Taas kerran kasailin itselleni kivoja sääntöjä rikottavaksi... Yritän nyt laihtua kilon viikossa, niin ei menisi kuin pari kuukautta, niin olisin tavoitepainossa (ei tuu onnituu). Kalorirajat on arkisin 500kcal ja viikonloppusin 1000kcal (eikä tuokaan sen pahemmin). Yritän käydä lenkillä neljä kertaa viikossa (luistan varmaan jo ekan tilaisuuden tullen). Ja viimenen, juttu, joka vois jopa onnistuu on jokailtainen pieni treeni. Ei oo pitkä, eikä varmaan polta just yhtään, mut tuntuu sentään et tekee jotain. Treeni on 50 istumaannousua, 25 ylävatsan istumaannousua, 25 sellasta vatsalihaspolkua, 25 kyykkyä ja 20 sivuvatsalihasliikettä (haha en tiiä noiden liikkeiden oikeita nimii). Ton vatsatreenin oon onnistunu tekee jo kolmena iltana peräkkäin ja siihen kun menee joku pari biisiä ja teen sen omassa huoneessa ennen nukkumaanmenoa niin se ei sillee oo hankalaa tällaselle laiskurillekaan.
Tää päivä meni aika hyvin. Jaksoin kaheksan tunnin koulupäivän ja päälle neljä tuntii kerhon vetämistä pikkusille, mistä puolet oli "ylitöitä" kun jouduin tuuraa toisessa kerhossa. Kävin juoksemassa 6,5km ja söin kalorirajan mukaan.
murot 200kcal
juustoviipale ja leivänmuruja 50kcal
juustoleipä 200kcal
lenkki -380kcal
=70kcal
Pyöristin varmuuden vuoks reilusti, noi murotkin kun esim oli lesemuroja ja otin vaan puol kuppii. Lasken vaa mielummin yläkanttiin ku syön vahingos liikaa.
Sit se puoli, mikä ei tänää mennykää ihan putkeen... Vanha ystäväni ahdistus palasi viikonloppuna enkä pysty taaskaan puhumaan mun ystäville. Yks niistä on ollu mulle vihanen yli viikon, mä en ees tiiä mistä, mut se ei vastaa ollenkaan. Muille mä en oo laittanu melkee yhtää viestii pariin päivään. Vastaan vaa "joo" jos joku kysyy onks kaikki hyvin... Tuntuu vaan siltä, etten ansaitse niiden ystävyyttä. En osaa auttaa ja tukee niitä kun ne tarvii... Sen sijaan valitan kaikesta ja aiheutan itse itselleni lapsellisia ongelmia. En haluu huolestuttaa niitä, mut en vaan tunne olevani tarpeeksi hyvä niiden ystäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti