Musta tuntuu, että mun masennus on syventyny. Tän viikon maanantaina mulla oli aika psykofyysiseen terapiaan. Alotettiin tavallisella hengitysharjoituksella, mutta mä hengitin vaan pidätelläkseni itkua. Pakenin käytävällä olevaan vessaan ja aloin itkeä siellä. Terapeutti tuli ovelle koputtelemaan ja suostuin ulos. Se kerta menikin siihen, että itkin hysteerisesti ja avauduin sille siitä, millasta mun elämä oikeesti on nykyään. Siitä, miten mikään ei huvita, ruoka ei maistu ja koti on sotkuinen. Miten makaan kaikki päivät sängyssä.
Seuraavana päivänä oli fysiikan koe. En ollut lukenut ollenkaan, joten käytin koeajan siihen, että kirjoitin novellin mun tavallisesta päivästä. Kuvasin siinä kaikkea sitä ahdistusta, voimattomuutta, haluttomuutta ja itsetuhoisuutta, mikä mua hallitsee. Torstaina näytin sen mun psykologille. Olin ekaa kertaa rehellinen sille sitten osastolta pääsyn. En vaan enää jaksanu tätä tilannetta. Se tapansa mukaan huolestui tosi paljon, varasi mulle perjantaiksi lääkäriajan, pohti osastojaksoa ja soitti mun äidille. Nyt kadun vähän, että kerroin sille.
Perjantaina lääkärissä kaikki meni nimittäin päin helvettiä. Mä kerroin, että mua auttaisi eniten, jos mun masennuslääkkeen annostusta nostettaisiin, tai jos pääsisin osastojaksolle. Siellä kun olisi ihmisiä ja selkeä päivärytmi, saisi jotain aikaan. No, lääkäri oli eri mieltä. Se ei nostanu lääkitystä vaan määräs takasin mun vihaaman iltalääkkeen, joka vaan väsyttää mua entisestään. Ja se ei laittanu mua osastolle, määräs vaan viikonlopuks äidin vahtimaan mua. En usko, että mikään siis muuttuu.
No, viikonloppuna sekoilinkin ihan huolella. Perjantaina oli tuparit, vedin muutaman siiderin ja kokonaisen pullon viinaa ja oksensin. Seuraavana aamuna riitelin mun poikaystävän ja parin kaverin kanssa, kun ne yritti takavarikoida mun terät ja heitin ne pihalle. Samana iltana menin A:n kanssa underground bändin konserttiin. Konsertti, jatkot ja jatkojen jatkot. Join, sekakäytin ja poltin tupakkaa. Semmosta sitten. Tänään nukuin koko päivän. Heräsin vain kaksi kertaa syömään.
Jos mun elämä tulee olemaan tällasta, en tiedä kauanko jaksan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti