Miksei kukaan auta alkoholistia?

 Kävin tapaamassa isää. Se oli taas kännissä. Luulin vuosi sitten, että sain sen lopettamaan kun passitin sen katkolle, mutta se ilmeisesti vaan peitteli juomistaan multa. Käytin koko vierailun siihen, että juttelin sen ja sen vaimon kanssa sen alkoholismista.

Tilanne on vaan niin vaikea. Isä on masentunut ja fyysisesti sairas, mikä vaan ruokkii alkoholismia entisestään. Se ei koe saavansa apua viikottaisista käynneistä klinikalla, vaan tarvitsisi tukea läheisiltä. Mutta sen vaimo ei enää usko että se voisi lopettaa, joten sitä ei kiinnosta. Se on vaan todella vihainen koko ajan. Isän aikuiset lapset ja ystävätkään ei tue tai välitä. Mä olen ainoa joka jaksaa yrittää.

Yritin saada asiaan toista näkökulmaa. Jos suora apu juomiseen ei toimi, ehdotin isälle muutoksia elämään. Uudet asiat ja päivärytmi voisi auttaa masennukseen ja kannustaa pysymään selvänä. Esittelin sille sitä kiinnostavien alojen yliopistotutkintoja ja kansalaisopistokursseja. Katsotaan saanko sitä innostumaan niistäkään.

Tulee vaan niin avuton olo. Soitin päihdepäivystykseen, mutta sieltä sanottiin, ettei aikuista miestä voi hoitoon pakottaa jos ei se itse halua. Kuulemma olisin voinut tehdä lastensuojeluilmoituksen kun mun alaikäinen veli oli mukana kun isä joi, mutta en usko että se auttaisi, isä saattaisi vaan suuttua vielä mullekin, minkä jälkeen se ei kuuntelis enää ketään.

Ehdotin että soittaisin isälle joka päivä, mutta se ei oikein tykkää puhua puhelimessa, joten vaihdettiin viikkoon. Aion kyllä yrittää soittaa ainakin kahdesti viikossa. Ja jos se yhä juo kun mun lukio loppuu, mun täytyy varmaan hetkeksi muuttaa sen luo. Vihaan sitä pikkukylää ja sen tunkkaista taloa, mutta jos jatkuva läsnäolo auttaisi.

Yritin kertoa asiasta äidillekin, mutta se kuulosti aivan yhtä katkeralta kuin isän nykyinen vaimo, vaikka niiden erosta on jo 12 vuotta. Kuulemma tuhlaan aikaani yrittäessäni auttaa. Mutta mulle se ei kerta kaikkiaan ole vaihtoehto olla yrittämättä, miksi se on kaikille muille?

Näen aika harvoin painajaisia, mutta isän luona näin taas. Se oli tähän mennessä ehkä pahin. Se tiivisti niin monta pelkoa ja muistutti mua siitä miten peloissani olen koko ajan. Pelkään mun asuinkaupunkia ja yksin ulkona kävelemistä. Pelkään että joku käy mun kimppuun ja satuttaa mua. Pelkään, ettei kukaan auta mua jos tarvitsen tai edes kuule mun hätää. En voi hakea tukea mun vanhemmilta, vaan joudun suojelemaan ja tukemaan niitäkin. Pelkään yksinäisyyttä. Ja pelkään, että satutan muita. Pahasti, niin, että ne kuolee tai tekee itsemurhan tai jotain.

Erityisesti viimeinen pelko oli unessa esillä kamalalla tavalla. Viimeisessä "kohtauksessa" mulla oli sylissä jonkinlainen kylmä ja nahkea, pieni ruumis, ja mä pelkäsin, että mä olin tappanut sen. Symboloiko se mua vai isää vai A:ta vai ketä? Vai kaikkia? Oon viime aikoina syyttänyt itseäni entistä enemmän isän alkoholismista ja A:n kuolemasta. On ehkä itsekästä uskoa olevansa niissä ratkaisevassa asemassa, mutta nään silti niin monta asiaa mitä olen tehnyt tai ollut tekemättä, jotka olisi voinut aikaansaada ne.