Koulu alkoi keskiviikkona, arki ja stressi jo pari viikkoa sitten. Kesällä ei ollut mitään tekemistä, mutta nyt taas pamahti kalenteri vaihteeksi niin täyteen, että itkettää. Miksei mikään ole koskaan hyvä?
Mulla on tässä jaksossa kuusi kurssia, en ole tehnyt niin montaa jaksoon melkein puoleentoista vuoteen. Ylioppilaskirjoituksissa odottaa neljä ainetta, niiden alkuun on enää reilut viisi viikkoa. Lisäksi se ryhmä missä käyn palasi kesätauolta, on tapaamisia siellä ja kouluttaudun "apuohjaajaksi" syksyn ryhmään. Sitten vielä ajokoulu, jonka reputin jo kolmannen kerran. Ja hoitajakäynnit. Ne tosin on enemmän positiivinen asia, kun saan viimein jotain apua kuukausien kuluttua. Se vaan tuntuu käynnistyvän aika hitaasti.
Ensimmäisellä käynnillä hoitaja ehdotti että kävelisin enemmän. Sen jälkeen olenkin aloittanut taas kävelyillä käymisen, mutta nopeasti muistin, miksi lopetin. Musiikki ei riitä harhauttamaan mun ajatuksia, vaan kävellessä ne liukuu kelaamaan uudelleen ja uudelleen kaikkea ahdistavaa. Eikä yhtään auta, että melkein jokainen asuinalue ja katu mun kämpän lähellä assosioituu johonkin ikävään. Käveleminen triggeröi myös tauolla olleita "pakkoajatuksia". Niitä itsetuhoisia ja väkivaltaisia ajatuksia, jotka eivät ole loogisia ja omia. Ihan kuin joku muu tulisi mun päähän ja ehdottaisi että mitäpä jos katkaisisit vaikka kaulavaltimon.
Luin käynnin tekstin omakannasta ja säikähdin aika paljon yhtä asiaa. Hoitaja oli kirjannut suunnitelmaan mitä testejä se mulla teetättää, siellä oli kaikki perustestit, masennus-, ahdistus-, paniikki- yms, mutta lisäksi SCOFF ja BES, eli syömishäiriö- ja ahmimishäiriötestit. Olin vakuuttanut hoitajalle, ettei mulla ole syömishäiriöajatuksia, mutta jotenkin ajatus virallisessa lomakkeessa valehtelusta kuulostaa vääremmältä kuin keskustellessa. Mutta en mä voi niitä rehellisestikään täyttää, kävin testaamassa ne ja sain kummastakin lähes täydet pisteet.
Niin, ahmimisongelma ei ota loppuakseen. Nyt vaan oksennan kaiken, minkä vuoksi paino pysyy aloillaan ja välillä jopa laskee. Pelkään vaan aika paljon mun sydämen ja etenkin hampaiden puolesta. Jos oksentelee päivittäin, polttaa tupakkaa, juo lähes pelkästään sokeritonta limsaa ja masennuksen vuoksi pesee hampaita harvoin, oon ihan varma, että ne tippuu kohta päästä.
Mutta niin, paskaahan tää kaikki yhä on, mutta ehkä saan taas vaihteeksi jotain kirjoittamisen arvoista, kun asioita taas tapahtuu. Haluaisin vaan itkeä ja nukkua koko ajan, mutta itkeä en osaa ja nukkua en saisi, kun koulupäivät kestää kahdeksan tuntia plus ympäri kaupunkia asioilla ravaaminen, kävelyt ja kirjoituksiin lukeminen, jos siitä nyt vieläkään mitään tulee. Kolme päivää koulua takana, ja olen nyt jo niin uupunut, etten tänään saanut koulussa mitään aikaan ja nukuin kotona pitkät päiväunet. Mitähän tästäkin tulee...
14.8.2020
Kalorit: 390
Poltettu: 214
Paino: 53,4kg
Älä suotta pelkää olla rehellinen niissä testeissä. Ei ne voi kuitenkaan sulle mitään pahaa tehdä, vaikka tietäisivät. Jos sieltä aletaan käyttäytyä sua häiritsevällä tavalla, on sulla oikeus sanoa ettet halua puhua niistä asioista tai jos haluat, niin omilla eroillasi. Ne on sua auttamassa eikä painostamassa muista se! Jään seurailemaan sun blogia 🖤 t. Toinen joka ei meinaa millään päästä irti syömishäiriöistä
VastaaPoistaNiin, tiedän kyllä, ettei aikuispuolella voida pakottaa mihinkään. En silti usko, että haluan kertoa totuutta. Hävettää liikaa, eikä siitä mitään hyötyisikään. Kiitos kommentista ja tsemppiä sulle syömishäiriön kanssa taisteluun.
Poista