Mitä jokaisen pitäisi tajuta syömishäiriöistä

Olen jäänyt ihan koukkuun Jaiden Animationsin ja Boyinabandin uuteen syömishäiriöistä kertovaan Empty-biisiin. Suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan! Samaistuttavat sanat ja hyvä musiikki. (löytyy niin youtubesta kuin spotifysta)

Jotkin kappaleen sanoista kuvaavat jopa sellaisia ajatuksia, joita en ole ennen osannut pukea sanoiksi, tai muuten vaan hyviä huomioita, joite jokaisen tulisi tajuta syömishäiriöistä, joten ajattelin nyt käsitellä niitä tämän biisin lyriikoiden kautta.

"Just because you know you're colorblind doesn't mean you can see the colors."
Jotkut tuntuvat olettavan, että kun sairastunut tajuaa olevansa sairas, hän haluaa ja kykenee heti parantumaan. Koska tiedän, että minulla on syömishäiriö, voin taas alkaa syödä normaalisti. EI! Syömishäiriö on mielen sairaus, eikä parantuminen tapahdu hetkessä. Asian myöntäminen voi olla vasta ensimmäinen vaihe parantumisessa, tai se on voinut seurata mukana koko ajan, ilman että sitä vain jossain kohtaa tajuaa.

"I know I could die, I have seen the statistics"
Joka ikinen jonka kanssa olen puhunut syömishäiriöstäni, on kertonut minulle samoja asioita. Kaverit, terkkarit, jopa psykologini. "Se on vaarallista, 10% sairastuneista kuolee syömishäiriön aiheuttamiin komplekseihin" ja "Tiesitkö, että syömättömyys hidastaa aineenvaihduntaa, saa kuukautiset loppumaan ja hiukset tippumaan?". Olen sairastanut syömishäiriötä kolme vuotta, tiedän kyllä aika helvetin hyvin, mitä oireta se tuo ja mitä siitä voi seurata. Silti jokainen, joka on joskus kuullut terveystiedon tunnilla sanan anoreksia kiirehtii papattamaan tietonsa kuin mikäkin ekspertti. Jos tunnet jonkun, jolla on syömishäiriö, ja haluat auttaa, ole ystävällinen, äläkä jkkerro hänelle, mikä on syömishäiriö, vaan kysy, haluaako hän vaikka jutella.

"The voice is with me through thick and thin"
Tätä monet eivät tunnu myöskään tajuavan. En ole sairas vain, jos luuni törröttävät vaatteidenkin läpi. Ylipainoinenkin voi olla sairastunut anoreksiaan. Suurin osa sairaudesta on pään sisässä omassa syyttävässä maailmassaan. Säännöt, itseinho, laihdutuksen halu ja äärimmäisen laihuuden ihannointi muodostavat sairauden ytimen, joka usein vetää kehon mukanaan. Ääni on silti päässä, oli paino 100kg tai 40kg.

"You can't fool your body you can only fool your mind"
"I can help my mind to learn to trust my body"
Keho tuntee ainakin useimmilla kyllä tilan huonoksi. Koko ajan paleltaa, energiat on aivan loppu. Pystyssä ei mainaa pysyä ja välillä saattaa kokea nälkää. Juju ei ole, ettei se satu, vaan se, että omaa mieltään voi hämätä ja huijata. Sen voi saada uskomaan, että tämä on omaksi parheeksi, tämä on ainut vaihtoehto.

Eli tiivistettynä perusohjeet kaikille, jotka haluavat auttaa syömishäiriöistä:
1. Et ole terkkari, älä kerro haitoista, valista tai syyttele
2. Älä kysy painosta tai kommentoi sitä. Oli se normaali tai liian matala, siitä puhuminen todennäköisesti triggeröi vain laihduttamaan
3. Sinä et voi parantaa ketään toista. Se on jokaisen oma tehtävä. Voit auttaa ja olla tukena, mutta älä luule kenenkään parantuvan, kun kehotat vain heitä syömään
4. Käsittele potilasta varoen. Syömishäiriöt ovat lähes aina linkittyneistä masennukseen ja alhaiseen itsetuntoon, joten vaikka sinuun sattuukin todennäköisesti hänen puolestaan, älä tee siitä isoa numeroa: syyllisyys pahan olon aiheuttamisesta muille vain lisää taakkaa
5. Älä auta väkisin. Kysy, tarvitaanko apuasi, tai ihan vain juttuseuraa. Jos joku pyytää, että saisi olla rauhassa, eikä hän näytä kuitenkaan olevan välittömässä vaarassa, on yleensä parempi antaa hänen olla.

Ja pliis kertokaa joku nää mun poikaystävälle.

Mitä tapahtuu kun psykologi on lomalla

Nythän lähtikin menemään paskasti...

En ole päässyt käymään mun psykologilla melkein kuukauteen, koska se on lomalla, ja mun vointi on tosi huono. Asiaa ei auta ollenkaan tänään alkanut koeviikko.

Mulla ei yleensä ole ollut taipuvaisuutta oksenteluun, mutta eilen olikin kunnon BP-päivä, jippii. Eipä ollut ikävä, edellisestä ahminnastakin on kulunut nyt varmaan lähes vuosi. Eilen olisi pitänyt lukea kokeisiin, mutta sen sijaan makasin koko päivän sängyssä. Illalla iski ahmimiskohtaus ja sen jälkeen lähdin heti pahan omatunnon lenkille. Puolivälissä mulla oli sellanen olo että halusin oksentaa, joten juoksin sitten metsään.

Tänään ollut koe menikin sitten just niin huonosti kun mitä lukematta voi odottaa, janpelkään, että syön tänään masennukseen hesessä. Koeviikot ei tee tosiaankaan hyvää mulle.

Päässä soi taas sama vanha mantra.

"Vituttaa. Haluun kuolla. En jaksa. Haluun itkee ja kuolla. Päästäkää mut pois."

Täällä taas

Muistin pitkästä aikaa, että tämä blogi on olemassa. Muistan, miten mukavaa tänne oli kirjoitella. Jospa jatkaisin vaihteeksi.

Mulla on paljon muuttunut elämässä viime postauksen jälkeen, eikä ihmekään, siitä on puolitoista vuotta. Peruskuvio on silti sama. Kamppailen yhä samojen ongelmien kanssa.

Isoimmat muutokset? Käyn nykyään lukion toista luokkaa. Minulla on ihana poikaystävä (josta tosin on riesaa laihdutusyrityksissä). Minulla on diagnosoitu kolme mielenterveysongelmaa. Käyn psykologilla. Muutan pian omaan kämppään.

Puolisen vuotta mulla oli parempaa aikaa keväällä ja kesällä, mutta koulun taas alkaessa vointi on laskenut. Pari viikkoa sitten syömishäiriö tiukensi otettaan ensimmäistä kertaa kuukausiin. Olen nyt syönyt keskimäärin alle 500kcal päivässä. Paino on - yllätys yllätys - samoissa lukemussa kun aina ennenkin, hieman viidenkympin yläpuolella. Tavoite on edelleen sama kuin kaikki vuodet ennenkin.

Tuloksia ei näy vielä vaa'assa, mutta haitat näkyvät jo. Minulla ei ole energiaa oikein mihinkään. Koko ajan on kylmä. Olo on huonontunut. Huimaa, enkä tunne nälkää. Vaikka kaikki nuo tuntuvat fyysisesti pahalta, tuovat ne mielelle rauhan, koska ne muistuttavat minua, että pystyn tähän, saan kehossani ainaan reaktion. Joku päivä olen vielä kaunis.