Tästä ei tuu mitenkään loppua, paskat päivät vaan seuraa toistaan. Tänään kaikki meni taas vaihteeksi aivan päin vittua.
Aamulla oli matikkaa - ensimmäistä kertaa pariin viikkoon olin tunnilla. En tajunnut yhtään mitään ja olen muita puoli kirjaa jäljessä, joten sain ahdistuskohtauksen ja jouduin pyytämään äitiä tuomaan uusi tarvittaessa otettava ahdistuslääke koululle.
Pari tuntia siitä, ja oli yhteistapaaminen, minä, äiti ja mun psykologi. Yhteistapaamiset ei koskaan pääty mulla hyvin, kerran yritin itsemurhaa, kerran jouduin sairaalaan tikattavaksi. Jälleen kerran keskustelu järkytti mua tosi pahasti, yritin vain olla itkemättä, istuin hiljaa tuolissani ja kyynelet valuivat poskilla. Äiti päätti, että joudun luopumaan mun asunnosta. Toivon, että saan sen pään käännettyä, mutta silti en pystynyt ajattelemaan muuta kuin viiltelyä.
Tosin jälleen kerran olen tilanteessa, jossa en voi enää kertoa kellekään, miten oikeasti voin. Olen varmaan sanonut niin aiemminkin, mutta musta tuntuu, että tää on viimeinen kerta, nyt ne on tosissaan. Nyt on mun viimeinen mahdollisuus näyttää, että oon kunnossa, että saan pitää mun kämpän. En siis voi viillellä tai kertoa pahasta olosta tai laihduttaa. En tiedä miten mä kestän, pelkkä ajatuskin saa harkitsemaan itsemurhaa.
Niin, ehkä mä en ole loistavassa kunnossa. Mutta miksi äidin täytyy muuttaa juuri nyt? Jos se lykkäisi sitä vuodella, mä voisin parantua rauhassa ilman jatkuvaa pompottelua valehtelusta muutolla uhkailuun.
Illalla sain taas karun muistutuksen siitä, millä tolalla mun parisuhde on nyt. Mulla ja mun poikaystävällä ei ole mennyt hyvin viimeaikoina. Se on kokonaan mun vika oikeastaan. Mä en vaan jotenkin jaksa olla sen kanssa. Viimeisen viikon aikana meillä on ollut kolme vakavaa keskustelua meidän suhteesta, mutta ne ahdistaa mua tosi paljon. Musta tuntuu, että loppu on lähellä.
Mitäs muuta vielä, tänään olisi ollut uusinnat, enkä mennyt sinne. Ja sain sähköpostilla hylkäyksen viimeiseenkin hakemaani kesätyöpaikkaan.
Haluaisin kertoa jollekulle, näyttää tän postauksen, mutta kaikkien vastaus mun ongelmiin on muutto äidin mukana.
Menetän kontrollin mun elämän jokaisella osa-alueella. Koulu ei suju, en saa töitä, ihmissuhteet kariutuu, laihduttaa en voi, multa viedään mun paras ahdistuksenhallintakeino ja mahdollisesti mun täytyy muuttaa toiseen kaupunkiin, toiseen lukioon. Mun elämä murenee palasiksi ja mä en voi huutaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti