Abiristeily

Joo niin. Paskoin hommat ja hävetti niin paljon, etten kehdannut postata.

Paasto ei sujunut ollenkaan. Paastosin joka toinen päivä ja ahmin joka toinen. Mun paino on noussut monta kiloa. Mun on nyt pakko lopettaa tää kierre. Edes lopettaa painon nouseminen. Yritän nyt vetää kevyttä 1000 kalorin dieettiä, etten enää sorru ahmimaan. Ei sillä laihdu, mutta ehkei lihokaan.

Oli penkkarit. En mennyt niihin.

Eilen oli abiristeily. Menin mun vanhan koulun kanssa. Olin yksin koko risteilyn ajan, join enemmän kuin koskaan. Hengailin enimmäkseen karaokebaarissa, koska siellä oli sopivan rauhallinen meno.

Kymmenen aikaan iski se, mitä olin odottanut. Karaokessa joku lauloi A:n biisin, ja mä aloin itkeä. Kaikkien vanhojen tuttujen näkeminen, se biisi, se miten mun olis pitänyt olla siellä A:n kanssa eikä yksin ja kaikki iloiset ihmiset porukoissa juhlimassa oli mulle liikaa. Onneksi oli pimeää ja kova meteli, joten sain itkeä rauhassa. Otin pari shottia ja kävin röökillä niin rauhoituin.

Alkoholi sai mut uskaltamaan nousemaan itsekin lavalle. Se voi kuulostaa pikkujutulta, mutta mulle se oli iso juttu. Rakastan laulamista ja karaokea, mutten ole ikinä laulanut julkisesti. Kaikki muut meni lavalle porukkoina laulamaan rempseitä biisejä ja niiden kaverit tanssi lavan edessä. Mä menin yksin, eikä kukaan ollut hurraamassa, mutta lauloin herkän biisin ja sain aplodit tuntemattomilta. Se tuntui hyvältä, uskalsin viimein tehdä jotain, mitä olen aina halunnut tehdä.

Menin nukkumaan joskus kuudelta, ja tänään piti nousta kahdeksalta, jotta ehti takaisin satamaan paluulautalle. Väsyttää, mutta vältin darran ottamalla etukäteen särkylääkettä.

Takaisin Suomessa, näin mun exän Helsingissä, niinkuin oltiin sovittu. P on jutellut mun kanssa joka päivä snäpissä sen jälkeen, kun se otti yhteyttä pari viikkoa sitten. Hengattiin kaupungilla ja mentiin sitten sen kämpälle. Tunsin kyllä jännitteen meidän välillä, mutta päätin jättää sen huomioimatta, koska en oikeasti vaan tiedä, mitä mun pitäisi tehdä. P yritti selvästi jotain, se muisteli meidän hyviä aikoja ja sanoi, että sillä on ikävä mua. En vastannut.

Meidän juttu ei toiminut, koska me voitiin molemmat liian huonosti, että oltaisiin kestetty toisen tuska. Tilanne ei ole oikeastaan juurikaan muuttunut. En tiedä, kestäisikö se mua nytkään, tai mä sitä. Olin ystävällinen, selvittelin sen kanssa sen ongelmia ja kerroin jopa pintapuolin, mitä mulle on tapahtunut eron jälkeisinä kuukausina. Mutta en usko, että me toimittaisiin. Tai en tiedä. Juuri tällaista draamaa haluaisin vältellä. Miksi sen piti ottaa yhteyttä juuri kun mun elämä oli sopivan tyhjä ihmisistä?

Nyt istun junassa kotiin. Neljä tuntia mennyt, kaksi jäljellä. Olen kotona ehkä ennen kahta, ja huomenna on koulua. Univaje vaan jatkuu.