syöpä

Mun isä soitti mulle tiistaina, se oli soittanut siihen päivystyksen numeroon. En arvannut, että se oikeasti tekee sen. Oli saanut ajan torstaiksi lääkärille. Lupasi soittaa sen jälkeen uudelleen.

Torstai tuli ja meni, eikä se soittanut. Tänään sain sen onneksi kiinni. Se on katkolla. Onneksi.

Mutta olin tänä viikonloppuna kylässä mun kummin luona. Se mainitsi yhdessä vaiheessa ihan sivulauseessa mun isän syövän.

Mä en tiennyt, että sillä on syöpä. Kukaan ei oo kertonu mulle. Sain mun kummin tavasta puhua sen käsityksen, että syöpä ei edes ole mikään uusi diagnoosi, ei ole se tilanne, että kukaan ei olisi ehtinyt kertoa, se on ilmeisesti ollut näin jo yli vuoden.

Esitin tietysti, että tiesin asiasta jo, enkä reagoinut kommenttiin. Niinkuin mulla on tapana. Esittää, että kaikki on hyvin.

Mun isällä on syöpä, eikä kukaan kertonut mulle. Oon pelänny muutenkin jo parin vuoden takaisesta aivoinfarktista asti, että isä kuolee, ja nyt tää.

Kaikki sanoo, että kyllä se siitä, kaikki menee kyllä pian parempaan, mutta miksi musta tuntuu, että päivä päivältä kaikki on huonommin vaan.

Mulla on taas tullut uusia oireita masennuksesta. Oon tykänny pitkään jo pukeutua mun tyylisesti ja meikata vahvasti, ja kulkea selkä suorassa ja kerätä katseita. Tykkäsin, että muut näkee mut.

Nykyään huomaan ahidistuvani aina, kun huomaan, että joku katsoo. Tai vaikkei katsoisikaan. Yritän pukeutua mustaan, isoihin vaatteisiin. Otin pinssit pois repusta, enkä enää meikkaa niin paljoa. Kävelen huppu päässä ja rukoilen, ettei kukaan näe mua.

Osittain se on varmaan sitä, että en halua, että ihmiset näkee, miten surullinen ja masentunu oon koko ajan. Kun se näkyy ilmeestä, en halua vetää katseita mun ilmeeseen. Mä en halua, että kukaan näkee mun oloa, vaikken jaksa piilottaa sitä. Siksi yritän piilottaa itseni kokonaan.

En haluaisi mennä kouluun. Ihmiset katsoo. Mua ahdistaa muutenkin koko ajan. Niin paljon, että on vaikeaa hengittää ja rintaa polttaa. Koko ajan.

Oon polttanu viime aikoina ihan liikaa tupakkaa. Hitto, alan olla psyykkisesti koukussa... Pitäis vähentää. En tupakoi mitenkään vakituisesti, poltan kännissä tai ahdistukseen, mutta nyt kun ahdistaa joka päivä, odotan aina röökin parantavan sen. Niin se parantaakin, niiksi kahdeksi minuutiksi kun nikotiini sekottaa pään.

Pitäisi varmaan joku päivä taas käydä vaa'alla...