perjantai 12. kesäkuuta 2020

Kierteen katkaisu

Viime postauksen jälkeen jumituin parin viikon ahmimiskierteeseen. Välillä oksensin, välillä en. Paino nousi tosi paljon. Ahdisti joka ilta, mutten voinut enää lähteä päivystykseen, koska se on niin kallista. Sitä paitsi kesäkuun ekalla viikolla alkoi taas ryhmätapaamiset, enkä voinut riskeerata, että joutuisin osastolle, enkä pääsisi niihin.

Oon varmaan aiemminkin puhunut siitä, mutta oon siis ryhmässä, joka on suunnattu 18 vuotta täyttäneille, nuorisokodissa asuneille nuorille. Se alkoi helmikuussa, mutta oli koronan takia tauolla. Odotin innolla kesäkuun tapaamisten alkua.

Osittain onkin ollut kivaa. Käytiin salilla, laitettiin ruokaa, mentiin seikkailupuistoon kiipeilemään, käytiin pari kertaa ravintolassa ja yhdellä tytöllä oli valmistujaiset, jotka mä olin suunnitellut. Kuitenkin juuri se, että melkein joka tapaamisella syödään paljon, ja juhlien järjestämisen stressi kuitenkin söi vähän sitä iloa.

Oon kuitenkin tällä viikolla alkanut saada itseäni kasaan. Siivosin mun huoneen, tiskasin, tein lukusuunnitelman syksyn yo-kokeisiin ja oon saanut lopetettua ahmimisen. On mukavaa, kun on pitkästä aikaa onnistunut olo.

Poliltakin kuului viimein jotain. Kävin viime viikolla sairaanhoitajan luona, se teki haastattelun, millä selvitettiin mun epävakaa-diagnoosia. Yllätys yllätys, en täyttänyt kuin pari kriteeriä, kun 5 tarvitaan diagnoosiin. Sanoin koko ajan, ettei se ole mulle oikea diagnoosi... Tosin ne oli ehtinyt jo kaavailla mulle epävakaan hoitomallia ja nyt kaikki suunnitelmat menee uusiksi ja hoito viivästyy. En edes tiedä milloin mulla on seuraava aika, epämääräisesti on mainittu, että mut laitetaan jonoon masennuksen hoitomalliin.

Mutta niin. Nyt menee ihan ok, vaikka vähän ärsyttääkin painon nousu. Se ehti olla korkeimmillaan 53,4 kiloa 5.6. Tänään aamulla vaaka näytti 50,5 kiloa.

1 kommentti:

  1. Hyvä, että olet saanut tuon kierteen poikki ja on aivan parasta, kun on tehokas! :) Todella harmi, että sulle oli jo tehty hoitosuunnitelmaa väärän diagnoosin perusteella ja oikeastaan todella typerääkin. Mutta älä luovuta! ♡

    VastaaPoista