Päivystyksessä kesken kaiken kun olin puhumassa hoitajalle, mua alkoi huimata ja pyörryin istualleni. Heräsin sitten sairaalasängystä ja jouduin jäämään somaattiselle aamuseitsemään saakka, koska hoitajat yritti selvittää, miksi olin pyörtynyt. Kaikki vitaalit oli kuitenkin ok, joten pääsin lähtemään.
Mun uni on taas mennyt aika huonoksi, heräilen öisin 3-5 kertaa, ja joka kerta on vaikeaa saada unta uudelleen. Hain apteekista melatoniinia, vaikka se ei ole koskaan auttanut nukkumiseen. Ainakin voin sanoa lääkärille sitten muutaman viikon päästä, että olen yrittänyt tehdä asialle jotain.
Syömiset on alkamut menemään taas aika hyvin. Paastosin alkuviikolla 64 tuntia, eilen söin 2x300 kaloria, mutta oksensin melkein kaiken ja kävelin paljon. Kävin tiistaina jopa juoksulenkillä.
Paino onkin sitten laskenut myös. Ei mene enää kauaa, että olen kevyempi kuin koskaan, en malta odottaa!
Loin muuten instagramiin käyttäjän, jolla seuraan mielenterveysongelmista puhuvia käyttäjiä, ja ajattelin itsekin tehdä sinne jotain lyhyempiä päivityksiä. Käyttäjän nimi on sadepisara_, jos kiinnostaa seurailla. Hyväksyn tosin vain samankaltaiset tilit seuraajiksi.
28.5.
Paino: 48,7kg
Tosi ristiiriitast ku samal haluisin toivottaa onnee tost painonpudotuksest minkä oot saanu aikaseks mut toisaalt ei hyvält kuulosta ahdistus-paniikkikohtaus ja pyörtymiset. :( Stay safe<3
VastaaPoistaJoo se on kyl aika ristiriitasta, tajuun kyllä :D Mut sairaalas ainaki kaikki vitaalit oli ok, joten ei tää oo mitenkään vaarallista mun keholle ainakaan vielä.
Poista