Toinen viikko koulussa. Koulunkäynti alkaa ahdistaa. Huomenna on koulukuvaukset, en varmaan mene luokkakuvaan. Mä en kuulu tänne. Koulun käytävillä mä oon yksin.
Koko päivän pidättelin itkua, joka meinasi puhjeta pienistä asioista.
Kaikki menee taas päin persettä. Mun äiti oli heittänyt multa salaa pois ison nipun mun taidetta, kuulemma ne "pitää mut vanhoilla ajatusradoilla". Tuollainen työstäminen kuuluu tehdä itse. Nyt mä vaan triggeröidyin ja printtasin kakskymmentä liuskaa itsetuhoisia biisinsanoja ja teippasin seiniin.
Kotona on muutenkin nykyään tosi kireä tunnelma. Kaikki säännöt on tiukentunut ja muhun ei luoteta yhtään.
Oon ollut kipeänä tällä viikolla, mutta en poissa koulusta. Ei ole varaa.
Ahdistaa kaikki keskeneräiset kurssit, joita aloin juuri selvittelemään. Ahdistaa kouluun meneminen. Ahdistaa kotona oleminen. Ahdistaa paino.
Oon alkanut taas kerätä kiellettyä tavaraa nyt kun äiti heitti muutossa kaiken pois. Ostin kirjakaupasta terottimen ja ruuvasin terän irti. Salakuljetin mun vanhasta kämpästä tänne tupakkaa, kun käytiin hakemassa sieltä mun vaatteita. Suostuttelin puolitutun myymään mulle tikut.
Lainasin kirjastosta Sofi Oksasen bulimiaa käsittelevän kirjan Stalinin Lehmät äikänkurssia varten. Lueskelin sitä koulun käytävällä ja mietin, että kun ihmiset tuijottaa jo valmiiksi mua mun vaatteiden takia, voisin vaan laihtua ja saisivat lisää tuijotettavaa.
Mä haluan laihtua enemmän kuin mitään muuta. Mutta oon jumissa kierteessä, missä syön ahdistukseen ja masennukseen. Yritän ensin hankkiutua eroon herkuista. Vaikka oksennan, jos ei muu auta. Ja ihan sama, vaikka edessä siintäisi osasto, se oikeastaan rauhoittaa mua ajatuksena.
Maustetyttöjen sanoin
Meenkö länteen vaiko itään?
Usein eksynyttä pelottaa
Mul on turvallinen olo
Kaikki tiet vievät kuitenkin Peltolaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti