ei mitään uutta

Tää kesä on ollut yhtä epäonnistumista. Välillä tuntuu että tää on jopa pahempi kuin viime kesä. Vaikeaa sanoa, nykyhetki tuntuu tietysti aina vaikeammalta kuin mennyt, josta on jotenkin selvinnyt.

Reputin tänään inssin uudelleen. Sama virhe kuin viimeksi. Ajokouluun on tuhlaantunut varmaan kohta kolme tonnia, rahatilanne alkaa huonontua. Ajokoulun lisäksi oli toukokuun sairaalamaksut ja syksyn kirjoitusmaksut ja kaikki se ruoka mikä on mennyt vessanpöntöstä alas.

Mitä olen saanut aikaan tänä kesänä? Tai tänä vuonna? En mitään. En ole opiskellut kesäkuun ensimmäisen viikon jälkeen, en pysty. Paino on noussut lähes kymmenen kiloa. Ahmin ja oksennan. Sitten päätän lopettaa oksentamisen, mutta ahmin silti.

Olo on likainen ja kuvottava.

Vietän aikaa äidin ja pikkuveljen kanssa, ne on ainoa seura mitä mulla on. Ne, tai yksinäinen asunto. Aikoja terveydenhuoltoon ei ole ollut viikkoihin ja viikkoihin, ja se näkyy voinnissa. Ei ketään, kelle puhua. Haluaisin satuttaa itseäni, helpottaakseni ahdistusta ja sitä kasvavaa tarvetta. Rangaistakseni kaikista epäonnistumisista, jotka jatkuvat päivästä toiseen. Mutta jotenkin en halua pettää, jotakuta. En edes tiedä, ketä, kun ei kukaan tiedä mitään musta enää. Tai ehkä en vain uskalla, etten joudu lähtemään päivystykseen. Sinne ei enää ole rahaa mennä.

Tänään oli huono päivä. Kelasin päässä kaikki kelle voisin puhua siitä. Mutta ei ole oikeastaan ketään. Niinpä kirjoitan taas tänne, vaikka tämä on samaa asiaa kuin edelliset postaukset. Enää mulle ei tapahdu uusia asioita. Viime vuonna nauroin sille, että kaikessa kaameudessaan mun elämä oli kiinnostavaa, aina oli uusia juonenkäänteitä. Mutta nyt katson samaa filmiä joka päivä. En tiedä onko se yhtään parempi. Tähän kyllästyy nopeammin.