Uusi projekti

Puhelu meni, kuten pelkäsin. Keskeinen viesti oli, ettei ne voi auttaa mua mitenkään. Mitä mä odotin?

Vajosin taas. Muutin uutena vuotena omaan asuntoon, makasin vaan sängyssä. En oo käynyt suihkussa tai edes harjannut hiuksia. Mutta kaikki se aika ajatella herätti mussa jotain.

Tiedän, ettei masennusta voi ohjailla, mutta teen sitä silti. Tiedän, etten hyödy mitään makaamalla viikkotolkulla sängyssä. Se ei edistä mitenkään mun ikuisia kahta tavoitetta: olla huippuoppilas ja luurankoprinsessa.

Sen olen oppinut itsestäni näiden vuosien aikana, että paras tapa vaihtaa masennusjaksosta ylisuoritusjaksoon, on hankkia projekti. Jotain, mikä saa sut nousemaan ylös. Sen tuomalla energialla voi siinä sivussa hoitaa koulua ja muuta oleellista.

Ja hyvä puoli siinä, ettei mulla ole ketään, joka auttaa, on se, että tajusin, että mun pitää auttaa itse itseäni. Turha ripustautua muihin. Ihmissuhteisiin, hoitokontakteihin... Mä oon ainoa joka pysyy.

Mun aikaisempia projekteja on ollut opiskelu ja laihdutus. Nyt kumpikaan niistä ei ollut tarpeeksi vahva nostamaan mua. Mutta löysin uuden tunteen. Vihan.

Mun uusi projekti on kosto. Kerron itselleni ja muille, että teen sen suojellakseni muita, mutta kun olen yksin, myönnän perimmäisen syyn itselleni. Olen aina esittänyt kilttiä, että ihmiset pitäisivät minusta. Työntänyt vihan piiloon. Jos joku tekee oharit, annan aina uuden mahdollisuuden, ihan vaan ettei se hylkäisi mua. Mutta nyt, kun oon päättänyt, etten tarvitse ketään, en päästä enää ketään rikkomaan mua, oon viimein vapaa tuntemaan vihaa.

Oon kai katsonut liikaa sarjoja, mutta saan suurta tyydytystä suunnittelemalla kaiken huolella. Aloitin etsimällä tietoa.

Loin valeprofiilin facebookiin, koska se mies oli estänyt mut. Se oli piilottanut naisystävänsä hyvin, mutta parin tunnin selvittelyn jälkeen löysin sen. Just sun tyylinen. Rock-henkinen nainen, kuten mäkin, mutta vähemmällä kunnianhimolla. Löysin paljon muutakin tietoa, osoitteen, perheenjäsenet, ystävät, kiinnostuksenkohteet, teidän yhteiset koirat ja niiden alkuperäisen omistajan. Missä opiskelit, milloin valmistuit. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta hei, mulla ei ole mitään menetettävää. Ehkä mä sit oon hullu. Aivan sama.

Otin yhteyttä toiseen nuoreen, jota epäilin sun uhriksi ja olin oikeassa.

Nyt mulla on kaikki tarvittava. Sä et tuu edes arvaamaan, mikä suhun iski, ennenkuin koko sun elämä on sekaisin. Mulla on sun naisystävän facebook-tili, mun oma tarina, ja todistaja. Aloitan sun naisesta. Laitan sille anonyymisti viestin, jossa kerron sun puuhista. Se on sun uhri, kuten minäkin. Sen pitää saada tietää totuus, ettei se tuhlaa suhun aikaansa. Sitten varoitan nuorisokodin työntekijöitä. Sulla on taustalla jo varoitus, joten parhaassa tapauksessa saat potkut, etkä enää voi saalistaa nuoria, jotka on herkimmillään, jotka luulee olevansa turvassa. Vaikket saisi potkuja, sua aletaan varmasti pitää silmällä.

Sä luulet olevasi niin fiksu, mutta mä olen nyt askelen edellä. Ja kiitos tästä, jatkossa tulen olemaan varpaillani joka ihmisen kohdalla. Mua ei enää yllätetä.

Viime viikkoina olet joka hetki punninnut mun vaihtoehtoja. Pitäisikö hakea apua? Pitäisikö lopettaa kaikki tää? Mutta enää mä en ole heikko. Tää uusi energia auttaa mua nousemaan vahvana. Sain luettua yhden kappaleen eteenpäin. Tästä tää lähtee. Aion purkaa muuttolaatikot, kasata työpöydän, peseytyä. Aloitan uuden lukukauden täydessä meikissä ja itsevarmoissa vaatteissa, enkä yöpuvun huosuissa ja hupparissa, joissa olen koko loman viettänyt. Kukaan ei saa tietää, että olin heikko.