mieli viillellä, ei sillee niinkun joskus kun ahdisti. Mut samalla mietin sitä. En kuitenkaan enää ees mieti, niinkuin yleensä mietin. Ajatuksetkin ajattelen täältä tyhjästä kammiosta käsin. Etäältä. Niinkuin jonkun muun näkökulmasta. Ja ajattelen viiltelyäkin noin ihan teoreettisesti, pohdin, pitäisikö taas vaihteeksi, mitä, jos fyysinen kipu auttaisi tyhjyyteen, voisiko viillosta ihossa vuotaa sisäänikin jotain tunnetta?
perjantai 7. huhtikuuta 2017
Viidenkympin paremmalla puolella
Nyt on menny ihan loistavasti laihdutuksen suhteen. Onnistuin viimein 48h paastossa, ja olinkin siinä vielä pari tuntia ekstraa syömättä, yhteensä 57,5h. Laihduin kahessa päivässä 3,2kg mikä on paljon enemmän kun odotin, eli olin tänä aamuna nelosilla alkavissa luvuissa. Jee! Tätä on odotettu! Oon niin innoissani, viimein tää onnistuu. Tiedän, että todennäköisesti lihon huomiseksi, koska paaston jälkeen kalorit kolminkertaistuu (?) mutta kai sitä nyt ainakin kilo, puolitoista jää sitä muutosta. Viikonloppu pelottaa vähän... Lauantaina voin ehkä syödä kalorirajan mukaan tai jopa alle, koska menen yhteen tapahtumaan, ja voin väittää perheelle syöneeni siellä. Sunnuntaina ei ole kuitenkaan mitään turvaa.
Sallin siis paastolla itselleni veden, teen, purkan ja zero kokiksen, jota tosin tällä kertaa en juonut. Söin kuitenkin yhden valkosipulinkynnen, koska luin netistä, että se ja sitruunamehu kiihdyttävät aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa tai jotain... Valkosipulinkynnessä oli laskujeni mukaan vähemmän kaloreita kuin purkassa, joten en laskenut sen katkaisevan paastoa, muutenkin kun en syönyt sitä halusta tai nälästä vaan nimenomaan laihdutusta auttamaan. En lenkkeillyt paaston aikana, koska pelkäsin, että sitten ratkean syömään, mutta tein kyllä lihaskunnot iltaisin.
Oletin jotenkin, että paasto ois vaikuttanu muhun voimakkaammin, muuta mulla ei ollu muuta ku vähän heikotusta, varsinkin kun nous seisomaan, välillä vähän kylmä (tai sit mul on vaa liian vähä päällä) ja aamuisin heräsin oudon aikasin ja ehkä vähän kylmänhikisenä. Muuten siis ihan hyvä olo.
Tänään söin siis aamupalaksi rasvattoman rahkan, jossa oli 75kcal ja illalla syön todennäköisesti päivälliseksi lautasellisen kesäkeittoa, jossa on ehkä joku 250-300kcal.
En keksi nyt oikein muuta kirjoitettavaa... Lähden ehkä kohta kaupungille mun siskon kanssa, vaikka ei mulla oo oikeen rahaa kun säästän, mutta aina on kiva katella vaan. Onneks vältän kahvilakäynnit sanomalla, et oon herkkulakossa.
Sallin siis paastolla itselleni veden, teen, purkan ja zero kokiksen, jota tosin tällä kertaa en juonut. Söin kuitenkin yhden valkosipulinkynnen, koska luin netistä, että se ja sitruunamehu kiihdyttävät aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa tai jotain... Valkosipulinkynnessä oli laskujeni mukaan vähemmän kaloreita kuin purkassa, joten en laskenut sen katkaisevan paastoa, muutenkin kun en syönyt sitä halusta tai nälästä vaan nimenomaan laihdutusta auttamaan. En lenkkeillyt paaston aikana, koska pelkäsin, että sitten ratkean syömään, mutta tein kyllä lihaskunnot iltaisin.
Oletin jotenkin, että paasto ois vaikuttanu muhun voimakkaammin, muuta mulla ei ollu muuta ku vähän heikotusta, varsinkin kun nous seisomaan, välillä vähän kylmä (tai sit mul on vaa liian vähä päällä) ja aamuisin heräsin oudon aikasin ja ehkä vähän kylmänhikisenä. Muuten siis ihan hyvä olo.
Tänään söin siis aamupalaksi rasvattoman rahkan, jossa oli 75kcal ja illalla syön todennäköisesti päivälliseksi lautasellisen kesäkeittoa, jossa on ehkä joku 250-300kcal.
En keksi nyt oikein muuta kirjoitettavaa... Lähden ehkä kohta kaupungille mun siskon kanssa, vaikka ei mulla oo oikeen rahaa kun säästän, mutta aina on kiva katella vaan. Onneks vältän kahvilakäynnit sanomalla, et oon herkkulakossa.
maanantai 3. huhtikuuta 2017
Mihin voi enää luottaa?
Upeaa, tajusin vasta pari päivää sitten, että meidän vaaka on rikki. Oon kohta vuoden punninnu itteni sillä päivittäin, ja nyt vasta tajuun et se näyttää mitä sattuu... Tajusin sen, kun mokoma väitti mun lihoneen puol kiloo muutamassa tunnissa, joiden aikana en ollu syöny tai juonu. Kokeilin monta kertaa, 52,4kg, 51,9kg, 52,1kg, 51,5kg... Joka kerta eri luku. En voi enää kunnolla luottaa tohon. Noh, joka tapauksessa sen tiedän, että viikonloppu meni ihan päin mäntyä ja paino on nyt suunnilleen 52,8kg (wihii, sain sen luvun kolmesti peräkkäin, joten luotan siihen aika paljon)
Taas kerran kasailin itselleni kivoja sääntöjä rikottavaksi... Yritän nyt laihtua kilon viikossa, niin ei menisi kuin pari kuukautta, niin olisin tavoitepainossa (ei tuu onnituu). Kalorirajat on arkisin 500kcal ja viikonloppusin 1000kcal (eikä tuokaan sen pahemmin). Yritän käydä lenkillä neljä kertaa viikossa (luistan varmaan jo ekan tilaisuuden tullen). Ja viimenen, juttu, joka vois jopa onnistuu on jokailtainen pieni treeni. Ei oo pitkä, eikä varmaan polta just yhtään, mut tuntuu sentään et tekee jotain. Treeni on 50 istumaannousua, 25 ylävatsan istumaannousua, 25 sellasta vatsalihaspolkua, 25 kyykkyä ja 20 sivuvatsalihasliikettä (haha en tiiä noiden liikkeiden oikeita nimii). Ton vatsatreenin oon onnistunu tekee jo kolmena iltana peräkkäin ja siihen kun menee joku pari biisiä ja teen sen omassa huoneessa ennen nukkumaanmenoa niin se ei sillee oo hankalaa tällaselle laiskurillekaan.
Tää päivä meni aika hyvin. Jaksoin kaheksan tunnin koulupäivän ja päälle neljä tuntii kerhon vetämistä pikkusille, mistä puolet oli "ylitöitä" kun jouduin tuuraa toisessa kerhossa. Kävin juoksemassa 6,5km ja söin kalorirajan mukaan.
murot 200kcal
juustoviipale ja leivänmuruja 50kcal
juustoleipä 200kcal
lenkki -380kcal
=70kcal
Pyöristin varmuuden vuoks reilusti, noi murotkin kun esim oli lesemuroja ja otin vaan puol kuppii. Lasken vaa mielummin yläkanttiin ku syön vahingos liikaa.
Sit se puoli, mikä ei tänää mennykää ihan putkeen... Vanha ystäväni ahdistus palasi viikonloppuna enkä pysty taaskaan puhumaan mun ystäville. Yks niistä on ollu mulle vihanen yli viikon, mä en ees tiiä mistä, mut se ei vastaa ollenkaan. Muille mä en oo laittanu melkee yhtää viestii pariin päivään. Vastaan vaa "joo" jos joku kysyy onks kaikki hyvin... Tuntuu vaan siltä, etten ansaitse niiden ystävyyttä. En osaa auttaa ja tukee niitä kun ne tarvii... Sen sijaan valitan kaikesta ja aiheutan itse itselleni lapsellisia ongelmia. En haluu huolestuttaa niitä, mut en vaan tunne olevani tarpeeksi hyvä niiden ystäväksi.
Taas kerran kasailin itselleni kivoja sääntöjä rikottavaksi... Yritän nyt laihtua kilon viikossa, niin ei menisi kuin pari kuukautta, niin olisin tavoitepainossa (ei tuu onnituu). Kalorirajat on arkisin 500kcal ja viikonloppusin 1000kcal (eikä tuokaan sen pahemmin). Yritän käydä lenkillä neljä kertaa viikossa (luistan varmaan jo ekan tilaisuuden tullen). Ja viimenen, juttu, joka vois jopa onnistuu on jokailtainen pieni treeni. Ei oo pitkä, eikä varmaan polta just yhtään, mut tuntuu sentään et tekee jotain. Treeni on 50 istumaannousua, 25 ylävatsan istumaannousua, 25 sellasta vatsalihaspolkua, 25 kyykkyä ja 20 sivuvatsalihasliikettä (haha en tiiä noiden liikkeiden oikeita nimii). Ton vatsatreenin oon onnistunu tekee jo kolmena iltana peräkkäin ja siihen kun menee joku pari biisiä ja teen sen omassa huoneessa ennen nukkumaanmenoa niin se ei sillee oo hankalaa tällaselle laiskurillekaan.
Tää päivä meni aika hyvin. Jaksoin kaheksan tunnin koulupäivän ja päälle neljä tuntii kerhon vetämistä pikkusille, mistä puolet oli "ylitöitä" kun jouduin tuuraa toisessa kerhossa. Kävin juoksemassa 6,5km ja söin kalorirajan mukaan.
murot 200kcal
juustoviipale ja leivänmuruja 50kcal
juustoleipä 200kcal
lenkki -380kcal
=70kcal
Pyöristin varmuuden vuoks reilusti, noi murotkin kun esim oli lesemuroja ja otin vaan puol kuppii. Lasken vaa mielummin yläkanttiin ku syön vahingos liikaa.
Sit se puoli, mikä ei tänää mennykää ihan putkeen... Vanha ystäväni ahdistus palasi viikonloppuna enkä pysty taaskaan puhumaan mun ystäville. Yks niistä on ollu mulle vihanen yli viikon, mä en ees tiiä mistä, mut se ei vastaa ollenkaan. Muille mä en oo laittanu melkee yhtää viestii pariin päivään. Vastaan vaa "joo" jos joku kysyy onks kaikki hyvin... Tuntuu vaan siltä, etten ansaitse niiden ystävyyttä. En osaa auttaa ja tukee niitä kun ne tarvii... Sen sijaan valitan kaikesta ja aiheutan itse itselleni lapsellisia ongelmia. En haluu huolestuttaa niitä, mut en vaan tunne olevani tarpeeksi hyvä niiden ystäväksi.
sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
Kukaan ei huomaa raapimista
Tämä viikko meni enimmäkseen hyvin, mutta ärsyttää kun varsinkin torstai meni ihan päin mäntyä vaikka sen pitäisi olla helppo päivä... Laiskotti iltapäivällä, ja päätin skipata isoskoulutuksen, mutta unohdin, että isoskoulutus on myös tekosyyni, väitän aina syöväni siellä. Ja siitähän se alamäki alkoi. Joka tapauksessa paino oli tänään aamulla 52,2kg, eli vähän alaspäin viikon alusta, tosin ei niin paljon kuin toivoin... Haluaisin kokeilla "täydellistä viikkoa" ensi viikolle. Söisin vain tasan sen, mikä pitää, ettei kukaan epäile. Korkea tavoite, mutta olisihan se mahtavaa. Ja jos vaikka kävisin kolmesti lenkillä. Taidanpa ottaa lenkkikamat huomenna mukaan kouluun, niin voin mennä suoraan koulun jälkeen lenkille. Kun kerran pääsen kotiin, en mitenkään jaksaisi lähteä mihinkään, joten olisi varmaan viisainta heittää reppu turvaan vaikka autotalliin ja mennä suoraan lenkille.
Osaan soittaa vähän kitaraa, ja seurakuntamme kanttori pyytää minua silloin tällöin soittamaan musamessuun. Se on joka kerta yhtä kamalaa, varsinkin sitä edeltävät treenit, mutta jostain syystä en osaa sanoa ei. Muut musamessussa soittavat ovat oikeasti hyviä, minä osaan vain perussointuja, ja kanttori selvästi pettyy minuun kerta toisensa perään. Aina hän kysyy, osaanko näppäillä. Voinko soittaa sitä ja sitä kuviota. Virittää kitaran korvakuulolta. En, en ja en, joudun aina tuottamaan pettymyksen. Sitten kun soitamme, muut improavat sooloja ja minä sekoan rytmissä ja soitan väärän soinnun sinne ja toisen tänne. Saan aina pidätellä kyyneliä. No, tänään oli taas musamessu ja eilen harjoitukset. Nyt löysinkin uuden konstin. Nappaan tosi helposti muilta huonoja ideoita. Yksi tuttuni raapii itseään, ihan huomaamattaan kai, mutta päätin kokeilla, auttaisiko se. Ja auttoihan se. En todellakaan suosittele muille, mutta jotenkin se rauhoitti minua. Yleensä musamessutreenejen jälkeen minun tekee mieli viillellä, mutta nyt kun yritän lopettaa sen, raapiminen vähensi sen halua. Joka välissä, pienelläkin tauolla raavin pienellä huomaamattomalla liikkeellä pitkillä kynsilläni vasenta kämmenselkää. Raapiminen ei jätä jälkiä pitkäksi aikaa, on huomaamatonta eikä tarvitse välineitä, mutta voi silti tehdä kipeää, siis minulle täydellinen konsti rangaista itseäni ja pitää tunteet sisällä. Kukaan ei edes huomaa hetken aikaa punoittavaa ja karheaa ihoa, kun sanoin, että minulla on talvisin kuiva iho käsissä.
Osaan soittaa vähän kitaraa, ja seurakuntamme kanttori pyytää minua silloin tällöin soittamaan musamessuun. Se on joka kerta yhtä kamalaa, varsinkin sitä edeltävät treenit, mutta jostain syystä en osaa sanoa ei. Muut musamessussa soittavat ovat oikeasti hyviä, minä osaan vain perussointuja, ja kanttori selvästi pettyy minuun kerta toisensa perään. Aina hän kysyy, osaanko näppäillä. Voinko soittaa sitä ja sitä kuviota. Virittää kitaran korvakuulolta. En, en ja en, joudun aina tuottamaan pettymyksen. Sitten kun soitamme, muut improavat sooloja ja minä sekoan rytmissä ja soitan väärän soinnun sinne ja toisen tänne. Saan aina pidätellä kyyneliä. No, tänään oli taas musamessu ja eilen harjoitukset. Nyt löysinkin uuden konstin. Nappaan tosi helposti muilta huonoja ideoita. Yksi tuttuni raapii itseään, ihan huomaamattaan kai, mutta päätin kokeilla, auttaisiko se. Ja auttoihan se. En todellakaan suosittele muille, mutta jotenkin se rauhoitti minua. Yleensä musamessutreenejen jälkeen minun tekee mieli viillellä, mutta nyt kun yritän lopettaa sen, raapiminen vähensi sen halua. Joka välissä, pienelläkin tauolla raavin pienellä huomaamattomalla liikkeellä pitkillä kynsilläni vasenta kämmenselkää. Raapiminen ei jätä jälkiä pitkäksi aikaa, on huomaamatonta eikä tarvitse välineitä, mutta voi silti tehdä kipeää, siis minulle täydellinen konsti rangaista itseäni ja pitää tunteet sisällä. Kukaan ei edes huomaa hetken aikaa punoittavaa ja karheaa ihoa, kun sanoin, että minulla on talvisin kuiva iho käsissä.
Voisin muuten joskun kirjoittaa siitä, mistä kaikki alkoi... Jos joku päivä jaksaisin.
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Nyt ne kilot kuriin
Viime viikko meni oikeestaan aika hyvin. Söin alle 600 kcal maanantaista torstaihin ja laihduinkin. Mutta sitten tuli viikonloppu ja vedin homman ihan kuralle. Meillä oli pitsaa ja lasagnea, hyvää leipää, muroja... Lihoin kilon viikonloppuna, joten paino on nyt 53,4kg. Osallistun yhteen kahden viikon haasteeseen, jossa tavoitteeni on pudottaa paino 50 kiloon. Tänään en syönyt onneksi mitään ja aamulla tein liikkatunnilla niin kunnolla hommia että tuli oikeasti hiki, joten eiköhän tää tästä.
Vaikka söin viikonloppuna paljon, ei se ihan hukkaan mennyt, sillä opiskelin ihan älyttömästi. Eiköhän nyt mee kokeet hyvin.
Aattelin tällä viikolla käydä pitkästä aikaa lenkillä. Oon käyny tänä talvena ehkä kolme kertaa.
Ei oo nyt oikein mitään syvällisiä ajatuksia kirjoiteltavaksi, vähän tyhjä olo...
Vaikka söin viikonloppuna paljon, ei se ihan hukkaan mennyt, sillä opiskelin ihan älyttömästi. Eiköhän nyt mee kokeet hyvin.
Aattelin tällä viikolla käydä pitkästä aikaa lenkillä. Oon käyny tänä talvena ehkä kolme kertaa.
Ei oo nyt oikein mitään syvällisiä ajatuksia kirjoiteltavaksi, vähän tyhjä olo...
tiistai 14. maaliskuuta 2017
Kun oot laiska ja läski ni minkäs teet
Tiesin jo tänään aamulla että tästä tulee huono päivä ja oikeessa olin.
Oon ollu aamusta saakka nälkäne (vaik oon syöny liikaa), väsyny, vihanen itelleni ja välillä muille. Oon tehny kouluhommia mutta liian vähän. Tän päivän läksyjä en ollu tehny mikä huonons aamuu entisestään. Söin eilen suht vähän mut olin lihonu. Yks mun ystävä tekee koko ajan huonoja päätöksiä mut en voi auttaa sitä. Että tämmönen ihana päivä, kaiken päälle särkee päätä.
Oon syöny tänään kaks karjalanpiirakkaa, desin kaakaota ja näkkileivän. Kohta pakko syödä vielä ruokaa.
Huomenna en kyllä syö mitään. Ja torstaina syön niin vähän kuin pystyn. Mun pitää laihtua eikä lihoa, tyhmä keho.
Lyhyt postaus ihan sama. Pakko oli purkaa vitutus.
Oon ollu aamusta saakka nälkäne (vaik oon syöny liikaa), väsyny, vihanen itelleni ja välillä muille. Oon tehny kouluhommia mutta liian vähän. Tän päivän läksyjä en ollu tehny mikä huonons aamuu entisestään. Söin eilen suht vähän mut olin lihonu. Yks mun ystävä tekee koko ajan huonoja päätöksiä mut en voi auttaa sitä. Että tämmönen ihana päivä, kaiken päälle särkee päätä.
Oon syöny tänään kaks karjalanpiirakkaa, desin kaakaota ja näkkileivän. Kohta pakko syödä vielä ruokaa.
Huomenna en kyllä syö mitään. Ja torstaina syön niin vähän kuin pystyn. Mun pitää laihtua eikä lihoa, tyhmä keho.
Lyhyt postaus ihan sama. Pakko oli purkaa vitutus.
sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
Viikonloppu Suklaalla
Joo lihoin varmaan nyt viikonloppuna kun olin Suklaalla, mutta ei se haittaa, priorisoin sitä, et oon onnellinen laihuuden yli, ja Suklaan kanssa oon aina tosi onnellinen. Oon miettiny, et jos asuttas samassa kaupungissa, nähtäs päivittäin, mul ois varmaan parempi itsetunto, yleisesti parempi mieliala, enkä varmaan haluis laihduttaa. Sen seurassa must tuntuu et oon hyvä just niinku oon. Meil on hauskaa, me tehään asioita joita rakastetaan... Kokataan, piirretään, soitetaan, ulkoillaan, käydään leffassa...
Sain Suklaalta taas lisää elämäniloa. Haluun jo päästä vlogaamaan, haluun piirtää ja soittaa. Ennen kaikkee haluun nähä sen uudelleen.
Oon luvannu itelleni, et tää on viimenen laihdutusyritys. Kesällä oon laiha. Tää kevät enää kuluu tähän, en haluu loppuelämääni laihduttaa tuloksetta. Sit ku oon laiha ja kaunis, voin pitää hauskaa täysillä.
Mut joo, huomenna siis paastopäivä luvassa, vaikka suklaan seurassa oli ihanaa, haluun silti siellä kertyneet kilot pois, parempiakin muistoja tapaamisesta jäi ku pyöreä maha. Tiistaina vedän vaikka 500 kalorilla. Pitää syödä päivällinen.
Sain Suklaalta taas lisää elämäniloa. Haluun jo päästä vlogaamaan, haluun piirtää ja soittaa. Ennen kaikkee haluun nähä sen uudelleen.
Oon luvannu itelleni, et tää on viimenen laihdutusyritys. Kesällä oon laiha. Tää kevät enää kuluu tähän, en haluu loppuelämääni laihduttaa tuloksetta. Sit ku oon laiha ja kaunis, voin pitää hauskaa täysillä.
Mut joo, huomenna siis paastopäivä luvassa, vaikka suklaan seurassa oli ihanaa, haluun silti siellä kertyneet kilot pois, parempiakin muistoja tapaamisesta jäi ku pyöreä maha. Tiistaina vedän vaikka 500 kalorilla. Pitää syödä päivällinen.
torstai 9. maaliskuuta 2017
Paino, mikä olet?
Joo... Tässä on käynyt vähän hassusti. Maanantaina söin ehkä pikkuisen reilu 300kcal, ehkä 350, ja tiistaina paino oli sama. Tiistaina söin 600kcal suunnitelman mukaan, keskiviikkona paino oli noussut 53,1 kiloon. Keskiviikkona piti aloittaa 48h paasto, enkä keskiviikkona siis syönyt mitään. Valitettavasti jouduin tänään lopettamaan aamulla kun paastoa oli kulunut 31h, koska minulla oli niin huono olo, että pelkäsin, että se haittaa koulunkäyntiä tai ainakin joku huomaa. Kaiken lisäksi paastopäivä ei llut laskenut painoa kuin sen 300g, eli muutaman hyvin menneen päivän jälkeen paino yhä se pirullinen 52,8kg... Kun en paastotenkaan laihdu, kokeilen tänään syödä 1000kcal, jos olen vaikka säästöliekillä. Ärsyttää, koska tämän viikon tavoite oli 52kg johon oletin pääseväni helposti, laihdutuksen alussa minulla kun yleensä on parin päivän aika tippunut jopa pari kiloa.
Onneksi sentään muut tämän viikon tavoitteet edistyy. Rästihommia vähän vähemmän, huone tiptopkunnossa.
Pitänee jatkaa tätä rataa, kyllä kai se painokin joskus vielä laskee... Ensi viikolla en ehkä vielä yritä uudelleen 48h paastoa, jos en kerta ole vielä siihen valmis, mutta voisin ottaa vaikka kaksi erillistä paastopäivää, vaikka maanantain ja torstain.
Mulla oli alkuviikosta tosi motivoitunut fiilis, nyt se on vähän tasaantunut, oon yhä kyllä ihan yllättävän hyvällä tuulella, mutta en puhku intoa ja hymyile yksin bussipysäkillä. Onneksi viikonloppuna pääsen mun ihanalle parhaalle kaverille (sanotaan häntä vaikka Suklaaksi) ja piristyn varmaan taas siellä. Pitää vaan katsoa, etten söisi liikaa... Onneksi herkkulakko varmaan puolittaa kalorit viime vierailuun nähden, kun vedettiin jättikeksejä, pullaa, jäätelöä ja leivoksia...
Päivittelen varmaan lisää vasta sunnuntaina, ettei Suklaa näkisi blogia.
(Kiitos muuten ekoille lukijoille, kommentit viime postaukseen piristi <3 )
maanantai 6. maaliskuuta 2017
Aidon hymyn päivä
Ideat valvottivat mua yöllä, mutta en oikeestaan ollu väsyny huolimatta viiden tunnin yöunista, vaan päinvastoin, eilisen motivaatio jatkui tänään! Edes maanantain tylsyys ei pilannu mun tuulta. Oon saanu tehtyy tänää vaikka mitä ja jaksanu hymyillä aitoo hymyy. Jotenki keväinen ja odottava fiilis. Täst tulee hyvä vuosi, tuntuu siltä, et ehkä kaikki kääntyy hyväks. Pari viikkoo sitten en yhtään tiennyt, mitä odotan, nyt odotan painon laskua, vlogin aloittamista, sitä, että saisin huoneen kuntoon, ystävän tapaamista ja lukion alkua.
Paino oli aamulla 52,8kg, siitä siis lähdetään, alaspäin vaan.
Tää päivä on menny tosi hyvin kaiken osalta. Syömiset on pysyny kalorirajoissa (aloin sittenkin laskea, toivottavasti en jää koukkuun D: ), liikuin liikkatunnilla täysillä ja tuli hiki, koulun jälkeen siivosin kaksi tuntia. Kohta menen tekemään läksyt. Ai että kun on energinen olo!
Syötyjä tänään:
Banaani (n. 100 kcal)
3 pientä coctailtikkua (ei hajuakaan paljonko niissä oli kaloreita, mutta sovitaan että alle 200, koska niissä oli kaikki muu kasviksia paitsi pari juustopalaa)
=300 kcal
Eipä mulla ihmeempiä, tänään juon vielä kupin teetä ja katsotaan sitten huomenna, onko paino laskenut.
Paino oli aamulla 52,8kg, siitä siis lähdetään, alaspäin vaan.
Tää päivä on menny tosi hyvin kaiken osalta. Syömiset on pysyny kalorirajoissa (aloin sittenkin laskea, toivottavasti en jää koukkuun D: ), liikuin liikkatunnilla täysillä ja tuli hiki, koulun jälkeen siivosin kaksi tuntia. Kohta menen tekemään läksyt. Ai että kun on energinen olo!
Syötyjä tänään:
Banaani (n. 100 kcal)
3 pientä coctailtikkua (ei hajuakaan paljonko niissä oli kaloreita, mutta sovitaan että alle 200, koska niissä oli kaikki muu kasviksia paitsi pari juustopalaa)
=300 kcal
Eipä mulla ihmeempiä, tänään juon vielä kupin teetä ja katsotaan sitten huomenna, onko paino laskenut.
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Tavoitteena vlogi
Ihanaa, viimein loma on ohi ja laihdutus pääsee kunnolla alkuun! En malta odottaa. Huomenna päivitän tänne aloituspainon (joka on varmaan korkeampi kuin tuo 52,6 kiitos loman). Ajattelin laatia etukäteen ensi viikolle kalorirajat. Maanantaina 300 kaloria, joista noin puolet voisin syödä aamulla ja puolet illalla. Tiistaina 600 kaloria, koska joudun syömään päivällisen. Keskiviikkona ja torstaina ajattelin kokeilla pientä haastetta, kahden vuorokauden paastoa. Tällä hetkellä pisin paastoni on ollut 36h. Pidän paastolla sallittuna teetä, purkkaa ja vitamiinilisiä. Perjantaina taas 600.
Keksin loistavan motivaattorin laihdutukseen. Olen jo pitkään pyöritellyt mielessä ideaa vlogaamisesta, ja nyt päätin, että siitä tulee palkinto, motivaattori. Painotavoitteen lisäksi rinnastan siihen pari muutakin juttua joihin haluan saada vauhtia. Saan kokeilla vlogaamista kun:
-Painan alle 48kg
-Pystyn pitämään huoneen siistinä
-Teen rästihommat ja alan pysyä läksyjen tahdissa
-Karsin vaatekaapin ja alan suunnitella huoneen sisustusta
-En aloita uudelleen viiltelyä
Siinä on tekemistä, mutta ainakin tällä hetkellä olen niin innoissani vlogaamisesta, että oikein odotan huomista, että pääsen toteuttamaan tavoitteitani.
Sain tänään onneksi katkaistua jutteluahdistusputken. Puhuin ystävieni kanssa monta tuntia ja sain kerrottua jutteluahdistuksesta ja samalla se katosikin. Toivon ettei se enää palaa.
Keksin loistavan motivaattorin laihdutukseen. Olen jo pitkään pyöritellyt mielessä ideaa vlogaamisesta, ja nyt päätin, että siitä tulee palkinto, motivaattori. Painotavoitteen lisäksi rinnastan siihen pari muutakin juttua joihin haluan saada vauhtia. Saan kokeilla vlogaamista kun:
-Painan alle 48kg
-Pystyn pitämään huoneen siistinä
-Teen rästihommat ja alan pysyä läksyjen tahdissa
-Karsin vaatekaapin ja alan suunnitella huoneen sisustusta
-En aloita uudelleen viiltelyä
Siinä on tekemistä, mutta ainakin tällä hetkellä olen niin innoissani vlogaamisesta, että oikein odotan huomista, että pääsen toteuttamaan tavoitteitani.
Sain tänään onneksi katkaistua jutteluahdistusputken. Puhuin ystävieni kanssa monta tuntia ja sain kerrottua jutteluahdistuksesta ja samalla se katosikin. Toivon ettei se enää palaa.
torstai 2. maaliskuuta 2017
Olenko minä pro ana?
Pohdin tänään, olenko minä pro ana. Tulin siihen tulokseen, etten ole. Tiedän, ettei ole ihan normaalia laihduttaa konsteilla joita käytän ja pyrkiä alipainoon, mutta ei, en silti ole pro ana. En tavoittele anoreksiaa. Minulle elämässä tärkeintä on kaikenpuolinen täydellisyys, joka saavutetaan kontrollilla. En halua anoreksiaa, sillä vaikka se on tietynlaista kontrollia, se ei olisi enää minun käsissäni, ja juuri sitä haluan, että kaikki narut ovat käsissäni. Ja anoreksia saisi muut tavoitteet jäämään toissijaisiksi. Melkein yhtä tärkeää kun minulle on hyvät arvosanat, ja jos sairastuisin, opiskelulle voisi käydä huonosti. Joten haluan vain kauniiseen painoon ja kauniin kehon, siihen lopetan.
Olen kirjoittanut tänne tosi paljon nyt lähiaikoina lähinnä siksi, että tämä on ainoa paikka, jonne enää osaan kertoa tunteistani. Ennen puhuin ystävieni kanssa, mutta päätin, etten halua heidän huolestuvan. Ja nyt ihan viime viikkoina olen lopettanut oikeastaan lähes kokonaan heille juttelun, sillä en jostain syystä enää pysty siihen, se ahdistaa ihan liikaa, ihan arkisista jutuistakin juttelu. Tuntuu koko ajan, että sanon jotein väärin, ja vaivaan ihmisiä asioillani, olemassaolollani. Tässä on se hyvä puoli, että jos jotakuta ei kiinnosta, hänen ei tarvitse lukea joten en vaivaa ketään.
Mites tänään meni syömiset? No, melko huonosti, kuten arvelinkin lomalla menevän, mutta eiliseen verraten hyvin. Söin aamulla banaanin, turkkilaista jugurttia ja kaksi leipää, lounaaksi vähän salaattia ja illalliseksi kanaa, kaksi perunaa ja salaattia. Ihan älytön määrä, hyi! En muuten halua laskea kaloreita, sillä olen kuullut, että se on koukuttavaa ja en halua jäädä mihinkään koukkuun, etten menetä kontrollia.
Olen kirjoittanut tänne tosi paljon nyt lähiaikoina lähinnä siksi, että tämä on ainoa paikka, jonne enää osaan kertoa tunteistani. Ennen puhuin ystävieni kanssa, mutta päätin, etten halua heidän huolestuvan. Ja nyt ihan viime viikkoina olen lopettanut oikeastaan lähes kokonaan heille juttelun, sillä en jostain syystä enää pysty siihen, se ahdistaa ihan liikaa, ihan arkisista jutuistakin juttelu. Tuntuu koko ajan, että sanon jotein väärin, ja vaivaan ihmisiä asioillani, olemassaolollani. Tässä on se hyvä puoli, että jos jotakuta ei kiinnosta, hänen ei tarvitse lukea joten en vaivaa ketään.
Mites tänään meni syömiset? No, melko huonosti, kuten arvelinkin lomalla menevän, mutta eiliseen verraten hyvin. Söin aamulla banaanin, turkkilaista jugurttia ja kaksi leipää, lounaaksi vähän salaattia ja illalliseksi kanaa, kaksi perunaa ja salaattia. Ihan älytön määrä, hyi! En muuten halua laskea kaloreita, sillä olen kuullut, että se on koukuttavaa ja en halua jäädä mihinkään koukkuun, etten menetä kontrollia.
tiistai 28. helmikuuta 2017
Oma huone ahdistaa
Eipä sitten alkanu vielä herkkulakko... Äiti teki laskiaispullia ja kun sanoin et alotin laskiaisena herkkulakon niin se vaan huomautti että paasto alkaa laskiaistiistaina vasta. En tiedä, pitääkö paikkansa mutta en jaksanut alkaa vääntää vaan söin sen mieliksi, en kuitenkaan pysty laihduttamaan täysillä nyt lomalla. Mistä tuli mieleen että jollain ihmeen kaupalla aamupaino oli pysynyt viikonlopun yli samana eli 52,6kg, en kyl tajuu miten se on mahdollista.
Mua on ahdistanu nyt pari viikkoa tosi paljon, enkä ees koko ajan oo varma, mikä. Kun meen mun huoneeseen, mua alkaa ahdistaa ja meen vaa istuu lattialle johonki nurkkaan. En tiiä mikä mun huoneessa ahdistaa. Sit mä luulen et yks juttu on kaikki tekemättömät läksyt ja projektit ja vastaamattomat meilit, jotka pitäs hoitaa mut en vaa oo hoitanu. Ja tietty varmaa paino, tää läski olo mikä mulla on koko ajan niin et tekis mieli oksentaa mut en jaksa koska en osaa edes kunnolla, joten siitä ei oo mitään hyötyä. Tuun vaa hikiseks ja kurkkuun koskee. Ja mikä pahinta, mua on jollain tavalla alkanu ahdistaa mun perheelle ja jopa lähimmille ystäville juttelu. Lähiaikoina musta on tuntunu siltä et mitä vaan sanonkin, se on aina väärin. Aina mut tyrmätään ilkeellä kommentilla ja saan nieleskellä kyyneliä, joten parempi varmaan olla puhumatta paljoa. Musta tuntuu muutenkin että oon ollu kamala ystävä, oon kateellinen ja mustasukkainen ja vihainen koko ajan, joten ehkä en ansaitsekaan mun ystäviä.
maanantai 27. helmikuuta 2017
Thinspovihko ja sääntöjä
Herkkulakko alkaa än-yy-tee-NYT!
Katsoin äsken perheeni kanssa lempielokuvaani ja järkytyin vähän, kun tajusin, etten pystynyt enää keskittymään edes siihen. Vertailin koko ajan näyttelijöiden reisien paksuutta ja suunnittelin mielessäni thinspo-vihkon aloittamista. On se toisaalta tosi hyvä juttu, että mulla on motivaatiota, mutta tavallaan vähän pelottavaa, että se menee jopa leffan katsomisen yli.
Joka tapauksessa aloitin äsken thinspovihkon. Aion kerätä siihen thinspo-kuvia, -laulujen sanoituksia, -lainauksia, hyvien -blogejen, -biisien ja -leffojen nimiä ja osoitteita, sekä piirtää ja runoilla itse. Laitan ehkä siitä joskus kuvia kunhan se täyttyy lisää (tällä hetkellä siellä on vain itse kirjoittamiani juttuja sillä en pääse käyttämään tulostinta, eikä minulla ole lehtiä leikattavaksi). Toivon, että se thinspiroisi minua, voisin selailla sitä kun tekee mieli syödä.
Mietin tuossa äsken muitakin keinoja, joita voisin käyttää, kun tekee mieli syödä. Koulupäivinä kukaan ei huomaisi, vaikka söisin vain kaksi ateriaa, viikonloput riippuvat, sillä minulla on paljon viikonloppumenoja erilaisiin paikkoihin, toisinaan on tosi vaikeaa olla syömättä, toisinaan tosi helppoa. Joka tapauksessa arkisin en yleensä syö aamiaista, sillä herään ensimmäisenä, enkä lounasta, sillä koulussa ketään ei kiinnosta. Välipala ja iltapala olisi tietysti helppo jättää väliin koska ne eivät ole yhteisiä aterioita, mutta sorrun usein tylsyyssyömiseen kotona ollessani. Lisäksi kolmena iltana väitän aina syöväni päivällisen kaupungilla harkkojen yhteydessä (enpä syö).
Eli kahdella ruoalla kun pärjäisi, ärsyttää tosi paljon huono itsekuri. Pitääpä ottaa hiihtoloman jälkeen uudet konstit käyttöön.
1. Kaakao on mun heikko kohta. Sille keksin, että lisään siihen yhtä paljon suolaa kuin kaakaojauhetta. Ei varmaan huvita enää juoda.
2. Jos syön jotain, mitä ei pitäisi, joudun syömään viipaleen paprikaa rangaistukseksi (vähäkalorista ja ehkä kamalimman makuista ruokaa mitä tiedän, pitäisi siis toimia)
3. Jos paprikaa ei ole saatavilla niin jokainen ylimääräinen 100 kaloria vastaa kilometrin lenkkiä.
4. Jos lenkille ei pääse, jokainen ylimääräinen kalori on 1 lihaskuntoliike.
5. Jos urheilemaankaan ei pääse niin viimeinen konsti on oksentaa.
Olen myös miettinyt, että pitäisi alkaa ennaltaehkäistä näitä tilanteita kun alan syödä kaikkea turhaa. Se ei ole lähes ikinä nälän vaan tylsistymisen syytä, joten jos menisin aina kaupungille tai kirjastoon harkkojen välissä ja muuten vapaa-ajalla niin pysyisin poissa jääkaapilta.
Katsoin äsken perheeni kanssa lempielokuvaani ja järkytyin vähän, kun tajusin, etten pystynyt enää keskittymään edes siihen. Vertailin koko ajan näyttelijöiden reisien paksuutta ja suunnittelin mielessäni thinspo-vihkon aloittamista. On se toisaalta tosi hyvä juttu, että mulla on motivaatiota, mutta tavallaan vähän pelottavaa, että se menee jopa leffan katsomisen yli.
Joka tapauksessa aloitin äsken thinspovihkon. Aion kerätä siihen thinspo-kuvia, -laulujen sanoituksia, -lainauksia, hyvien -blogejen, -biisien ja -leffojen nimiä ja osoitteita, sekä piirtää ja runoilla itse. Laitan ehkä siitä joskus kuvia kunhan se täyttyy lisää (tällä hetkellä siellä on vain itse kirjoittamiani juttuja sillä en pääse käyttämään tulostinta, eikä minulla ole lehtiä leikattavaksi). Toivon, että se thinspiroisi minua, voisin selailla sitä kun tekee mieli syödä.
Mietin tuossa äsken muitakin keinoja, joita voisin käyttää, kun tekee mieli syödä. Koulupäivinä kukaan ei huomaisi, vaikka söisin vain kaksi ateriaa, viikonloput riippuvat, sillä minulla on paljon viikonloppumenoja erilaisiin paikkoihin, toisinaan on tosi vaikeaa olla syömättä, toisinaan tosi helppoa. Joka tapauksessa arkisin en yleensä syö aamiaista, sillä herään ensimmäisenä, enkä lounasta, sillä koulussa ketään ei kiinnosta. Välipala ja iltapala olisi tietysti helppo jättää väliin koska ne eivät ole yhteisiä aterioita, mutta sorrun usein tylsyyssyömiseen kotona ollessani. Lisäksi kolmena iltana väitän aina syöväni päivällisen kaupungilla harkkojen yhteydessä (enpä syö).
Eli kahdella ruoalla kun pärjäisi, ärsyttää tosi paljon huono itsekuri. Pitääpä ottaa hiihtoloman jälkeen uudet konstit käyttöön.
1. Kaakao on mun heikko kohta. Sille keksin, että lisään siihen yhtä paljon suolaa kuin kaakaojauhetta. Ei varmaan huvita enää juoda.
2. Jos syön jotain, mitä ei pitäisi, joudun syömään viipaleen paprikaa rangaistukseksi (vähäkalorista ja ehkä kamalimman makuista ruokaa mitä tiedän, pitäisi siis toimia)
3. Jos paprikaa ei ole saatavilla niin jokainen ylimääräinen 100 kaloria vastaa kilometrin lenkkiä.
4. Jos lenkille ei pääse, jokainen ylimääräinen kalori on 1 lihaskuntoliike.
5. Jos urheilemaankaan ei pääse niin viimeinen konsti on oksentaa.
Olen myös miettinyt, että pitäisi alkaa ennaltaehkäistä näitä tilanteita kun alan syödä kaikkea turhaa. Se ei ole lähes ikinä nälän vaan tylsistymisen syytä, joten jos menisin aina kaupungille tai kirjastoon harkkojen välissä ja muuten vapaa-ajalla niin pysyisin poissa jääkaapilta.
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
Läski läski läski
Läski läski läski...
Tiesinhän minä että loma pilaisi kaiken... Olen syönyt näinä kahtena päivänä varmaan enemmän kuin koko arkiviikkona. Eilen muroja, keksejä, suklaalevy, jugurtti, iso ravintolapasta-annos ja jäätelöä. Tänään kroisantti, leipä, puolitoista berliininmunkkia, puolikas suklaalevy, pieni karjalanpiirakka. Olen lihonut varmaan kilon päivässä. Vihaan tätä, mutta en pääse juuri nyt lenkille enkä oksentamaan. Odotan niin innolla arkea.
Okei, jotain positiivista. Oon nähny paljon mun kavereita nyt viikonloppuna (nään niitä tosi harvoin koska asutaan eri kaupungeissa) ja oon onnistunu lähentää mun suhteita niihin.
Oon nyt tänään ja eilen selaillut paljon kaikenlaisia laihdutusblogeja ja oon saanu niistä taas lisää motivaatiota, kunpa pääsis jo toteuttaa sitä, mun on niin paljon helpompi laihduttaa arkena (onneks huomenna voin aloittaa herkkulakon ilman että kukaan ihmettelee, koska tänään oli laskiainen).
Voisin yrittää nyt mennä lukemaan kokeisiin että voisin olla lähempänä edes jotain mun tavotteista.
Tykkään muuten tosi paljon mustavalkosesta thinsposta. Tässä pari nättiä kuvaa :)
Tiesinhän minä että loma pilaisi kaiken... Olen syönyt näinä kahtena päivänä varmaan enemmän kuin koko arkiviikkona. Eilen muroja, keksejä, suklaalevy, jugurtti, iso ravintolapasta-annos ja jäätelöä. Tänään kroisantti, leipä, puolitoista berliininmunkkia, puolikas suklaalevy, pieni karjalanpiirakka. Olen lihonut varmaan kilon päivässä. Vihaan tätä, mutta en pääse juuri nyt lenkille enkä oksentamaan. Odotan niin innolla arkea.
Okei, jotain positiivista. Oon nähny paljon mun kavereita nyt viikonloppuna (nään niitä tosi harvoin koska asutaan eri kaupungeissa) ja oon onnistunu lähentää mun suhteita niihin.
Oon nyt tänään ja eilen selaillut paljon kaikenlaisia laihdutusblogeja ja oon saanu niistä taas lisää motivaatiota, kunpa pääsis jo toteuttaa sitä, mun on niin paljon helpompi laihduttaa arkena (onneks huomenna voin aloittaa herkkulakon ilman että kukaan ihmettelee, koska tänään oli laskiainen).
Voisin yrittää nyt mennä lukemaan kokeisiin että voisin olla lähempänä edes jotain mun tavotteista.
Tykkään muuten tosi paljon mustavalkosesta thinsposta. Tässä pari nättiä kuvaa :)
perjantai 24. helmikuuta 2017
Lomia ja unia
Meillä oli tänään koulussa liikuntapäivä, mikä on sinänsä hyvä, liikuin paljon ja jee. Äiti teki kuitenkin äsken lettuja ja mun oli pakko syödä ettei se ihmettele. Ja nyt kun alkaa hiihtoloma niin mua pelottaa että on vaikeampaa laihduttaa ja lihon kauheasti. No, ei kai sitten auta kuin olla loman jälkeen kahta tiukempi... Haluan vain niin päästä mun tavoitteeseen.
Näin viime yönä ihanaa unta. Eka uni, jossa oli keskiössä se, että olin laiha. En muista tarkkaan, mitä unessa tapahtui, mutta muistan, että se oli tosi ihana uni ja että mulla oli ihana iso reisivako ja tosi litteä vatsa.
Voisin kerätä tähän listan, jossa on pari hyvää thinspobiisiä ja -leffaa, joita tykkään katsoa :)
Leffoja:
Starving in suburbia (YouTube)
Hunger point (YouTube)
Sharing the secret (YouTube)
Black swan (Netflix)
Abzurdah (Netflix)
Biisejä:
Beauty from Pain - Superchick
Stand in the Rain - Superchick
Courage - Superchick
Never Good Enough - Rachel Ferguson
Deadly Beauty - Faces Without Names (Tykkään itse enemmän Alexa Shean versiosta)
Kevyempi Kantaa - Haloo Helsinki!
Weightless - Mi
Skeleton Song - Kate Nash
Sophie - Eleanor McEvoy
Skinny - Edith Backlund
Starving for Attention - Geri Karlstrom
Power & Control - Marina and the Diamonds
Lisäilen jos löydän hyvinä. Anteeksi sekava postaus.
Näin viime yönä ihanaa unta. Eka uni, jossa oli keskiössä se, että olin laiha. En muista tarkkaan, mitä unessa tapahtui, mutta muistan, että se oli tosi ihana uni ja että mulla oli ihana iso reisivako ja tosi litteä vatsa.
Voisin kerätä tähän listan, jossa on pari hyvää thinspobiisiä ja -leffaa, joita tykkään katsoa :)
Leffoja:
Starving in suburbia (YouTube)
Hunger point (YouTube)
Sharing the secret (YouTube)
Black swan (Netflix)
Abzurdah (Netflix)
Biisejä:
Beauty from Pain - Superchick
Stand in the Rain - Superchick
Courage - Superchick
Never Good Enough - Rachel Ferguson
Deadly Beauty - Faces Without Names (Tykkään itse enemmän Alexa Shean versiosta)
Kevyempi Kantaa - Haloo Helsinki!
Weightless - Mi
Skeleton Song - Kate Nash
Sophie - Eleanor McEvoy
Skinny - Edith Backlund
Starving for Attention - Geri Karlstrom
Power & Control - Marina and the Diamonds
Lisäilen jos löydän hyvinä. Anteeksi sekava postaus.
torstai 23. helmikuuta 2017
Syyllisestä täydelliseen
Jos minut tiivistäisi yhteen sanaan, se olisi syyllisyys. Tervetuloa seuraamaan matkaani pois syyllisyydestä.
Mulla riittää syyllisyyttä. Tunnen sitä ihan joka asiasta. Tänään söin liikaa banaanilastuja. Syyllisyyttä siitä että lihon. Tänään en tehnyt läksyjä ja opiskellut. Syyllisyyttä siitä, että olen huono oppilas, enkä opi mitään. Tänään suutuin siskolleni. Syyllisyyttä siitä, että olen kamala sisko. Teen väärin, tunnen syyllisyyttä, en muuta mitään, teen väärin uudelleen. Se on rasittava kierre, johon on helpon kuuloinen, mutta käytännössä vaikea ratkaisu. Muuttaa jotain. Ja sen olen päättänyt tehdä. Muutan kaiken, mihin en ole tyytyväinen.
Olen aina ollut perfektionisti, mutta samalla todella laiska, joka yhdistelmänä on masokismia. Nyt haluaisin olla perfektionisti, joka myös tekee niinkuin toivoo.
Toiveita on paljon, mutta elämä on työmaa, joten minulla on aikaa muuttua. Lähdetään vaikka ulkonäöstä. Vuoden sisällä olen muuttanut sitä sen verran, että ole jopa melko tyytyväinen aika ajoin. Paino kuitenkin mättää, haluaisin noin seitsemän kiloa pois, silloin olisin hieman alipainoinen, ja se olisi täydellistä. Sitten olisi opiskelu. Keskiarvoni on tällä hetkellä 9,9. Haluan nostaa sen kymppiin. Lisäksi haluan tuntea ansaitsevani numerot, nyt minusta nimittäin tuntuu, etten osaa mitään, vaikka saan hyviä numeroita. Haluan siis opiskella ahkerammin. Muiden ihmisten kohtelu. Se voi olla jo ongelmallisempaa muuttaa. En haluaisi riidellä ikinä, ja haluaisin osata tukea ja auttaa muita. Ja olla kaatamatta ongelmiani muiden niskaan. Sitten vielä itsevarmuus. Sitä voisi vähän nostaa. Hymyä naamalle ja sen sellaista. Tuossa oli ehkä pari tärkeintä.
Tuossa on varmaan aika iso osa siitäkin, mistä täällä blogissa puhun. Jos sinä siis triggeröidyt helposti tai aiot valittaa jostain, saarnata, tai jotain muuta, parempi, ettet lue ollenkaan. Mutta jos kestät kuulla perfektionistin elämästä, tervetuloa seurailemaan.
Mulla riittää syyllisyyttä. Tunnen sitä ihan joka asiasta. Tänään söin liikaa banaanilastuja. Syyllisyyttä siitä että lihon. Tänään en tehnyt läksyjä ja opiskellut. Syyllisyyttä siitä, että olen huono oppilas, enkä opi mitään. Tänään suutuin siskolleni. Syyllisyyttä siitä, että olen kamala sisko. Teen väärin, tunnen syyllisyyttä, en muuta mitään, teen väärin uudelleen. Se on rasittava kierre, johon on helpon kuuloinen, mutta käytännössä vaikea ratkaisu. Muuttaa jotain. Ja sen olen päättänyt tehdä. Muutan kaiken, mihin en ole tyytyväinen.
Olen aina ollut perfektionisti, mutta samalla todella laiska, joka yhdistelmänä on masokismia. Nyt haluaisin olla perfektionisti, joka myös tekee niinkuin toivoo.
Toiveita on paljon, mutta elämä on työmaa, joten minulla on aikaa muuttua. Lähdetään vaikka ulkonäöstä. Vuoden sisällä olen muuttanut sitä sen verran, että ole jopa melko tyytyväinen aika ajoin. Paino kuitenkin mättää, haluaisin noin seitsemän kiloa pois, silloin olisin hieman alipainoinen, ja se olisi täydellistä. Sitten olisi opiskelu. Keskiarvoni on tällä hetkellä 9,9. Haluan nostaa sen kymppiin. Lisäksi haluan tuntea ansaitsevani numerot, nyt minusta nimittäin tuntuu, etten osaa mitään, vaikka saan hyviä numeroita. Haluan siis opiskella ahkerammin. Muiden ihmisten kohtelu. Se voi olla jo ongelmallisempaa muuttaa. En haluaisi riidellä ikinä, ja haluaisin osata tukea ja auttaa muita. Ja olla kaatamatta ongelmiani muiden niskaan. Sitten vielä itsevarmuus. Sitä voisi vähän nostaa. Hymyä naamalle ja sen sellaista. Tuossa oli ehkä pari tärkeintä.
Tuossa on varmaan aika iso osa siitäkin, mistä täällä blogissa puhun. Jos sinä siis triggeröidyt helposti tai aiot valittaa jostain, saarnata, tai jotain muuta, parempi, ettet lue ollenkaan. Mutta jos kestät kuulla perfektionistin elämästä, tervetuloa seurailemaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)