no vittu

Ahahahaha

Miten mä voin olla niin naivi että luulen et asiat vois oikeesti parantua? Nyt mentiinkin taas rytinällä alas.

Muistatteko sen miehen viime postauksesta? Siinä kävi erittäin paskasti. Se nimittäin oli nuorisokodin työntekijä. Kerroin meidän jutusta mun psykologille ja se oli tehnyt mun selän takana lastensuojeluilmoituksen, vaikka mitään laitonta ei ollut tapahtunut.

Se kertoi mulle siitä ilmoituksesta tänään ja menin tietty heti paniikkiin. Kerroin toiselle ohjaajalle nuorisokodilla selvittääkseni mitä voin tehdä. Se raahas mut, kolmannen ohjaajan ja sen miehen huoneeseen ja käski mun kertoa mun version tapahtuneesta.

Kerroin, että oltiin aluksi flirttailtu ja lopulta puhuttu toisillemme meidän tunteista, mutta mitään fyysistä ei ollut tapahtunut. Mun järkytykseksi se mies kielsi kaiken. Sanoi, että olen ymmärtänyt väärin. Se oli sana sanaa vastaan.

En itkenyt niiden nähden. Kävin heti sen jälkeen kaiken läpi mun päässä. Fiksu veto, kiero, mutta fiksu. Olisin voinut pelata mukana, jos se olisi varoittanut. Juteltiin nimittäin hetki kahden ennen kuin ne kaksi ulkopuolista tuli huoneeseen. Se ilmeisesti ajatteli, että parasta esittää, että mä olen tulkinnut sitä väärin. Mutta mä tiedän, ettei kyse ollut väärästä tulkinnasta. Lainasin suoraan joitakin sen sanomia lauseita, ja se sanoi mun keksineen ne päästäni.

Jälleen mulla on vastassa uusi koettelemus. Mä nään mihin tää menee. Ne aikoo uskoa sitä miestä. Jos nuori tyttö ihastuu ohjaajaan ja sepittää satuja, se on paljon kivempi selitys paperitöiden kannalta, kuin se, että ohjaaja ja nuori ovat kiinnostuneet toisistaan ja ohjaaja valehtelee asiasta.

Ainoa keino mulla säilyttää mun kasvot on esittää tyhmää seuraavassa keskustelussa maanantaina. Silloin nimittäin nuorisokodin ohjaajalle kerrotaan tilanne. Mä meen mukaan sen juoneen. Sanon, ettei kellään ole mitään tunteita ja ne on käsittänyt mut väärin. Kiistän kaiken. Viime keskustelua ei nauhoitettu. Toki paikalla oli kaksi todistajaa, mutta voin sanoa, että ne käsittivät väärin ja olin puhunut vertauskuvilla. Se on ainoa keino.

Tilanteen jälkeen mä lähdin ulos. Kello oli kymmenen illalla. Poltin tupakan, juoksin metsään, huusin ja hakkasin puuta kunnes rystysistä valui verta. Sitten soitin taksin ja lähdin äidin luo yöksi.

Mä en olisi ikinä uskonut, että se valehtelisi. Se on aina ollut vähän ujo ja suloisen kömpelö, tosi vilpittömän oloinen, vähän niinkuin joku koira. Silloinkin, kun se kielsi kaiken, ja katsoimme toisiamme tiiviisti silmiin, en nähnyt mitään merkkiä valheesta. Se on taitava. Tai mä olen oikeasti hullu.

Se mies tulee huomenna aamuvuoroon, joten palaan varmaan vasta illalla talolle. Pitihän se arvata, että sekin unelma muuttuisi painajaiseksi.