jotta vastatuuleenkin hän lentää jaksaisi.
Kovat oli ajat ollut hällä takana.
Mut kuka uskois et on olemassa surullisia keijuja.
Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan,
fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.
- Chisu: Yksinäisen keijun tarina
En oo koko kesänä kattonut mun soittoläksyjä, mutta eilen avasin viimein mun nuottivihkon ja löysin tän biisin, joka mun pitää opetella soittamaan. Mä en yleensä itke musiikille, mutta tää kappale oli poikkeus.
Mä muistan ajan kun aloin kertoa mun läheisille mun masennuksesta, arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteesta ja itsetuhoisuudesta. Mä olin se keiju ja ne oli fauneja. Kukaan ei ymmärtänyt, miten mä voisin olla masentunut. "Et sä ikinä näytä masentuneelta", jopa mun oma äiti sanoi. "Miten sä voit tuntee olos riittämättömäksi noilla arvosanoilla?" Mut alettiin ottaa vakavasti vasta kun yritin ensimmäistä kertaa itsemurhaa ja jouduin sairaalaan kesken koulupäivän.
Muutama kuukausi sitten törmäsin nuorisotyöntekijään, joka oli kouluttanut mut tukioppilaaksi yläasteella. Juteltiin vähän ja mä ajattelin kertoa totuuden mun elämästä, olihan se ammattilainen, joka tarvitsi tietoa siitä, miten nuorten elämät voi mennä pieleen. Kerroin, että olin masentunut ja olin juuri päässyt nuorten psykiatriselta avo-osastolta, jossa olin ollut anoreksian takia. Sekin oli yllättynyt. Se kysyi, mitä nuorisotyöntekijöiden pitäisi tehdä, ettei mun tarina toistuisi. Vastasin, että kiinnittäkää huomiota niihin, jotka ei koskaan joudu ongelmiin. Nuorisotyöntekijät huomaa ne nuoret, jotka ohjaa pahan olonsa päihteisiin, kiusaamiseen, riehumiseen, ja yrittää auttaa niitä. Mutta ne, jotka ohjaa pahan olon sisäänpäin jää näkemättä. Kiinnittäkää huomiota kympin oppilaisiin, hiljaisiin, yksinäisiin. Niihin keijuihin.
((Kirjoitan toisen postauksen heti perään ajankohtaisista jutuista, tää oli vähän tämmönen teemapostaus, niin en halua tunkea muita juttuja tähän))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti