((Varoitus: tekstissä puhutaan viiltelystä))
Siitä vahingosta on kohta kaksi viikkoa. Tapaaminen, josta kerroin viime postauksessa todella järkytti mua. Sen loputtua oli ruokailu, ja sitten valvottu ruokalepo, jonka aikana postasin. Heti ruokalevon päätyttyä mä lukittauduin vessaan.
Olin edellisenä päivänä varastanut koulun kemianluokasta partaterän, koska meillä oli ollut labra, missä sulatettiin partateriä.
Mulla oli vessassa mukana se varastettu partaterä, ja olin vihainen ja ahdistunut, ja päätin antaa itseni viillellä vielä "viimeisen kerran".
Olen viillellyt nyt noin kolme vuotta, mutta olen tietoisesti välttänyt viiltämästä liian syvään, osittain koska en uskalla, osittain koska en halunnut huolestuttaa muita, jos joutuisin tikattavaksi, osittain siitä toivosta, että lopetan joskus kokonaan, ja arvet parantuvat lopullisesti.
Nyt se kuitenkin tapahtui. En ollut ennen viiltänyt partaterällä, ja nyt sivalsin sillä nopeasti ja voimakkaasti, ja näin heti, kuinka haava aukesi leveäksi ja alkoi vuotaa verta lattialle. Menin paniikkiin ja haukoin henkeäni. Peitin äkkiä haavan paperilla ja menin hakemaan hoitajan paikalle. Se olisi sitten sairaalaan ja tikattavaksi, sanoi hoitaja heti haavan nähdessään.
Se oli eka kerta mun elämässä kun sain tikit. Mua heikotti, mutta katsoin silti koko tikkauksen ajan.
Tää episodi ei onneksi vaikuttanut mun hoitosuunnitelmaan, vaan pääsin kotiutumaan lopullisesti osastolta viime viikon perjantaina. Jostain syystä tikkauksen jälkeen mun olo on ollut tosi hyvä. Mua ei oo ahdistanut tai masentanut juuri ollenkaan. En tiedä, miksi, mutta tosi hyvä.
Ai niin, ja hyviä uutisia, sain neuvoteltua mun äidin kanssa sopimuksen: muutan huhtikuussa omilleni, jos pärjään ensimmäiset kolme kuukautta ongelmitta, saan jäädä asumaan yksin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti